Tuli iso aukko, kun ei Helsingin ylioppilasteatterin Lapualaisoopperaa tallennettu filmille. Kuitenkin se on ollut yksi Suomen teatterihistorian merkkipaaluista. Sen kantaesitys Helsingin ylioppilastalossa oli maaliskuussa 1966. Virhettä lähdettiin korjaamaan seuraavana vuonna, jolloin FJ-Filmi Oy teki päätöksen löyhästi Arvo Salon ja Kaj Chydeniuksen laulunäytelmään perustuvan elokuvan tekemisestä, ohjaajana Mikko Niskanen (kuvassa selin). Nykyisissä tuotantotiedoissa on, että tuotantoyhtiöt olivat FJ-Filmi ja Donner Productions Oy, mutta ainakin virallisesti Jörn Donner perusti yhtiönsä vasta 1968. FJ-Filmin takana olivat Eini Carlstedt, Hans Haataja, Pentti Helanne ja Kyösti Varesvuo, jotka liittivät yhtiönsä toiminnan Donnerin yhtiöön 70-luvulla. Selvästi Donner kuitenkin on ollut mukana Lapualaismorsiamen tuotannossa.
Lapualaismorsiamen lähtökohta on Lapualaisooppera, varsinkin sen harjoitukset, joten elokuvan alkuvaiheissa nähdään kuin dokumentaarisiksi muotoiltuja kohtauksia, joissa ovat mukana myös ohjaaja Kalle Holmberg ja säveltäjä Kaj Chydenius. Elokuvan lopussa palataan esitykseen, mutta muuten elokuvan tarina on aivan muuta. Katsojia vedettiin mukaan Lapualaisoopperan rajulla poliittisella viestillä ja esityksen maineella sekä valtavan suosion saavuttaneen Käpy-elokuvan näyttelijöillä (Kristiina Halkola, Kirsti Wallasvaara, Pekka Autiovuori, Jukka Sipilä). Lapualaisoopperassa puolestaan olivat Isotalona Sipilä ja hänen renkinään Heikki Kinnunen sekä Yt:n kuorossa Kristiina Halkola ja Lapualaismorsiamen Lulu Aulikki Oksanen).
"Käpy" on siis näiden kolmen tunnussana kaiken ydin. Molemmat elokuvat käsittelevät sitä 60-luvun murrosta, joka näkyi nuorison suhtautumisessa elämään ja koko maailmaan sekä politiikan siirtymisessä vasemmistovoittoiseksi. Juuri vuoden 1966 eduskuntavaaleissa vasemmistopuolueet saivat yhteensä 51 prosentin kannatuksen ja pääministeri vaihtui Johannes Virolaisesta Rafael Paasioon. Lapualaismorsiamessa tämä ajankuva näkyy hyvin. Dokumenttifilmien pätkissä Erkki Raatikainen puhuu työväenliikkeen vappujuhlissa, nuoret polttavat sotilaspassejaan ja puhuvat kiihkeästi pasifismin puolesta - ”heikoin on se, joka tottelee”.
Varsinainen pääaihe on kuitenkin maapallon liikakansoitus, kun tuolloin ei vielä kannettu huolta ilmastonmuutoksesta, koska kaikki eivät vielä ymmärtäneet Bob Dylanin laulujen englanninkielisiä sanoja. Elokuvan juonessa liikakansoitus ei koske Suomea, mutta lastensaaminen vasta opiskeluiässä on hankala asia, nautinnollinen lipsahdus. Teekkari Nipa (Jukka Sipilä) lohkaisee tähän, että ”enemmän vaahtoa, vähemmän lapsia”, kun ei vielä tiedä Tenun (Kirsti Wallasvaara) olevan raskaana; noihin aikoihin yksi ehkäisykeino oli ehkäisyvaahdon käyttäminen.
Elämä on kuitenkin yleisesti ottaen mukavaa. Laajasalon uimarannalla otetaan aurinkoa ja jutellaan kaikesta mahdollisesta, vappuna käydään räntäsateessa muiden ylioppilaiden kanssa kuuntelemassa Retuperän WPK:ta Ullanlinnanmäellä, sen jälkeen oluella Vanhan Kellarissa ja seuraavana päivänä yritetään pienessä krapulassa istua luennolla, jossa professori (Mikko Niskanen) selvittää maailman väestöongelmaa.
Lapualaismorsian ja Käpy selän alla ovat samaa pintaa, mutta Lapualaismorsian menee syvemmälle. Mikko Niskanen saa Lapualaismorsiamessa näyttelijöistään enemmän irti, tekee mieli sanoa, että se on lähellä Ranskan uutta aaltoa istuttaessaan sen henkilöt aurooppalaisen nuorison radikalisoitumisen aaltoon. Opiskelijakapinat Euroopassa ovat jo tuloillaan. Sen sijaan Käpy on vain hyvänmielen nuorisokuvaus. Molemmat silti suomalaisen elokuvan parhaimmistoa, kuten Niskasen elokuvat muutenkin. Lapualaismorsian sai valtion elokuvapalkinnon 100 000 mk, Kirkon elokuvapalkinnon, Niskanen sai Jussi-palkinnon parhaasta ohjauksesta ja Kristiina Halkola sai naisnäyttelijän Jussi-palkinnon.
kari.naskinen@gmail.com
