maanantai 1. helmikuuta 2021

Sanomalehtipaperin tuotanto vähenee ja tuonti kasvaa

UPM:n Jussi Pesonen ja Stora Enson Annica Bresky sanoivat muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa, että painopaperin osuus yhtiöiden liikevaihdoista on merkittävästi vähentynyt, eikä kasvua takaisin ole tulossa. Kun painopapereista otetaan erikseen sanomalehtipaperi, sen tuotanto menee kohti kokonaan loppumista. UPM sentään on siirtänyt sanomalehtipaperin tuotantonsa Kaipolasta Jämsänkoskelle, mutta kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että kysymyksessä ei ole pitkäaikainen ratkaisu. Stora Enso tekee Anjalankoskella paperia, joka on teknisesti hyvin lähellä sanomalehtipaperia (käytetään pääasiassa kirjoihin), josta voitaisiin pienin muutoksin tehdä perussanomalehtipaperia, mutta tuskinpa tullaan tekemään - digiaika on ajanut ohi.

Kyselin näistä asioista Graafinen Teollisuus ry:n entiseltä liittojohtajalta Lasse Krogellilta, joka eläkkeellesiirtymisensä jälkeen myy nyt konsulttipalveluja graafisen teollisuuden yrityksille. Hän kertoi myös tehneensä yhden isomman selvityksen sanomalehtipaperin kysynnästä ja tarjonnasta.

”On selvää, että kysyntä on laskenut jo pitkään, kun ihmiset eivät enää tilaa painettuja lehtiä yhtä suuressa määrin kuin aikaisemmin. Tämän seurauksena paperitehtaat ovat olleet pakotettuja supistamaan kapasiteettiaan”,
vastasi Krogell.

Viime vuosina
Suomessa käytetty sanomalehtipaperi tuli valtaosiltaan Kaipolasta, mutta myös Venäjältä Kontupohjan ja Volgan tehtailta sekä kasvavassa määrin Ruotsista. Viime viikolla myös Kontupohjasta tuli uutinen, että tuotantoa siellä pienennetään kysynnän vähenemisen takia.

Krogell kertoi, että sanomalehtipaperissa oli tuonnin osuus vuonna 2018 noin 30 %, 2019 noin 20 % ja viime vuonna tuonti taas kasvoi erityisesti Ruotsista.

Kaipolassa oli kolme paperikonetta, joista yhdellä tehtiin sanomalehtipaperia. Nyt Jämsänkoskella on tässä tuotannossa myös yksi kone.

Kysymys ei ole pelkästään painettujen lehtien levikkien pienenemisestä. Muutenkaan ei paperia enää mene yhtä paljon, koska esimerkiksi kaikista asiakirjoista ym. ei enää tarvitse ottaa paperikopioita. Metsäteollisuuden rakennemuutos siis jatkuu. Parhaiten pärjätään kartongilla, sahatavaralla ja sellulla. Suomen metsäteollisuus ry:n uusi puheenjohtaja
Seppo Parvi sanoi Ylen haastattelemana, että viime vuonna metsäyhtiöiden paino- ja kirjoituspapereiden kysyntä laski lähes kolmanneksen, ja ”kyyti on ollut kylmää jo monta vuotta peräkkäin”. Seppo Parvi on Stora Enson maajohtaja ja yhtiön toimitusjohtajan sijainen.

Painopaperin kysyntä laskee yhä. Suomessa tuotetaan kuitenkin vain noin kuusi prosenttia maailman painopaperista. Mutta kilpailukykyä pitää olla. Kunhan nähdään, miten paljon tämä pudonnut kysyntä tulee palautumaan, niin kukin yritys varmasti tekee omista lähtökohdistaan päätöksiä, onko tarve sulkea kapasiteettia ja kuinka paljon”, sanoi Parvi tammikuun alussa 2021.

Uuttakin tulee kuitenkin tilalle. UPM on jo viisi vuotta tehnyt biodieselöljyä Lappeenrannassa ja viime viikolla se ilmoitti aloittaneensa miljardiluokan biodieseljalostamon suunnittelun, kohteena joko Kotka tai Amsterdam. Lisäksi UPM valmistaa Tampereella tarramateriaaleja. Stora Enson uusia tuotantoaloja ovat kartonkipakkaukset ja puiset rakennusmateriaalit.

kari.naskinen@gmail.com