Rosila kirjoittaa asiasta kirjassaan Herrahissin vauhdissa (Tammi, 2019): ”Samana päivänä, kun lausuntoni oli lehdissä, Tiitinen soitti kesähuvilaltaan Leppävirralta ja torui minua sopimattomasta lausunnosta. Hämmästykseni oli melkoinen, kun perusteena oli se, ettei virkamiehen kuulu julkisuudessa kehua kansanedustajia. Tiitinen kertoi espoolaisen kansanedustajan Leena Luhtasen (SDP) närkästyneen lausunnostani ja valittaneen hänelle asiasta.”
Näköjään Rosila otti tästä opikseen, sillä kirjassa hän lähinnä haukkuu kansanedustajia. Heti kirjan alkupäässä Rosila ottaa käsittelyyn Alexander Stubbin (Kok) ja antaa tästä 50 sivun mittaisen huonon arvosanan (kirjassa on 480 sivua). Paasikiven opista ei Stubbin tarvinnut tietää mitään, eikä Stubbin sosiaalisilla taidoilla pystynyt välittämään myöskään muista kansanedustajista, paitsi niistä, joista laski hyötyvänsä. Stubbin kopeus ja oman edun tavoittelu eivät sitten pitkälle vieneetkään.
Kuvaavaa pääministeri Stubbin hallitukselle oli mm. sellainen harvinaisuus, että yhden hallituksen esityksen eduskunta hylkäsi äänin 185 - 1. Ministeritkin äänestivät vastaan sitä lakiesitystä, jolla olisi rajattu opintotuen saamista toiseen samantasoiseen tutkintoon. Sen yhden äänen antoi Kimmo Sasi (Kok).
Ainoa toinen 50 sivun henkilö kirjassa on pikkusieluinen Sauli Niinistö (Kok), joka kuitenkin saa Rosilalta vuolaasti kehujakin. Varsinkin presidentiksi noustessaan tapahtui muutos: ”Turhautuneesta, rasittuneesta ja hymyttömästä eduskunnan puhemiehestä kuoritui iloinen, energinen, luova ja asemastaan nauttiva tasavallan presidentti.”
Niinistön nuukuudesta Rosila kertoo esimerkin, kun Niinistö ei vielä ollut presidentti, mutta oli Palloliiton puheenjohtaja. Rosila ja Niinistö menivät Myllykoskelle katsomaan MyPan ja VPS:n ottelua, johon he tietenkin olisivat päässeet ilmaiseksi, mutta koska Niinistö halusi tukea jalkapalloa, hänkin osti pääsylipun. Lippu maksoi 15 euroa, mutta tarkkana miehenä Niinistä rajoitti tukensa 12 euroon, koska lipun sai S-korttia näyttämällä kolmen euron alennuksella.
Toinen samanlainen nuuka on Eero Lehti (Kok). Kaupasta hän ostaa punalappuisia tuotteita, joiden parasta ennen -päivämäärä on umpeutumassa. Heinolassa hänellä on kirpputorihalli, josta hän saa alennettuun hintaan kaikenlaista tarpeellista, ja ”ainakin hänen pukunsa näyttävät olevan sieltä”, toteaa Rosila. Eero Lehden bisnesperiaatteet:
1. Jos voit vuokrata, älä osta.
2. Älä vuokraa, jos voit lainata.
3. Älä lainaa, jos voit kerjätä.
KULUKORVAUKSET
KIINNOSTAVAT
Ensimmäisessä uudenvuodenpuheessaan Niinistö kritisoi taloudellista ahneutta ja vetosi talkoohenkeen kansallisen yhtenäisyyden saavuttamiseksi. Osa kansanedustajista ei moisista puheista välitä. Verottomat kulukorvaukset ovat aina olleet heille tärkeitä. Rosila kirjoittaa niiden hamuajista monta kuvaavaa tapausta.
Marja-Liisa Tykkyläinen (SDP) ajoi Kuopion ja Helsingin väliä keleistä riippumatta neljäkin kertaa viikossa. Lääkärintodistuksen mukaan hän sai lentokoneessa migreenin ja junalla kulkemisen esti se, että tunneleissa migreeni taas iski. Vasta kun Ilta-Sanomat teki Tykkyläisestä etusivun jutun ”oman auton käytön kuningattarena”, hänen matkustustapansa muuttui edullisemmaksi.
Lentää saa niin paljon kuin halua veronmaksajien kustannuksella. Tässä teki ennätyksen Matti Ruokola (Kesk), joka saattoi saman päivän aikana lentää kolmekin kertaa edestakaisin Helsingin ja Oulun väliä.
Päinvastainen tapaus oli porilainen Veijo Puhjo (Vas). Porin - Helsingin matkat hän teki pääasiassa junalla, vaikka hänellä oma autokin oli: ”Eräänä talvena Fiat seisoi niin pitkään eduskunnan autohallissa, ettei Puhjo saanut sitä liikkumaan. Se käynnistyi kyllä, mutta ei lähtenyt liikkeelle. Suolatulla tiellä ajamisen seurauksena Fiatin levyjarrut olivat seistessä ruostuneet kiinni. Lekalla auto saatiin ajokuntoon.”
Aina eivät kulukorvauksetkaan riitä, kun menneiden vaalikampanjoiden laskuja pitää maksella. Kansanedustajienkin pitää toimittaa verokorttinsa palkkionmaksuja varten. Vuoden 2003 vaalien jälkeen Hannu Takkulaa (Kesk) painoivat velat päälle, mutta koska hän ei monista pyynnöistä huolimatta ollut toimittanut verokorttiaan Rosilalle, oli Rosilan toukokuussa pantava hänen palkkioonsa 60 prosentin vero. Tilanne oli niin paha että Takkula pyysi kesäkuun palkasta kottia, mutta sellaiseen Rosila ei voinut suostua.
Kun Rosila oli aikansa kuunnellut Takkulan ahdinkoa, hän lupasi vipata Takkulalle omistaan. Rosila pani vielä samana päivänä Takkulan tilille muutaman tonnin. Verokorttiasiaa ripeämmin Takkula hoiti sopeutumiseläkehakemuksensa, heti vaalien jälkeen hän lähetti sen Kuntien eläkevakuutukseen, joka vastaa myös kansanedustajien eläkkeiden maksamisesta.
JUHA SIPILÄ
KUIN VANHA TUTTU
”Yleensä maakunnan kepulaiset olivat mukavia ja tärkeilemättömiä”, kirjoittaa Rosila. Tällainen oli taloon tullessaan myös Juha Sipilä (Kesk): ”Hänen kanssaan pääsi heti juttuun, ja kuulumisten tultua mutkattomasti vaihdetuiksi tuntui, että mies oli kuin vanha tuttu. Hän ei ollut lainkaan kiinnostunut matkakorvauksista. Minun piti oikein vakuuttaa, että meidän kuuluu maksaa ne hänelle. Edustajan palkkion suuruuskaan ei häntä juuri kiinnostanut.”
Kokoomuksen pikkujoujuhlissa Sipilä kävi joulupukkina, mikä oli vastavierailu, koska Jyrki Katainen (Kok) oli käynyt pukkina kepun vastaavassa tilaisuudessa imitoiden erinomaisesti Seppo Kääriäistä (Kesk).
Spilän hallitus lopetti tehtävänsä sote-kompurointiin. Hallituksen iso pulma oli Anne Berner (Kesk), joka aiheutti suuria ongelmia ja jopa vahinkoa sooloilemalla ja antamalla katteettomia lupauksia erityisesti valtiovarainministeri Petteri Orpon (Kok) reviirille.
Anne Berner oli julkishallinnosta tietämätön amatööri, josta Keskustan omakaan eduskuntaryhmä ei tykännyt, mutta sietää piti, koska hän oli Sipilän valinta.
Kyllä Rosila kiitettävääkin löysi. Ilkka Tapale (SDP) on yksi, jonka ”pyyteetöntä työtä ei voi olla arvostamatta, ja arvostus menee yli kaikkien puolue- ja järjestörajojen”. Eduskunnassa toimi hänen perustamanaan ”työläiskansanedustajien” ryhmä, johon kuului parhaimmillaan vasemmistosta 18 edustajaa. Demareista esimerkiksi Arto Bryggare ei halunnut liittyä ryhmään.
Maaliskuussa 2019 eduskunnassa vietettiin juhlia, kun Mauri Pekkarinen (Kesk) ja Ben Zyskowicz (Kok) olivat molemmat olleet talossa 40 vuotta. Rosila havaitsi ajan kohdelleen kovin eri tavoin miehiä: ”Se oli harventanut Zyskowiczin kutreja ja harmaannuttanut hänen viiksiään. Pekkarisella sen sijaan oli vähintään yhtä tuuhea hiuspehko kuin 40 vuotta sitten, eikä värikään ollut haalistunut.”
Eduskunnan saunaseura on tietenkin mielenkiintoinen paikka. Siitä on kuitenkin enemmän juttua Rosilan edellisessä vastaavassa kirjassa Arkadianmäen kirstunvartija (Tammi, 2018). Siinä Rosila mainitsee mm. uuden kansanedustajan Ville Skinnarin (SDP), jolle hän ennustaa saunavaliokuntaa merkittävämpiäkin tehtäviä, jos vain pää kestää muutakin kuin löylyä ja lonkeroa. On kestänyt.
kari.naskinen@gmail.com
