Helmikuun 16. päivänä 1931 valitsijamiehet äänestivät tasavallan presidentiksi P.E. Svinhufvudin (Kok). Kahdella äänellä hävisi K.J. Ståhlberg (Edistyspuolue). Täpäriä aikoja elettiin. Jos vaalien tulos ei olisi ollut tämä, tiedä häntä, mitä olisi tapahtunut. Äärioikeistolainen Lapuanliike oli noihin aikoihin vahvimmillaan ja suorastaan vihasi Ståhlbergia. Tilanne oli niin kriittinen, että sosiaalidemokraatitkin antoivat tukensa Svinhufvudille, koska tärkeintä oli Ståhlbergin valinnan torjuminen.
Vaalien alla tunteet olivat kuumia. Vallankaappauksella ja jopa Ståhlbergin murhalla uhkailtiin, jos hänet valittaisiin presidentiksi.
SDP:n Väinö Tanner sai valitsijamiesten ensimmäisellä äänestyskierroksella eniten ääniä, mutta koska viimeisellä kierroksella kolmen porvaripuolueen jokin ehdokkaista olisi joka tapauksessa voittanut niiden yhteisäänillä Tannerin, teki SDP ratkaisunsa antaa äänensä Svinhufvudille. Samoin Maalaisliitto taipui oman ehdokkaansa Kyösti Kallion sijasta äänestämään lopulta Svinhufvudia.
Svinhufvudin valintakaan ei kuitenkaan rauhoittanut vaarallista tilannetta maassa. Lapuanliike oli voimiensa tunnossa ja tavoitteena oli selvästi vallankaappaus. Helsingin Sanomien päätoimittaja Eljas Erkko kysyi lehdessään 7.11.1931 ”mitä on tekeillä” ja vastasi itse: ”Maakuntain liikkeen järjestäytyminen suojeluskuntapiireittäin, lähentyminen Lapuanliikkeeseen sekä mielipiteiden muokkaus niin armeijassa kuin suojeuskunnissa viittaisi pahaenteisesti valtakunnalliseen liikkeeseen, ellei peräti suomalaiseen hitleriläisyyteen.”
Sisäministeri Ernst von Born (Rkp) oli samaa mieltä, eduskunnassa 1.12.1931 hän sanoi, että vallankaappaushuhut ovat totta.
Jo ennen vaaleja oli perustettu lapualaisuhkaa vastustamaan toimintaryhmä ”Isänmaan ja lain puolesta” (ILP). Sen koollekutsuja oli pankinjohtaja Eero Rydman (Ed), jonka luokse perustavaan kokoukseen saapuivat Vaasan läänin entinen maaherra Bruno Sarlin (Ed), Rkp:stä rehtori Eirik Hornborg ja maisteri Kurt Antell sekä Maalaisliitosta Suomenmaan päätoimittaja Kalle Teodor Jutila, varatuomari Urho Kekkonen ja maisteri Johannes Tamminen.
ILP tuli enemmänkin tunnetuksi, kun lapualaisuhka vuoden lopulla paheni. Ennen joulua se piti ensin kokouksen Helsingin Sanomien tiloissa Ludviginkadulla, minkä jälkeen siirryttiin suurempaan tilaisuuteen Vanhalle ylioppilastalolle. Sinne tuli sali täyteen laillisuusväkeä eri puolilta maata. Siellä laadittiin tasavallan presidentille ja hallitukselle toimitettava ponsi, jossa otettiin vakavasti kantaa lakeja loukkaavaa, valtiovaltaa uhmailevaa ja kansanvallan perustuksia horjuttavaa toimintaa vastaan.
Sitten kuitenkin vaara konkretisoitui Mantsälän kapinaan maalis-huhtikuun vaihteessa 1932. Siitä selvittiin, mutta lapualaiset eivät vieläkään rauhoittuneet. Historiantutkija, Helsingin yliopiston dosentti Ari Uino kirjoitti Historiallisessa aikakauskirjassa 3/1983, että Lapuanliikkeen uudelleen järjestäytyminen oli alkanut ja suunniteltiin Vihtori Kosolan vapauttamista Turun lääninvakilasta tavalla tai toisella. Kesällä 1932 liikkui edelleen huhuja murha-aikeista, sillä kertaa kohteina sisäministeri von Born ja Uudenmaan läänin maaherra Bruno Jalander, joka oli osallistunut näkyvästi Mäntsälän kapinan kukistamiseen. Jalander oli naimisissa oopperalaulaja Aino Acktén kanssa. Puolustusministeri Jalo Lahdensuohonkin (Maalaisliitto) kohdistui yksi väkivallanyritys.
Kosolan osalta lapualaiset onnistuivat lopulta lokakuussa 1932, kun hänet vapautettiin syömälakon seurauksena, samoin muutkin Kosolan vallankaappauskaverit.
Vaaran vuodet jatkuivat ja yhdeksi kriittiseksi päivämääräksi tuli 16.5.1933, joka oli vapaussodan 15-vuotisjuhlapäivä. Ari Uino kirjoitti, että ILP:n piirejä kehotettiin valppaasti seuraamaan asioiden kehittymistä, sillä Helsinkiin oli tulossa ainakin 3000 - 4000 lapualaisaen iskujoukko. Lapuanliike oli kyllä jo lakkautettu, mutta tilalle oli tullut yhtä hurja joukko IKL.
Tilannetta kiristivät heinäkuussa edessä olevat eduskuntavaalit, joihin IKL oli menossa Kokoomuksen kanssa vaaliliitossa. Löylyä löi IKL:n vahva mies Paavo Susitaival, joka sanoi, että ”silloin se alkaa” tarkoittaen vapaussodan muistojuhlaa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja vaaleissa Kokoomus romahti 18 paikkaan. IKL sai uutena puolueena 14 paikkaa, mutta voittajiksi nousivat selvästi SDP (78) ja Maalaisliitto (53). Kokoomus hävisi Rkp:llekin (21).
Vielä vaalien jälkeen äärioikeiston vauhkoaminen silti jatkui jossakin, esimerkiksi Viipurista tuli heinäkuun lopulla epämääräinen tieto, että Tampereelle kokoontuisi elokuussa 6000 mustapaitaa. Sekään ei toteutunut, ja harvemmin historiankirjoituksessa mukana olevan ILP:n toimintakin alkoi hiipua. Sen toiminta lakkasi varsinaisesti vuoden 1933 jälkeen, kun yhdet vaaran vuodet oli saatu ohi.
kari.naskinen@gmail.com
