maanantai 26. helmikuuta 2018

Saksalainen elokuva!

Otsikko tällainen siksi, että Suomen läpiamerikkalaistuneessa elokuvatarjonnassa saksalainen elokuva on harvinaisuus. Fatih Akinin ohjaama elokuva Aus dem Nichts on ollut suomalaiselle maahantuojallekin niin hämmentävä tapaus, että varmuuden vuoksi sen markkinointinimeksi Suomessa on valittu englannin kieli: In the Fade (+ ajatusviivan jälkeen Kuin tyhjästä).

Elokuvassa on huumetuomion vankilassa kärsinyt turkkilainen maahanmuuttaja, jolla on vaalea saksalainen vaimo, sitten tapahtuu uusnatsien pommi-isku, jossa mies ja avioparin lapsi kuolevat. Tästä lähtökohdasta voisi olettaa, että elokuvasta kehittyy ankara yhteiskunnallinen kannanotto. On elokuva sitäkin, mutta yllättäen se on kuitenkin vain jännäri, jossa dramaattisen oikeudenkäynnin jälkeen jäädään seuraamaan, mitä tekee leskeksi jäänyt Katja Sekerci. Syylliset ovat selvillä, mutta tuomiot jakamatta.

Vasta elokuvan lopputeksteissä tulee kannanotto äärioikeiston harjoittamaa terrorismia vastaan. Koko ajan asia on tietenkin erikseen sanomattakin esillä, ja koska tiedetään, kuka elokuvan on tehnyt, niin se riittää. Fatih Akin syntyi Hampurissa 1973 turkkilaisten maahanmuuttajavanhempien lapsena. Jo hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa Kurz und Scherzlos (1998) käsitteli muukalaisuuden tragediaa, ja aihe on ollut hänelle läheinen koko ajan.

Sodankylän festivaaleilla 2009 käydessään Fatih Akin kertoi, että hänen isänsä oli hyvin oikeistolainen, joka suutui, kun 11-vuotias Fatih nauhoitti televisiosta tulleen Yilmaz Güneyn elokuvan Yol (1982). Se oli kova yhteiskunnallinen elokuva, jolle Suomessakin toimiva turkkilaisyhteisö pyysi Suomen elokuvatarkastamolta esityskieltoa. Yolin ohjasi Serif Gören, mutta todellisuudessa sen ”kauko-ohjaajana” oli toiminut Güney vankilasta käsin, sillä hän oli saanut 28 vuoden tuomion vääränlaisesta yhteiskuntakritiikistä.

Akinin uuden elokuvan päähenkilö on Katjaa esittävä saksalainen Diane Kruger (oikeasti Diane Heidkrüger), jolle tämä on ensimmäinen pitkä elokuva Saksassa. Uraa hän on tehnyt Yhdysvalloissa, Englannissa ja Ranskassa, ollut filmitöiden lisäksi mm. kello- ja meikkifirmojen mainoskasvoina. Kyllä hän tuttu filmikasvo on Suomessakin, mutta tämä uusin elokuva on ehdottomasti hänen parhaansa. Diane Kruger on nyt vaihteeksi mallina sille, miltä näyttävät järkytyksen, pelon ja koston kasvot.

Aus dem Nichts on taitavasti rakennettu kertomus. Se pitää sisällään hyvän juonen lisäksi ihmettelyä oikeuslaitoksen toiminnasta ja panee katsojan miettimään, onko kosto oikeutettua – on se, jouduin ainakin minä myöntämään. Se Akinin elokuvasta kuitenkin puuttuu, että hänen itsensä tekemässä käsikirjoituksessa ei pureuduta asioiden ytimeen. Ei riitä, että lopputeksteissä sanotaan uusnatsien tappavan maahanmuuttajia.

kari.naskinen@gmail.com