Noihin 210 vuoden takaisiin tapahtumiin suhtauduttiin Suomessa ihmeen rauhallisesti. Kuvaavaa on Porvoon piispan pojan, revisiokomissaari Henrik Gabriel Alopaeuksen muistelmissaan kirjoittamat tunnelmat siitä, kun venäläiset tulivat Porvooseen 24.2.1808: ”Kaunis mutta jäätävän kylmä talvi-ilta, vieraat sotilaat, minulle outo kieli, pitkät upseerit, täydellinen hiljaisuus ja hyvä järjestys – kaikki teki mieleni juhlalliseksi.” Yön aikana noin 3000 venäläistä sotilasta tuli Porvooseen, jossa oli noin 2000 asukasta.
Kirjoittaja oli tuolloin 12-vuotias, mutta samanlaista suhtautumista tilanteeseen oli muutenkin. Varsinkin säätyläisten piirissä nähtiin paljon hyvää siinä, että isäntä oli vaihtumassa. Oltiin siirtymässä ensimmäiseen kosmopoliittiseen aikaan ja eurooppalaista sivistyneistöä yhdisti ranskan kieli, jota Venäjälläkin taidettiin, mutta ei niinkään Ruotsissa. Ei tietenkään ollut tietoa siitä, mitä tuleman piti, mutta kun aikaa hieman kului ja Aleksanteri I vahvisti Suomelle erioikeuksia ja aineellisia etuja, koettiin sodan lopputulos myönteisenä.
Viesti sodan syttymisestä saavutti Kustaa IV Adolfin viikko sen alkamisesta. Se kulki Ahvenanmaan kautta optista lennätinverkkoa pitkin. Tällainen järjestelmä oli saatu alkuun 1794. Sotatila julistettiin 3.3.1808.
Sota alkoi, mutta ilman taistelukosketusta suomalaiset joukot alkoivat vetäytyä kohti Hämeen linnaa, jossa komennon otti kenraali Klingspor. Kenraali Klercker ehdotti taisteluun ryhtymistä, mutta ylipäällikkönä Klingsporin kanta ratkaisi ja vetäytymistä jatkettiin Oulun seudulle. Myös Savossa olleet joukot perääntyivät Oulun suuntaan.
Armeijan mielialaa latisti sekin, että tietojen mukaan virkamiehistö ja papisto olivat ryhtyneet yhteistyöhän valtaajien kanssa. Sodan kestäessä nousi merkittävimmäksi myöntyväisyyspolitiikan kannattajaksi Turun piispa Jacob Tengström, josta 1817 tuli Suomen ensimmäinen arkkipiispa. Papit olivat noihin aikoihin tärkeitä mielipidevaikuttajia, ja heidän lojaalisuutensa venäläiselle esivallalle teki kansan keskuudessa työtä uudenlaiselle asenteelle.
Maalis-huhtikuussa armeijan kokoonpanoa muutettiin ja esille nousi uusia nimiä, kun esikuntapäälliköksi nimettiin eversti Carl Johan Adlercreutz, 3. Prikaatin komentajaksi eversti Hans Henrik Grippenberg, 5. Prikaatin komentajaksi eversti Johan August Sandels ja Uudenmaan rykmentin komentajaksi eversti Georg Carl von Döbeln.
Sodassa toteutui se mikä 130 vuotta myöhemminkin: kun tuli vastaan se yhdestoista... Kesän lopulla 1808 venäläisten joukkojen määrä nousi yli 50 000:n, kun taas Klingsporilla oli vain 12 000 soturia. Emämaasta Ruotsista ei apuja tullut, sillä Ruotsilla oli täysi tekeminen myös etelässä ja lännessä: Tanska oli julistanut Ruotsille sodan 14.3. ja tanskalaisten Norjassa olevat joukot uhkasivat Värmlantiakin. Lisäksi Liepajasta laivattu venäläinen maihinnousujoukko oli huhtikuussa vallannut Gotlannin ja venäläinen osasto oli yrittänyt maihinnousua Ahvenanmaalle.
Suomen sodan ensimmäinen aseleposopimus tehtiin 29.9.1808 Lohtajalla, mutta se vielä pitänyt. Sitten kuningas vaihtoi ylipäälliköksi Klingsporin tilalle Klenckerin, mutta enää ei mikään auttanut. Koljonvirran taistelukin käytiin, ja Vänrikki Stoolin tarinoiden Sven Dufvakin kuoli, vaikka ehtikin torjua vihollisen ison hyökkäyksen. Tästä 27.10.1808 saadusta torjuntavoitosta huolimatta sota käytännössä loppui, kun Sandelsin joukot jatkoivat perääntymistään. Uusi aselepo tehtiin 19.11.1808 Olkijoella ja sen mukaisesti Suomen armeijan oli vetäydyttävä Ruotsiin Kaakamojoen taakse.
Kun venäläiset silloin 24.2.1808 olivat tulleet Porvooseen, toimi Vilhelm Reinhold von Heideman Venäläisen armeijan ylipäällikön, kreivi Friedrich Wilhelm Buxhoevdenin majoitusmestarina. Joulukuun 1. päivänä 1808 majuri von Heideman aloitti Porvoossa uutena komendanttina.
SUOMI HYÖTYI
Suomen sodasta seurannut vallanvaihto muutti kansan elämää. Historiantutkija Heikki Ylikangas on tiiviissä yhteenvedossa todennut, että varsinkin kun otetaan huomioon koko autonomian aika, Suomen hyöty oli merkittävä:
”Muutos oli mitä myönteisin, kun vertaamme vuoden 1809 Suomea vaikkapa vuoden 1890 Suomeen. Vuosista ensin mainittuna Suomen alue käsitti joukon tavanomaisia Ruotsin läänejä, vuosista jälkimmäisenä Suomi oli teollistuva sivistysmaa, joka monilla taiteen, tieteen ja teknillisen tiedon aloilla lähenteli maanosan kehittyneimpien maiden tasoa.”
”Suomi tunnettiin kautta Euroopan sisäisesti itsenäisenä Venäjän keisarikunnan osana. Sillä oli oma hallitus, senaatti, omat ministeriöt eli toimituskunnat, omat keskusvirastot, vuodesta 1863 omat säännöllisesti kokoontuvat valtiopäivät, oma varainkäyttö ja siihen liittyen oma raha ja jopa tulliraja Venäjän suuntaan ja vielä päälle päätteeksi sen asiat esiteltiin keisarille erikseen ilman Venäjän ministeriöiden puuttumista.”
”Suomen asukasmäärä enemmän kuin kolminkertaistui autonomian aikana. Eikö siis koko kansa hyötynyt Venäjä vallan ajasta?” (Ylikankaan seminaariluento Kauhajoella 9.8.2008)
kari.naskinen@gmail.com
