Kun miehet ovat sodissa, naiset hoitavat muut asiat. Ranskalaisen Xavier Beauvoisin elokuvassa Suojelijat eletään ensimmäisen
maailmansodan vuosia ja kotona on yhtä vaikeata kuin se aina tällaisissa
tilanteissa on. Hortense Sandrall hoitaa pientä maatilaa yhdessä tyttärensä ja
avuksi saadun piian kanssa. Elämä on ankaraa, pelkkää työntekoa ilman
ilonaiheita.
Ensimmäinen tunti elokuvassa seurataan vain sitä työtä, millä nämä suojelijat säilyttävät elämää tilalla niin, että asiat ovat kunnossa myös siinä vaiheessa, kun miehet palaavat, jos palaavat. Sotaan ovat kotoa lähteneet kaksi poikaa ja vävy. Arjen rytmin katkaisevat vain sunnuntain jumalanpalvelukset, joissa luetaan kuolleiden nimet. Ennen nimien lukemista on kaatuneiden omaisille käyty ilmoittamasta asioista. Kun pienen kunnan joku luottamusmies mustissaan astuu ovesta, äiti tai vaimo vain kysyy: ”Kuka?”
Töitä on paljon, vehnäpellolla, navetassa, vihannesmaalla, puunhakkuussa, leipomisessa jne. Lähinaapurissa on toisenlainen huusholli, jossa elantoa pyritään hankkimaan hiiltenteolla. Kuvaaja on sama Caroline Champetier, joka kuvasi Beauvoisin edellisen ankaruudesta ja hiljaisten ihmisten elämästä kertovan elokuvan Jumalista ja ihmisistä (2010). Kuvatkin hiljentävät, ne ovat paikoin kuin itsenäisiä taideteoksia.
Jumalista ja ihmisistä kertoo talvesta 1996, jolloin ääri-islamistit tappoivat seitsemän munkkia Algeriassa. Suojelijoissa ollaan melkein kokonaan sotakesissä, talvet ovat rauhallisempia, koska peltotöitä ei ole. Elämänmenoa näissä kuvissa rytmittää hienosti vanhan mestarin Michel Legrandin musiikki.
Hortensea näyttelevä Nathalie Baye (kuvassa vas.)) on kuin Niskavuoren vanha emäntä. Suojeltavaa tulee myös siinä vaiheessa, kun kylälle saapuu amerikkalaisia sotilaita. Tapahtuu joitakin pieniä asioita, jotka synnyttävät juoruja kyläläisten keskuudessa. Hortensen on pidettävä huoli siitä, että ikäviltä juoruilta leikataan siivet. Mainetta on suojeltava. Niskavuorelaisen Ilonan rooli on piikatyttö Francinella (Iris Bry).
Elokuvan toinen tunti kuvaa näitä juttuja. Samoin nähdään miten naiset pystyvät hoitamaan tilan asioita vaikeuksista huolimatta. Sadonkorjuu sujuu kyläläisten avustamana, sitten onnistutaan hankkimaan myös härjillä vedettävä paalain, ja kun amerikkalaiset lähtevät, tytär Solange (Laura Smet, kuvassa oik.) saa heiltä ostetuksi edullisesti Fordson-traktorin.
Sodasta ei paljon puhuta. Elämä jatkuu. Hortensen nuorin poika (Cyril Descours) käy pari kertoo kotilomilla, samoin vävy (Olivier Rabourdin), ja vävyn kohdalla ovat naiset huomaavinaan, että sota on tehnyt tehtävänsä, mies on muuttunut. Elokuvan aikajana on 1915-20, ja elämä voittaa.
Laura Smet on oikeassakin elämässä Nathalie Bayen tytär, isä oli viime joulukuussa kuollut ”Ranskan Elvis” Johnny Hallyday, joka 1955 kävi Linnanmäelläkin esiintymässä. Myöhemmin ”Danny” Lipsanen sai Hallydayn konserteista vaikutteita omaan Danny Showhunsa.
kari.naskinen@gmail.com
Ensimmäinen tunti elokuvassa seurataan vain sitä työtä, millä nämä suojelijat säilyttävät elämää tilalla niin, että asiat ovat kunnossa myös siinä vaiheessa, kun miehet palaavat, jos palaavat. Sotaan ovat kotoa lähteneet kaksi poikaa ja vävy. Arjen rytmin katkaisevat vain sunnuntain jumalanpalvelukset, joissa luetaan kuolleiden nimet. Ennen nimien lukemista on kaatuneiden omaisille käyty ilmoittamasta asioista. Kun pienen kunnan joku luottamusmies mustissaan astuu ovesta, äiti tai vaimo vain kysyy: ”Kuka?”
Töitä on paljon, vehnäpellolla, navetassa, vihannesmaalla, puunhakkuussa, leipomisessa jne. Lähinaapurissa on toisenlainen huusholli, jossa elantoa pyritään hankkimaan hiiltenteolla. Kuvaaja on sama Caroline Champetier, joka kuvasi Beauvoisin edellisen ankaruudesta ja hiljaisten ihmisten elämästä kertovan elokuvan Jumalista ja ihmisistä (2010). Kuvatkin hiljentävät, ne ovat paikoin kuin itsenäisiä taideteoksia.
Jumalista ja ihmisistä kertoo talvesta 1996, jolloin ääri-islamistit tappoivat seitsemän munkkia Algeriassa. Suojelijoissa ollaan melkein kokonaan sotakesissä, talvet ovat rauhallisempia, koska peltotöitä ei ole. Elämänmenoa näissä kuvissa rytmittää hienosti vanhan mestarin Michel Legrandin musiikki.
Hortensea näyttelevä Nathalie Baye (kuvassa vas.)) on kuin Niskavuoren vanha emäntä. Suojeltavaa tulee myös siinä vaiheessa, kun kylälle saapuu amerikkalaisia sotilaita. Tapahtuu joitakin pieniä asioita, jotka synnyttävät juoruja kyläläisten keskuudessa. Hortensen on pidettävä huoli siitä, että ikäviltä juoruilta leikataan siivet. Mainetta on suojeltava. Niskavuorelaisen Ilonan rooli on piikatyttö Francinella (Iris Bry).
Elokuvan toinen tunti kuvaa näitä juttuja. Samoin nähdään miten naiset pystyvät hoitamaan tilan asioita vaikeuksista huolimatta. Sadonkorjuu sujuu kyläläisten avustamana, sitten onnistutaan hankkimaan myös härjillä vedettävä paalain, ja kun amerikkalaiset lähtevät, tytär Solange (Laura Smet, kuvassa oik.) saa heiltä ostetuksi edullisesti Fordson-traktorin.
Sodasta ei paljon puhuta. Elämä jatkuu. Hortensen nuorin poika (Cyril Descours) käy pari kertoo kotilomilla, samoin vävy (Olivier Rabourdin), ja vävyn kohdalla ovat naiset huomaavinaan, että sota on tehnyt tehtävänsä, mies on muuttunut. Elokuvan aikajana on 1915-20, ja elämä voittaa.
Laura Smet on oikeassakin elämässä Nathalie Bayen tytär, isä oli viime joulukuussa kuollut ”Ranskan Elvis” Johnny Hallyday, joka 1955 kävi Linnanmäelläkin esiintymässä. Myöhemmin ”Danny” Lipsanen sai Hallydayn konserteista vaikutteita omaan Danny Showhunsa.
kari.naskinen@gmail.com
