sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Maailmanensiesitys: Cinéma Laika


Sodankylän elokuvajuhlat teki nyt viikonvaihteessa kolmen päivän vierailun Karkkilan Kino Laikaan, jonka Aki Kaurismäki ja Mika Lätti (kuvassa) perustivat Högforsin rautaruukin entisen emalilaitoksen tiloihin. Kino Laika avattiin syksyllä 2021 avajaiselokuvanaan Juho Kuosmasen Hytti nro 6. Katsojia on riittänyt. Ennen lauantain Sodankylä-esityksiä joimme kahvit Lätin kanssa, ja hän kertoi viime vuoden katsojamäärän olleen 23 000 ja tänä vuonna on mennyt jo 18 000 rikki. Sodankylän ohjelmistoa nähtiin nyt kolmannen kerran ja esitykset olivat loppuunmyytyjä. Odotetuin oli Kino Laikan rakentamisesta kertova dokumenttielokuva Cinéma Laika, joka sai maailmanensiesityksensä eilen. Sen ohjaaja on kroatialainen, nykyisin Ranskassa asuva Veljko Vidak, joka asui Karkkilassa yli vuoden elokuvaa tehdessään.

Cinéma Laika on myös elokuva Karkkilasta. Vidak ei nyt päässyt Karkkilaan, mutta ennen elokuvan alkua häneen oltiin puhelinyhteydessä ja yleisö kuuli Vidakin sanovan, että hänen elokuvansa on rakkauskirje Karkkilalle. Niin on. Siinä ei esitellä hienoja näkötorneja pyörivillä ravintoloilla, ei uljaita hyppyrimäkiä eikä modernia arkkitehtuuria, vaan ollaan ihmisten kanssa ja puhutaan asioista niin lämpimästi, että viestintätoimistot eivät tällaista sapluunaa olisi keksineet.

Aki Kaurismäki käyttää kotikaupungistaan nimitystä 9000 asukkaan kylä. Siellä hän on asunut vuodesta 1986, paitsi kylmät talvikuukaudet Portugalissa. Hänen ja kirjailija Mika Lätin teatterihanke 30
vuotta tyhjänä olleeseen emalointilaitokseen oli tälle kylälle kuin ilotulitus. Eilen lauantainakin teatterin ala-aula oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka kaikki eivät olleet menossa kohta alkavaan esitykseen, vaan menossa asioimassa aulan yhteydessä olevaan ravintolaan, joka sekin oli täynnä.


Emalilaitoksen tiloissa
on muutakin toiminta. Rakennukseen on kunnostuksen myötä syntynyt uutta yritys- ja kulttuuritoimintaa. Pois lähtiessäni otin yhden esitteen, jossa oleva lista näistä toiminnoista käsittää lähes 20 kohdetta. Vanhana aikana ennen sotia emalilaitoksen tunnetuin tuote oli emalipintainen kylpyamme - "Högfors-amme - ilonamme".

Ruukkialueella
on muitakin uusia paikkoja, mm. pieniä putiikkeja, pesula, hotelli ja hyvinvointipalveluja. Aivan tuli mieleen, että vanhasta emalointitehtaasta on tullut Karkkilan uusi kiintopiste. Kaksi kertaa olen tänä syksynä käynyt Karkkilassa ja kylillä muuten on aika hiljaista ollutkin.


Elokuvateatteri joka tapauksessa on sikäli merkittävä asia, että Karkkilassa ei koskaan ennen ole leffateatteria ollut. Lätti kertoi, että kiertävät esitykset kyllä vierailivat Karkkilassakin, mutta olosuhteet eivät olleet järin hyvät, kun ei esimerkiksi nousevia katsomoita kaupungista löytynyt. Lätti toimi vuosikausia elokuvakerho Iglun puheenjohtajana, mutta kerhoesityksillä oli sama tilaongelma. Kino Laika -projekti on nyt vienyt Lätin ajan niin, että Iglun uudeksi puheenjohtajaksi saatiin pohjoisesta Karkkilaan muuttanut Mikko Myllylahti, joka tunnetaan Hymyilevän miehen käsikirjoittajana ja esikoisohjauksestaan Metsurin tarina.

Cinéma Laikassa näitä elokuva-alan ihmisiä tetenkin on mukana. Haastattelukohdassa Kaurismäki sanoo olleensa teatterin rakennushommissa joka päivä seitsemästä viiteen ja Lätti tietenkin samalla tavalla. Elokuvassa seurataan lähietäisyydeltä, miten kierrätyspuuta, metallia ja käytettyjä huonekaluja hyödyntäen Kaurismäki ja Karkkilan asukkaat rakentavat yhteistyössä Kino Laikan. Tapahtumapaikkaa ympäröivät Cadillacit, chopperit ja kauniit luontokuvat.

”Täällä pitää talvella olla muutakin kuin punttisali ja kirjasto”,
perustelee Kaurismäki elokuvassa teatterihanketta. Entä se nimi? Kaurismäellä oli Laika-niminen koira, joka esiintyy Boheemielämässä (1992) ja kun se kuoli, Kaurismäki hankki toisen koiran, Laika 2:n, jonka debyytti oli Le Havressa (2011). Oman leffahulluutensa alusta Kaurismäki kertoo, että 16-vuotiaana hän jo katsoi elokuvakerhoissa, teattereissa ja televisiosta filmejä sillä tavalla, että yleensä neljä elokuvaa päivässä.

Eräänlainen herätys elokuvaan taidemuotona tuli, kun hän samana päivänä näki
Robert Flahertyn Nanook, pakkasen pojan (1922), Luis Bunuelin Kulta-ajan (1930) ja Jean Eustachen Äitin ja huoran (1973).


Vidakin elokuvassa ollaan aina välillä muuallakin kuin työmaalla, esimerkiksi vanhan paloaseman shakinpelaajia tsekkaamassa ja Pikkupässi-pubissa, jossa Kaurismäki käy pelaamassa biljardia. Tuttuja on paljon, esimerkiksi Juho Kuosmanen,Mikko Myllylahti, Aleksi Salmenperä ja Maustetytöt. On myös kansainvälistä ulottuvuutta, kun haastatellaan kerran aikaisemmin Karkkilassakin käynyttä Jim Jarmuschia, joka sanoo ehdottomasti tulevansa uudestaan ja katsomaan Kino Laikaa. Eräänlaista Hollywood-glamouria edustaa myös Andy McCoyn entinen puoliso, näyttelijä-laulaja Angela Nicoletti, joka kertoo olevansa syntyisin North Hollywoodista, mutta asuu nyt Karkkilassa.

Hollywood tai Karkkila, niin Jarmusch muistuttaa Andre Bazinin kysymyksestä Jean-Luc Godardille: mitä elokuva on? Godard vastasi: elokuva on taiteen ja elämän välissä.

(Tuossa otsikkokuvassa Kaurismäki ja Lätti pitävät kylttiä, joka oli emalointiuuni nro 4:n kyljessä. Joku oli lisännyt siihen D-kirjaimen.)


MUITAKIN ENSI-ILTOJA

Eilen Kino Laikassa sai ensi-iltansa Suomessa myös englantilaisen Ken Loachin (87) The Old Oak (2023). Aiheena rasismi, joka saa vallan pienessä Durhamin kaupungissa, jonne tuodaan linja-autollinen pakolaisia Syyrian sota-alueelta. Pubissä perusenglantilaiset äijät pitävät turpakäräjiä, mutta Loachin tutulla humaanilla otteella ei rajuimpien kärjistymisten avulla elokuvasta ole tehty sensaatiohakuista tarinaa. Perusviesti on, että hyvällä saadaan kuitenkin enemmän aikaa.

Jo perjantaina esitettiin ennakkonäytöksenä Selma Vilhusen samoin lämpimällä otteella toteutettu Neljä pientä aikuista. Tänään sunnuntaina ovat vuorossa losangelesilaisen Deaf Crocodile Filmsin uusi 4K-restaurointi Risto Jarvan Ruusujen ajasta, korean-amerikkalaisen Celine Songin etärakkaustarina Past Lives, joka sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla, ja ennakkonäytöksenä vielä Tia Kouvon perhekuvaus Mummola, joka sai maailmanensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla.

Erikoinen elokuvakylä tuo Karkkila. Karkkilalainen-lehdestä luin, että torstaina 9.11. järjestetään Puutarha Sundströmillä lyhytelokuvailta. Mikä ihmeen puutarha? Näytökset siellä joka tapauksessas alkavat joskus iltasella, nähtäviksi tulee mm. Tampereen elokuvajuhlilla palkittuja elokuvia ja klo 20:n jälkeen voi jäädä keskustelemaan tekijöiden kanssa.

kari.naskinen@gmail.com