keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Vain ihminen ei ymmärrä luonnon tarpeita


Ilmastonmuutos, kuumuuteen kuolevat vanhukset ja metsäpalot, eläinten tehotuotanto ja lintuinfluenssa. Ihmisen aikaansaannoksia. Espoon kaupunginteatterin esitys
Neljän päivän läheisyys on Pipsa Longan (s.1977) kirjoittama teksti, joka käsittelee ihmisen ja luonnon suhdetta ja yhteyttä. Eikä se suhde mene enää oikein. Esityksen on toteuttanut helsinkiläinen taidekollektiivi Wauhaus, ja käytän termiä esitys, koska perinteinen teatterinäytelmä se ei ole. Näyttämöllä olevia näyttelijöitä on vain yksi, Salla Loper, lisäksi 14 ääninäyttelijää ja takaseinän täyttää melkein koko 70-minuuttisen esityksen ajan videotriptyykki. Esitys on jaettu neljään osaan, jotka aina alkavat Kaija Saariahon säveltämällä ja Longan näytelmäänsä sisäänkirjoittamalla Cloud trio -teoksella (2009); sen soittaa näyttämön etuosaan neljä kertaa tuleva Kamariorkesteri Avantin trio - sivistystä ja osaamista siis on, mutta sitä ei käytetä ahneuden eikä tyhmyyden vähentämiseen.


Mielenkiintoisin teatteriesitys, jonka olen pitkään aikaan nähnyt, etten sanoisi paras. Se poikkeaa tavanomaisesta teatterista siinä, että sen keskiössä eivät
ole ihmiset ja ihmisten puhe. Päärooleissa ovat lokit, joille ihmiset ovat uhka. Äänet, videot, niukat lavasteet muodostavat lähes hypnoottisen kokonaisuuden, jota ehkä parhaiten voi luonnehtia performanssiksi, osin installaatioksi.

Välillä tapahtumat näyttämöllä tuovat mieleen kreikkalaisen
Giórgos Lánthimoksen absurdit elokuvat, joista kaksi on viime vuosina nähty Yle Teemalla. Kuitenkaan Espoon esityksessä ei ole mitään outoa mystiikkaa, mutta absurdia hulluutta on tietenkin siinä, että samasta elintilasta kamppailevat etelän aurinkorannoilla lokit ja sadat miljoonat turistit, jotka hakeutuvat sinne selälleen ja vatsalleen makaamaan. Wauhausin videot on kuvattu Kreetan pohjoisrannikon lomakohteissa.



Sopivasti tänä iltana Tv 1:n Kulttuuricocktailissa klo 20 kysytään, mahtuvatko eläimet ja ihmiset samaan maailmaan. Luontokato pakottaa ihmisen arvioimaan suhteensa eläimiin uusiksi. Onko eläin uhka, vitsaus, hyödyke vai ystävä? Entä ihminen?

Kysymys on lajienvälisestä riippuvuudesta ja omasta elämäntavastamme tällä yhteisellä planeetallamme. Viimeistään nyt ihminen on ajautunut tilanteeseen, jossa pitäisi kääntyä takaisin tai ainakin pysähtyä. Siltä kuitenkin tuntuu, että vain ihminen ei ymmärrä luonnon tarpeita. Lokkien tai näätien ei tarvitse ymmärtää, vaan niille ymmärrys on osa niiden luontoa.

Meidän kaupungissa rakennettiin viihde- ja venesatamaan aallonmurtaja, jonka lokit ottivat omakseen. Nyt lähistöltä 300 000 euron asuntoja ostaneet ovat vihoissaan lokkien äänistä ja paskomisesta – lokit pitäisi keinolla millä tahansa häätää pois, aallonmurtajan myrkyttäminenkin sallittaisiin.
Kaksipiippuinen juttu.

Pipsa Longan ja Wauhausin näyttämöteos on ekokriittisyydessään paljastava, kun se vähän niin kuin salavihkaa sijoittaa ihmisyyden osaksi luontoa. Osa luonnon kiertokulkua on tietenkin kuolema, ja tämä koskee sekä ihmisiä että lokkeja, mikä tässä minimalistisessa taideteoksessa tulee esille konkreettisesti. Kuolema on toisen elämä.

WAUHAUS

V
uonna 2017 sai Wauhaus ry. näyttämö- ja esitystaiteen valtionpalkinnon. Wauhaus tunnetaan audiovisuaalisesta näyttämöestetiikastaan ja jaetun tekijyyden praktiikoistaan. Wauhausin työt asettuvat usein eri taiteenalojen väliin. Ne ovat toimineet niin pienissä black box -teattereissa ja kaupunkitiloissa kuin urheilustadionilla ja Kansallisteatterin päänäyttämölläkin, kuten Yuval Noah Hararin kirjasta sovitettu Sapiens – Tarina tarinoita kertovasta ihmislajista (2019).

Espoon esityksen työryhmän ovat muodostaneet Laura Haapakangas, Juni Klein, Jani-Matti Salo ja Heidi Soidinsalo. Kirjoitustyön dramaturgina on toiminut E.L. Karhu. Klioo! Kek krek ke-kek, kriaah.

kari.naskinen@gmail.com