Kun amerikkalainen Cabaret-musikaali
1966
tuli Broadwaylle, se muistutti, että tällaistakin
maailmassa on ollut ja huolehditaan vastedes siitä, ettei tällainen
enää koskaan toistu. Aiheena natsien valtaannousu Saksassa. Nyt
kuitenkin Cabaret
on
taas ajankohtainen, kun äärioikeistolainen rasismi valtaa alaa
Euroopassa. Suomessa Cabaret
menee tällä hetkellä Kouvolan ja Turun teattereissa.
Samaa
teemaa käsittelee television sarjaelokuva Babylon
Berlin. Siinä
yksi keskeinen tapahtumapaikka oli ensimmäisillä tuotantokausilla
yökerho Moka Efti, ja musikaalissa ollaan vastaavanlaisella Kit Kat
-klubilla.
Molemmissa
teoksissa ajankohta on 1920-30-lukujen vaihde, jolloin ensimmäinen
maailmansota oli jäänyt taakse ja vihdoin
on
osa ihmisistä päässyt
ottamaan ilon
irti elämästä. Mutta hetken kuluttua itku lyhyestä ilosta ja
sallivuudesta.
Katsoin
musikaalin Kouvolassa. Näyttämön lattiassa on teksti ”Arbeit und
Brot” (Työtä ja leipää) - myöhemmin oikeassa Saksassa teksti muuttui osalle
ihmisistä muotoon ”Arbeit macht frei” (Työ vapauttaa). Musikaalissa ei mennä
kuitenkaan näin pitkälle. Juuri ennen väliaikaa ilmestyy mukavana
miehenä esiintynyt Ernst Ludwig näyttämölle yllättäen
hakaristihauha käsivarressaan ja väliajan jälkeen estradi muuttuu
kokonaan natsihenkiseksi.
Uuden Perussaksalaisten puolueen perustajaa Adolf Hitleriä
ei
musikaalissa näy, mutta Ernst
Ludwig tavallaan symboloi häntä. Ernst Ludwigin todellinen karva
paljastuu vasta kun se on liian myöhäistä. Sen
verran kevyen luokan musiikkiteatteria Cabaret
kuitenkin
on, että tunnin ja vartin kestäneen iloisen osan jälkeen esityksen
toinen ja vakavampi puolisko kestää vain 35 minuuttia. Asia
tietenkin tulee selväksi, mutta tärkeintä on laulu.
Kit
Kat -klubi
kuvastaa
hyvin sitä vapautta, jonka natsit lopettavat. Tanssitytöistäkin
kaksi on transvestiitteja. Eikä
mennyt pitkää aikaa, kun Hitler peruutti uudella asetuksella
kansalaisvapauksia, kielsi lopulta julkisen tanssimisenkin, mutta
näihin
tapahtumiin asti
ei musikaalissa mennä. Pientä pensionaattia pitävä Fräulein
Schneider ymmärtää kuitenkin pian, että asiat ovat muuttumassa
pahoiksi ja hän palauttaa kihlajaislahjaksi saamansa kristallikulhon
– ennakoi vuoden 1938 kristalliyötä, jolloin juutalaisiin
kohdistui raju väkivallan aalto. Fräulein Schneider oli mennyt
kihloihin juutalaismiehen
Herr Schulzin kanssa.
Maiju
Sallaksen ohjaama
esitys Kouvolassa
toimii hyvin, mutta on se vaatimaton verrattuna esimerkiksi Lahden
kaupunginteatterissa 2011-12 nähtyyn esitykseen, johon voimavarat
olivat kaikella tavalla olleet suuremmat. Noihin aikoihin Lahden
ammattikorkeakoulussa
toimi vielä musiikkiteatterilinjakin,
josta varsinkin musikaaleihin saatiin aina hyviä esiintyjä. Tanssinumeroissa ei ollut kahdeksaa tanssijaa, vaan 18. Vuonna
2016 tämä koulutus Lahdessa lopetettiin, samoin pantiin kiinni
Taideinstituutti.
Lahden
esityksestä jäi erikoisuutena mieleen Kit Katin seremoniamestarina
ollut
Jorma Uotinen,
joka osoittautui myös päteväksi musikaalilaulajaksi. Kouvolan
Teatteri käyttää hyvin onnistuvia vierailijoita kolmessa
pääroolissa: seremoniamestari on vahvasti laulava Kaarlo
Haapiainen,
joka Lahden kansanopistolinja jälkeen valmistui maisteriksi
Teatterikorkeakoulusta, amerikkalaista kirjailijaa esittää
turkulainen freelancer Juha-Pekka
Mikkola
ja kabareelaulaja Sally Bowles on Terhi
Suorlahti,
joka tunnetaan kokeellisen musiikkiteatterin Kuriton Companyn
perustajana.
Seitsenmiehinen
orkesteri riittää oikein hyvin, sillä Kouvolan sali on pieni.
Monet melodiat ovat katsojille tuttuja, joten tämäkin puoli
musikaalista sujuu mainiosti: Willkommen, Tervetuloa Berliiniin, Sen
huominen meille tuo, Mani mani, Finale
Ultimo…
kari.naskinen@gmail.com
