Eilen sunnuntaina ajoin kohti Helsinkiä, kun puolenpäivän uutisissa Mäntsälän kohdalla kerrottiin, että Helsingissä alkaa klo 13 iso mielenosoitus rasismia vastaan. En muuttanut suunnitelmiani, vaan menin katsomaan klo 13 alkavaa näytelmää Two Phone Calls (Kaksi puhelinsoittoa). Mielenosoituksessa oli kysymys sivistyneen maailman ainoasta sellaisesta hallituksesta, jota epäillään rasismista, mutta näytelmä käsitteli maailmaanlaajuista ongelmaa, suurvaltapolitiikkaa sekoittavaa manipulointia ja valehtelua. Niin paljon siellä mielenosoituksessa joka tapauksessa väkeä oli, että meitä ei teatteriin jäänyt yleisöksi kuin 28 ihmistä.
Näytelmä on ehkä huono termi tästä esityksestä, joka koostui kahdesta todellisesta puhelinsoitosta. Ennemmin kysymyksessä oli dramatisoitu dokumentaarinen esitys, joka toimisi vaikka kuunnelmanakin. Ensimmäisen puhelun soitti Aleksei Navalnyi lentokoneesta matkalla Omskista Moskovaan joulukuussa 2020. Hän tekeytyi FSB:n agentiksi ja kalasteli ”kollegaltaan” tietoja myrkytyksestä, joka oli tapahtunut edellisenä kesänä, mutta josta hän oli selvinnyt hengissä. Toisessa puhelussa tammikuussa 2021 Donald Trump yritti painostaa Georgian kuvernöörin Brian Kempin jotain sihteeristön jäsentä ”hankkimaan” 11 780 ääntä Georgian osavaltiosta, jotka Trumpilta sieltä puuttuivat vaalivoitosta Joe Bidenia vastaan.
Trumpin väitteet tunnetaan. Yhdessäkin kohtaa hän sanoi, että ”kuolleet ihmiset äänestivät [Bideniä] ja uskon numeron olevan lähellä 5000:tä”. Navalnyin puhelussa ei ollut vastaavanlaista puutaheinää, eikä se puhelu ollutkaan hyvä vastinpari Trumpin puhelulle; parempi olisi varmaan ollut, jos olisi saatu talteen Vladimir Putinin ja jonkun FSB:n johtajan puhelu.
Tunnin kestävän esityksen takana olivat Teatteri Jurkasta tuttu Tuomo Rämö (sovitus, ohjaus) sekä näyttämöllä olleet Lahden kansanopiston teatterilinjalta uransa alkuun ponnistanut Outi Condit ja Pietarin teatteriakatemian käynyt Iida-Maria Lindstedt.
Alkuperäinen konsepti on amerikkalais-sveitsiläisen kirjailija-toimittajan Esther Dysonin. Mielenkiintoinen lähtökohta, sillä koko esitys perustuu kahteen puheluun, jotka ovat tallenteina myös Youtubessa. Näyttelijät markkeeraavat Navalnyita ja Trumpia, joten tapahtumiin saadaan lihaa luiden ympärille, ja taustan videoprojisoinnit lisäävät esityksellisyyttä.
Perusasiana on maailman monimutkaisuus ja sen mahdollistamat väärinkäytökset: valheet, korruptio, todisteiden hävittäminen joko delete-nappulalla tai paperisilppurilla ym. Myös puheluiden, sähköpostien tai tekstiviestien kaappaaminen ja niiden julkistaminen kuuluvat samaan väärinkäytösten valikoimaan, joskin tällaisesta toiminnasta on joskus hyötyäkin. Oli hyvä, että Trumpin tämäkin puhelu on saatu julkisuuteen, mutta on myös sellaisia keskusteluja ja asioita, joiden julkistaminen ei ole perusteltavissa. Ohi Dysonin konseptin heitetttiin esityksen yhdessä kohtaa esille myös Suomen Nato-jäsenyys ja konsulaattien sulkemiset - mitähän kaikkea salattua tietoa niidenkin taakse kätkeytyy? Löytyykö joskus jostain nauhoituksia ja muita dokumentteja? Ehkä tulevaisuudessa paljastuu.
Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoon kuulunut esitys toi hyvin esille sen, miten huono moraali ja kaiken ohittava oman edun ajaminen voivat johtaa harhaan. Paluuta parempaan ei kuitenkaan taida olla. Mutta olisikohan ollut tehokkaampaa, jos me 28:kin olisimme olleet Senaatintorilla?
Two Phone Calls esitettiin Pengerkatu 11:ssä, jossa 1930-60 toimi elokuvateatteri, eri vaiheissa nimillä Kinola, Kino Pylvässali ja Arina. Myöhemmin se tuli tutuksi Ryhmäteatterin kotipaikkana, josta teatteri siirtyi 2007 Helsinginkadulla olevaan Urheilutaloon. Nyt Pengerkadun tila on nimeltään Kalliosali, jossa katsomon penkit eivät ole yhtä mukavat kuin olivat Ryhmäteatterin aikana.
kari.naskinen@gmail.com
