maanantai 11. syyskuuta 2023

Rasismiongelma hoidettu


Hallituksen tiedonanto rasismin lopettamisesta oli hyvä ratkaisu. Kun aikoinaan määrättiin nopeusrajoitukset maanteille, loppui ylinopeudella ajaminen. Nyt ei Suomessa ole myöskään rasismia.

Ylen kesällä teettämän kyselyn mukaan 13 prosenttia Perussuomalaiset-puolueen kannattajista oli sitä mieltä, että Suomessa ei pidä hyväksyä rasismia missään muodossa. Toista mieltä oli siis 87 prosenttia.
Mutta luotamme nyt siihen, että persupuheenjohtaja Riikka Purrankin allekirjoitus tiedonannossa muuttaa nuo prosenttiluvut vähintään päinvastaisiksi.

Oman rasistikansansa
kansanvalistusministeri Joseph Goebbels sanoi 1930-luvulla, että ”kun valheen kertoo tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totta”. Suomen tasavallan nykyinen kakkosmies Jussi Halla-aho on samaa mieltä, sillä persupuolueen kokouksessa viime kuussa tämä puolueen pääideologi sanoi, että sosiaalista media kannattaa hyödyntää ja siinä touhussa loputon toisto toimii tehokkaasti.

Lisäksi asiaa auttaa huumori, kuten Saksan ja Suomen äärioikeistoa tutkinut historioitsija
Seppo Hentilä muistutti Demokraatti-lehdessä lainatessaan entisen persuministerin Jussi Niinistön kommenttia 1930-luvun lapualaisterrorismista: ”Se oli suoralinjaisella, diplomatiasta piittaamattomalla talonpoikaisjärjellä perusteltua ja usein vielä juurevalla kansanhuumorilla ryyditettyä hevosenleikkiä.”

Saman sanoi IKL:n Ajan Suunta -lehden päätoimittaja
Arne Somersalo. Hän kirjoitti, että äärioikeiston harrastamat muilutukset vain kuvastivat ”kansanomaisen huumorin säestämää suomalaista hyväntahtoisuutta”. Tällä pitää ymmärtää sekin, että lokakuussa 1930 entinen tasavallan presidentti ja rouva K.J. Ståhlberg kidnapattiin Helsingissä ja kyyditettiin Joensuuhun.

Nyt kuitenkin hallituksen tiedonanto on saatu
ja eduskunnassa hyväksyttykin, joten asia on loppuun käsitelty. (Vai oliko sittenkin kysymys kansanomaisella huumorilla väritetystä hevosenleikistä?)

kari.naskinen@gmail.com