tiistai 8. maaliskuuta 2022

Ensimmäinen lehmä


Amerikkalainen elokuva First Cow (2019) on kuin paluuta elokuvan alkuvuosikymmeniin. Kun elokuvatekniikka keksittiin, oli tietenkin hienoa, että katsottavaksi pystyttiin tallentamaan liikettä. First Cow kestää kaksi tuntia ja siinä tapahtuu vähän ja sekin hitaasti, niin otetaan siitä kaikki irti niin kuin ennenkin elävissä kuvissa. Rauhallista liikettä kaksi tuntia. Kuva-ala on ainakin silmämääräisesti katsoen vanhanaikaisesti jokseenkin neliö, joten jos elokuva olisi tehty mustavalkoiseksi, olisi First Cow kuin täydellinen rekonstruktio sadan vuoden takaa. Lisäksi elokuvan loitontaa muista nykyelokuvista se, että yhtään kuvaa ei ole otettu niillä kauko-ohjattavilla lentohänkkyröillä suoraan maata kohti.

First Cow on Kelly Reichardtin ohjaamista elokuvista ensimmäinen, joka nyt Suomessa nähdään teatterilevityksessä. Toivottavasti tulee muitakin, sillä First Cow on kaunista katsottavaa. Tapahtumat ajoittuvat jonnekin 200 vuoden taakse Oregonin territorioon. Tämän voi päätetellä siitä, että 1859 Oregonista jo tuli osavaltio. Päähenkilöt ovat turkistenmetsästäjien porukasta eronnut kokki Cookie (John Magaro) ja kiinalainen maailmanmatkaaja King-Lun (Orion Lee), joka on jonkin ampuma-asekahakan jälkeen joutunut pakosalle.

Molemmat etsivät onneaan uudessa maailmassa. Territorion yhdessä asumislinnakkeessa he keksivät liikeidean, mutta se on riskialtis. Linnakkeen päälliköllä (Toby Jones) on territorion ainoa lehmä, jota kaverukset käyvät yöllä salaa lypsämässä ja alkavat valmistaa maukkaita kakkuja. Kun veden sijasta voidaan leipomisessa käyttää maitoa ja päälle vielä sivellään hunajaa ja ripotellaan kanelia, niin hyvää tulee. Kauppa käy, ja sitten he saavat päälliköltä jopa erikoistilauksen ranskalaistyyppisen clafoutis-marjapiirakan tekemisestä (näitä saa nykyisin Lidlistä Ranskan teemaviikoilla).

Elokuvan alussa on lainaus Willian Blaken teoksesta Helvetin sananlaskuja: ”Linnuilla on pesä, hämähäkeillä verkkonsa, ihmisillä ystävyys.” Eihän tämä viimeinen osa tietenkään ole totta, kuten tälläkin hetkellä maailmassa taas tiedetään. Amerikkalaisen ja kiinalaisen ystävyys elokuvassa kuitenkin pitää – saa nähdä, miten nyt maailmassa. Elokuvan alku on lisäksi sellainen, että siinä katsojille näytetään Cookien ja King-Lun luurangot, jotka nykyajassa olevan sienestäjän koira nuuskii ja alkaa kaivaa esille. Tästä siirrytään koko loppuelokuvan kestävään takaumaan. Kohtaavatko miehet luonnollisen kuoleman vai mitä?

Takauma menneiden vuosikymmenten elokuvateatteriesityksiin olisi vielä täydellisempi, jos valkokankaan esirippu olisi suljettuna, kunnes elokuva alkaa.

kari.naskinen@gmail.com