Vierumäen urheiluopiston joissakin avajaisissa tai muussa juhlassa Tahko Pihkala kysyi vieressään istuneelta rouvalta, tietääkö tämä, mikä on maailman pienin teatteri. Ei tiennyt, joten vääräleukana tunnettu Tahko selitti, että se on pillu, kun siellä ei ole kuin yksi seisomapaikka. Japanilaisessa elokuvassa Drive My Car on on varmaankin toiseksi pienin teatteri, viidelle hengelle rekisteröity Saab 900 turbo. Melkein suurimman osan elokuvan päähenkilö, teatteriohjaaja ja näyttelijä Yusuke Kafuku istuu nimittäin hyvässä kunnossa olevassa, yli 30 vuotta vanhassa Saabissaan ja valmistautuu Anton Tshehovin Vanja-enoon, joka on tulossa hänen ohjaamanaan Hiroshiman kulttuurifestivaalien ohjelmistoon.
Olisin aloittanut tämän jutun vakavammin, jos elokuva olisi ylimitoitettujen kehujensa arvoinen. Erinomainen elokuva se kyllä on, mutta jos tehdään sadan parhaan japanilaisen elokuvan lista, niin edellä on monta Kurosawan, Kobayashin, Mizoguchin, Shindon ja Ozun elokuvaa. Ylimääräistä julkisuusplussaa tälle Ryusuke Hamaguchin ohjaamalle elokuvalle on antanut se, että runkona siinä on Haruki Murakamin novelli. Tällä hetkellä Murakami on maailman kovimpia kirjailijanimiä, eikä kirjallisuuden Nobelin myöntäminen hänelle yllättäisi ketään. Toisaalta tämä palkinto voi mennä ohi siksi, että Murakamista on tullut liian suosittu.
Novelli Drive My Car on kokoelmassa Miehiä ilman naisia (2014). Tässä nimenomaisessa novellissa ja nyt elokuvassa naisia kuitenkin on keskeisissä asemissa. Kafuku yllättää vaimonsa rakastelemassa 20 vuotta nuoremman näyttelijän kanssa, mutta ei paljasta näkemäänsä, ja siitä sitten alkaa monipolvinen kertomus kohti loppuratkaisua. Ennen sitä Kafuku elää jonkinlaisessa itsepetoksessa, johon raameja luodaan Vanja-enolla.
Auto on keskeisessä osassa, koska Kafuku haluaa Hiroshimasta kämpän tunnin ajomatkan päästä teatterista. Näin siksi, että hän on tottunut autossa opettelemaan näytelmien tekstejä c-kasetilta. Festivaalin järjestäjät eivät kuitenkaan salli Kafukun itse ajaa, ettei mitään vahinkoa sattuisi, joten hänelle hommataan pätevä kuljettaja Misaki.
Tarina on hyvä, mutta pituutta turhan paljon, kolme tuntia. En ole Murakamia yhtään lukenut, mutta meidän perheen kaunokirjallisuusekspertiltä saan aina hyvät raportit Murakamin kirjoista. Ulla-vaimoni sanoi elokuvan olevan täysipainoista Murakamia, vaikka siinä alkuosa olikin enemmän Hamaguchia. Kävimme katsomassa elokuvan eilen päivällä, ja kun illalla yhdeksän aikaan aloin kotona katsoa yhtä dvd-elokuvaa, ei Ulla vielä pystynyt, koska Murakami oli edelleen niin voimakkaasti ajatuksissa.
Elokuvan perusjuoni on yksinkertainen. Sisällöllisesti sen rikastuttavat Vanja-eno ja heti alussa oleva katkelma Samuel Beckettin näytelmästä Huomenna hän tulee, jossa Kafuku näyttelee. Herra Godot´n pitäisi tulla, jolloin kaikki muuttuisi, mutta ei vain kuulu. Kafukun omassa elämässäkin tarvittaisiin muutos, sillä elämä on menossa hukkaan. Rakkaan vaimon rakkauspetos ja aika pian sen jälkeen kuolema aivoverenvuotoon on jättänyt Kafukun tyhjän päälle, itsesääliin ja -syytöksiin. Vanja-enon ohjaaminenkin sujuu haparoiden.
Kafuku selittää autonkuljettajalleen, että hänen nimensä tarkoittaa hyvää onnea. Oman onnensa hän on kuitenkin käyttänyt loppuun jo 47-vuotiaana. ”Haaveet ovat murentuneet ja jäljelle on jäänyt vain tyhjyys”, kuten Vanja-eno sanoo. Kysymys on vielä siitä, voiko Kafuku kuitenkin saada elämälleen uuden alun.
Yksi mielenkiintoinen asiakokonaisuus elokuvassa on kieli. Vanja-eno valmistetaan festivaaleille sellaisena, että kukin näyttelijä puhuu omaa äidinkieltään: japania, mandariinikiinaa, Filippiineillä käytettävää tagalogia ja korealaista viittomakieltä. Yleisöä varten järjestetään tekstityslaite. Eli miten voimme ylittää kielirajat ja ymmärtää muita? Miten voimme ylittää muita rajoja? Miten ihmisyys voisi olla rajatonta?
Juonta sen enempää paljastamatta pitää kuitenkin palata vielä punaiseen Saabiin (novellissa keltainen). Loppukuvissa autoa ajaa Misaki, eikä Kafuku ole kyydissä, ja auton rekisteritunnus on toinen kuin aiemmin. Onko Kafukun kuljettajana toiminut Misaki ostanut samanlaisen auton vai ovatko Kafuku ja Misaki menneet yhteen ja myös Kafuku jäänyt asumaan Hiroshimaan? Suomessakin oli ennen niin, että jos muutti läänistä toiseen, piti läänintunnuksin varustetut rekkarit käydä katsastuskonttorilla vaihtamassa.
Että auto on nimenomaan Saab, johtuu siitä, että se on tuolla kauempana maailmassa intelligentsijan auto, samoin kuin Volvo. Vanha sen pitää olla siksi, että taiteilijoiden, filosofien ja muiden älymystön edustajien ei sovi tuhlata rahaa materiaalisiin juttuihin.
kari.naskinen@gmail.com
