maanantai 15. kesäkuuta 2020

EU:n värien mukaan

Keltaisia sulkuviivoja on jo alettu maalata valkoisiksi. Koska suuremmissa EU-maissa ne ovat jo ennestään valkoisia, pitää liittovaltion yhtenäisyyden vuoksi näin olla nyt Suomessakin.

Keltainen kyllä erottuisi paremmin ja se on myös totutusti enemmän varoitusväri kuin laimea valkoinen. Toteltava kuitenkin on.

Liittovaltioyhtenäisyyden lisäksi on toiseksi syyksi värin vaihtamiseen sanottu, että automaattisesti toimivien robottiautojen värisokeat sensorit tunnistavat paremmin valkoisen kuin keltaisen värin. On nimittäin mahdollista, että joitakin robottiautoja ilmestyy joskus liikenteeseen.

kari.naskinen@gmail.com