Suuri venäläinen kirjailija Leo Tolstoi meni
uskonnollisen ajattelunsa kanssa sekaisin elämänsä viimeisinä
vuosikymmeninä. Sodan ja
rauhan sekä
Anna Kareninan
jälkeen
sekopäisyys näkyy heti seuraavassa romaanissa Kreutzersonaatti,
jonka
Tolstoi kirjoitti toistakymmentä vuotta Anna
Kareninan jälkeen
1889. Hänen luomansa ”tolstoilaisuus” oli kristillinen oppi,
mutta niin harhaiseksi se katsottiin, että kirkko erotti Tolstoin
1901.
Eikä ihme. Kreutzersonaatin jälkipuheessa Tolstoi tuomitsee avioliitonkin, koska se perustuu vain ruumiilliseen rakkauteen: ”Avioliitto on itsensä palvelemista, ja siksi se on Jumalan palvelemisen esteenä, ja siksi se on kristilliseltä kannalta katsoen lankeemus, synti.”
Tolstoi vetää mutkat niin suoriksi, että siteeraa Raamattuakin huterasti: ”Naimattoman on parempi olla menemättä naimisiin.” (Matt. 19: 10) Tämä opetuslapsien yksi lause erilleen otettuna ei kuitenkaan kerro totuutta tuon raamatunkohdan asiasta - on tyypillinen sellainen tapaus, jossa sanonta on irrotettu asiayhteydestään. Avioliittoon lankeamista pidettiin Tolstoin mielestä joka tapauksessa väärin perustein pelkästään ”laillisena nautintona”, joka peräti julistettiin oikeutetuksi vihkimismenoilla.
Kirjaimellisesti ottaen tällainen linkolamainen tolstoilaisuus johtaisi tietenkin ihmiskunnan loppumiseen, ja Tolstoikin ymmärsi, että naimisiin kuitenkin mennään ja lapsia tehdään. Tämä johti hänet ajattelemaan niin, että kun kerran niin on, pitäisi ihmisten toimia eläinten tavoin eli kiksautella vain lapsientekotarkoituksessa. Olkoon vaikka kaunis juhannusyö, niin siivosti pitäisi olla, eikä antautua vain mielihyvää tavoittelemaan.
Kreutzersonaatti on romaani sivistyneestä miehestä, tilanomistaja Vasja Pozdnyshevistä, joka menettää malttinsa uskoessaan vaimonsa pettävän häntä. Pianonsoittoa harrastava vaimo tapaa viulumusikantti Truhatshevskin, jonka kanssa hän soittaa kotona ja miehensä kuullen myös Beethovenin Kreutzersonaattia viululle ja pianolle. Aviopuoliso menee mustasukkaisuudesta sekaisin, vaikka varsinaista todistetta aviorikoksesta ei ole. Vaimon ja Truhatshevskin välillä on kuitenkin yhdyssiteenä musiikki, jota Pozdnyshevski pitää tunteiden hienostuneena hekumana. (Piirroskuva on kirjasta.)
Paska juttu. Vaikka vaimo ei enää ole edes nuori, on aika täyteläinen ja yksi hammaskin puuttuu sivulta, niin yhteinen musiikkiharrastus on liikaa. Niinpä mies iskee vaimonsa kuoliaaksi tikarilla. Oikeudessa kuitenkin otetaan niin isosti huomioon lieventävät asianhaarat, että mies julistetaan syyttömäksi. Hän oli petetty aviomies ja oli pakotettu tekemään murha suojellakseen tahrattua kunniaansa. Mies tosin itse sanoo oikeudessa, että hän yritti puolustaa nimenomaan vaimonsa kunniaa.
Romaanissa koko tätä juttua kertoo Pozdnyshev junamatkalla romaanin minäkertojalle, joka selvästi on miestä ymmärtävä Tolstoi. Mies sanoo, että mies tarvitsee välttämättä viinaa, tupakkaa ja opiumia, mutta joskus on myös tyydytettävä himoaan naiseen. Tämä on kuitenkin hankala yhtälö, koska tähän himoon sekaantuu myös vauvojen synnyttäminen ja imettäminen. Huono systeemi.
Jo tuolloin 1800-luvun lopulla asioita lisäksi häiritsi nykyihmisille tutumpi ideologia tasa-arvosta. Pozdnyshev ei ole tyytyväinen: ”Joku luovuttaa naiselle paikkansa [junassa], nostelee hänen nenäliinojaan; toiset tunnustavat naisen oikeuden olla kaikissa viroissa ja johtoasemissa, naisille annetaan oikeuksia kursseilla ja virastoissa.”
Miesten kannalta naisten lumovoima on kuitenkin kova. Käyttävät hienoja jerseytakkeja, kalliita hajuvesiä, paljastavat käsivarsiaan, olkapäitään ja jopa rintojaan, ompelijattaret saavat aikaan kapeita vyötäröitä jne. Jos naisella vielä on mahdollisuus käyttää rahaa jalokiviin ja muihin kalliisiin koruihin, niin viehän tällainen jalat alta miehiltä. Eikä Tolstoi vielä edes tiennyt minihameista eikä silikooneista.
”Naiset ovat muodostaneet itsestään sellaisen aistillisuuteen vaikuttavan aseen, että mies ei voi rauhallisesti seurustella naisen kanssa”, valittaa Pozdnyshev. ”Kun mies vain tulee naisen läheisyyteen, hän heti joutuu tämän juovuttavan vaikutuksen piiriin ja menettää järkensä.”
Eli kärsimystä ja tuskaa, kuten Kreutzersonaattikin antaa ymmärtää. Tässä saksankielisessä sanassa on kuitenkin yksi kirjain liikaa. En ole kielimiehiä, mutta kun yritin selvittää sanan tarkoitusta, en mistään löytänyt Kreutz-sanaa. Sen sijaan das Kreuz tarkoittaa ristiä, kärsimystä ja tuskaa. Ehkä tuo ylimääräinen t-kirjain on perua jostain vanhemmasta saksan kielestä.
Romaanin luettuani kuuntelin Kreutzersonaatin. On oikein kaunis sävellys, mutta kun yhdistin sen lukemaani, niin kyllä siitä myös tuska löytyi.
kari.naskinen@gmail.com
Eikä ihme. Kreutzersonaatin jälkipuheessa Tolstoi tuomitsee avioliitonkin, koska se perustuu vain ruumiilliseen rakkauteen: ”Avioliitto on itsensä palvelemista, ja siksi se on Jumalan palvelemisen esteenä, ja siksi se on kristilliseltä kannalta katsoen lankeemus, synti.”
Tolstoi vetää mutkat niin suoriksi, että siteeraa Raamattuakin huterasti: ”Naimattoman on parempi olla menemättä naimisiin.” (Matt. 19: 10) Tämä opetuslapsien yksi lause erilleen otettuna ei kuitenkaan kerro totuutta tuon raamatunkohdan asiasta - on tyypillinen sellainen tapaus, jossa sanonta on irrotettu asiayhteydestään. Avioliittoon lankeamista pidettiin Tolstoin mielestä joka tapauksessa väärin perustein pelkästään ”laillisena nautintona”, joka peräti julistettiin oikeutetuksi vihkimismenoilla.
Kirjaimellisesti ottaen tällainen linkolamainen tolstoilaisuus johtaisi tietenkin ihmiskunnan loppumiseen, ja Tolstoikin ymmärsi, että naimisiin kuitenkin mennään ja lapsia tehdään. Tämä johti hänet ajattelemaan niin, että kun kerran niin on, pitäisi ihmisten toimia eläinten tavoin eli kiksautella vain lapsientekotarkoituksessa. Olkoon vaikka kaunis juhannusyö, niin siivosti pitäisi olla, eikä antautua vain mielihyvää tavoittelemaan.
Kreutzersonaatti on romaani sivistyneestä miehestä, tilanomistaja Vasja Pozdnyshevistä, joka menettää malttinsa uskoessaan vaimonsa pettävän häntä. Pianonsoittoa harrastava vaimo tapaa viulumusikantti Truhatshevskin, jonka kanssa hän soittaa kotona ja miehensä kuullen myös Beethovenin Kreutzersonaattia viululle ja pianolle. Aviopuoliso menee mustasukkaisuudesta sekaisin, vaikka varsinaista todistetta aviorikoksesta ei ole. Vaimon ja Truhatshevskin välillä on kuitenkin yhdyssiteenä musiikki, jota Pozdnyshevski pitää tunteiden hienostuneena hekumana. (Piirroskuva on kirjasta.)
Paska juttu. Vaikka vaimo ei enää ole edes nuori, on aika täyteläinen ja yksi hammaskin puuttuu sivulta, niin yhteinen musiikkiharrastus on liikaa. Niinpä mies iskee vaimonsa kuoliaaksi tikarilla. Oikeudessa kuitenkin otetaan niin isosti huomioon lieventävät asianhaarat, että mies julistetaan syyttömäksi. Hän oli petetty aviomies ja oli pakotettu tekemään murha suojellakseen tahrattua kunniaansa. Mies tosin itse sanoo oikeudessa, että hän yritti puolustaa nimenomaan vaimonsa kunniaa.
Romaanissa koko tätä juttua kertoo Pozdnyshev junamatkalla romaanin minäkertojalle, joka selvästi on miestä ymmärtävä Tolstoi. Mies sanoo, että mies tarvitsee välttämättä viinaa, tupakkaa ja opiumia, mutta joskus on myös tyydytettävä himoaan naiseen. Tämä on kuitenkin hankala yhtälö, koska tähän himoon sekaantuu myös vauvojen synnyttäminen ja imettäminen. Huono systeemi.
Jo tuolloin 1800-luvun lopulla asioita lisäksi häiritsi nykyihmisille tutumpi ideologia tasa-arvosta. Pozdnyshev ei ole tyytyväinen: ”Joku luovuttaa naiselle paikkansa [junassa], nostelee hänen nenäliinojaan; toiset tunnustavat naisen oikeuden olla kaikissa viroissa ja johtoasemissa, naisille annetaan oikeuksia kursseilla ja virastoissa.”
Miesten kannalta naisten lumovoima on kuitenkin kova. Käyttävät hienoja jerseytakkeja, kalliita hajuvesiä, paljastavat käsivarsiaan, olkapäitään ja jopa rintojaan, ompelijattaret saavat aikaan kapeita vyötäröitä jne. Jos naisella vielä on mahdollisuus käyttää rahaa jalokiviin ja muihin kalliisiin koruihin, niin viehän tällainen jalat alta miehiltä. Eikä Tolstoi vielä edes tiennyt minihameista eikä silikooneista.
”Naiset ovat muodostaneet itsestään sellaisen aistillisuuteen vaikuttavan aseen, että mies ei voi rauhallisesti seurustella naisen kanssa”, valittaa Pozdnyshev. ”Kun mies vain tulee naisen läheisyyteen, hän heti joutuu tämän juovuttavan vaikutuksen piiriin ja menettää järkensä.”
Eli kärsimystä ja tuskaa, kuten Kreutzersonaattikin antaa ymmärtää. Tässä saksankielisessä sanassa on kuitenkin yksi kirjain liikaa. En ole kielimiehiä, mutta kun yritin selvittää sanan tarkoitusta, en mistään löytänyt Kreutz-sanaa. Sen sijaan das Kreuz tarkoittaa ristiä, kärsimystä ja tuskaa. Ehkä tuo ylimääräinen t-kirjain on perua jostain vanhemmasta saksan kielestä.
Romaanin luettuani kuuntelin Kreutzersonaatin. On oikein kaunis sävellys, mutta kun yhdistin sen lukemaani, niin kyllä siitä myös tuska löytyi.
kari.naskinen@gmail.com
