tiistai 16. kesäkuuta 2020

Velkaunioni

Eduskunta, hallitus, perustuslakivaliokunta ja suuri valiokunta ovat kaikki sitä mieltä, että EU:n yhteistä hätärahoitusmallia ei nyt esitetyssä muodossa voi hyväksyä. Toista mieltä ovat vain Vihreä liitto, sen euroedustaja Heidi Hautala ja EKP:n sivukonttorin johtaja Olli Rehn viran puolesta. Rehnin mielessä on varsinainen silmänkääntötemppu: EU:n jäsenvaltioille ei tulisi minkäänlaista takausvastuuta 750 miljardin lainasta, vaan koko ruljanssi hoidettaisiin niin, että valtioiden EU-jäsenmaksuja vain korotettaisiin. Näin helppoa se on, vaihdetaan vähän sanoja, simsalabim.

Korotettavien jäsenmaksujen lisäksi suunnitelmaan kuuluu, että EU alkaisi kantaa uusia veroja, jotka perittäisiin yrityksiltä.

Tämä on sitä EU-politiikkaa, jolla huonosti taloutensa hoitavia maita tuetaan, eräänlaista keskusjohtoista eurososialismia, uudelleenjakopolitiikkaa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanta on yksiselitteinen: ”Valtioneuvosto ei voi toimia EU-lainsäädännön valmistelussa vastoin perustuslakivaliokunnan ilmaisemaa selvää ja ehdotonta valtiosääntöoikeudellista kantaa. Velvollisuus ottaa valiokunnan kannanmuodostus asianmukaisesti huomioon on luonteeltaan oikeudellinen velvollisuus. Perustuslakivaliokunta on perustuslainmukaisuuden ensisijainen tulkitsija ja perustuslainmukaisuutta koskevat kannanotot sitovat niin eduskunnan muita valiokuntia kuin valtioneuvostoa”.

Koko tämä EU:n nyt puuhaama järjestely on vastoin myös EU:n perussopimusta, joka kieltää osallistumisen muiden maiden velkojen maksuun ns. no bail out -säännön perusteella. Tämä on se outo termi, jonka presidentti Sauli Niinistö otti esille Kultaranta-keskustelussa. Se tarkoittaa avustamiskieltoa, "jonka mukaan toiset jäsenvaltiot eivät saa auttaa julkisyhteisöjen rahoitusasemansa kanssa vaikeuksiin joutuvaa jäsenvaltiota". Käytännössä kyse on siitä, että jokaisen eurovaltion on huolehdittava talousvastuistaan itse, ilman toisten jäsenvaltioiden apua.

Esillä oleva elpymisrahasto merkitsisi huomattavaa yhteisesti vastattavalla velalla rahoitettua tulonsiirtoa korkeasti velkaantuneille maille. Ekonomisti Vesa Vihriälä ja eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg kirjoittavat yhteisesti Vihriälän blogissa, että jos tämä toteutuu, on kysymyksessä ”velkaunioni”, joka jakaa pahoin jäsenvaltioita. Hekin sanovat, että sen toteuttaminen ei ole mahdollista EU:n nykyisten perussopimusten nojalla. Mahdollisuuden kuitenkin antaa perussopimusten ”joustavalle ja hyvinkin luova uudelleentulkinta”.

Ratkaisuissa on kyse jäsenvaltioiden demokraattisen päätöksenteon ytimeen kuuluvista asioista. Niiden tekeminen euroryhmässä tai Eurooppa-neuvostossa yön pikkutunneilla, poliittisen paineen alla, on monestakin syystä riskialtista. Seurauksena on helposti poliittinen vastareaktio, joka hajottaa unionia pahoin. Koronakriisi ei myöskään ole EU:n ainoa kriisi tällä hetkellä. Se painii myös oikeusvaltiokriisin kourissa. Oikeuden uskottavuutta ei edistä se, jos unionin oikeuden keskeiset säännöt on aina tilanteen tullen mahdollista tulkita uudelleen”, kirjoittavat Vihriälä ja Leino-Sandberg.

Näihin systeemeihin liittyvä toinen iso asia on se
kansallinen tukipolitiikka, että nyt Euroopan komissio on antanut jäsenmaille vapauksia tukea yrityksia omilla rahoillaan, tai lainatuilla. Isoilla mailla tällaiseen on tietenkin paremmat mahdollisuudet ja tämä vääristää kilpailua. Niinpä Saksa antaa Lufthansalle 9 miljardia euroa, Ranska Air Francelle 7 ja Renaultille 5 miljardia jne. Meillä valtio myönsi Finnairille 0,6 miljardian valtiontakauksen. Yhteensä Saksa jakaa koronatukina yrityksilleen 45 miljardia, Ranska 17 miljardia ja Italia myös 17 miljardia.

Siis Italiakin, jonne suomalaistenkin verorahoja nyt pitäisi syytää. Tämä on tyypillinen esimerkki siitä, miten EU:n uudelleenjakososialismissa hyödynsaajat eivät ole kansalaiset, vaan lähinnä isot yritykset ja niiden käyttämät pankit.

kari.naskinen@gmail.com