keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Hiljaista elämänmenoa

Olen nyt yli viikon elänyt koronaohjeiden mukaan. Hissukseen tässä on oltu. Tämän jakson kohokohta on toistaiseksi ollut, kun kävin rengasliikkeessä vaihdattamassa kesärenkaat alle. Muuten on ollut hiljaista. Onhan tämä erikoista ja kummallistakin. Koska keila- ja tennishallit ovat kiinni, jää viikon vakiorutiineista neljä keskipäivän muutaman tunnin tapahtumaa pois. Kirjastokin meni niin yhtäkkisesti kiinni, että kirjat ja dvd-elokuvat jäivät hamstraamatta. Eikä illalla pääse elokuvateatteriin.

Huhtikuun alkuun ostettu ulkomaanmatkakin tietenkin peruuntui, samoin neljä konsertti- ja teatterikäyntiä Helsinkiin. Jose Carrerasin esiintyminen peruttiin nyt jo toisen kerran, kun jokin muu syy siirsi viime syksyksi suunnitellun konsertin ensi viikolle. Olisi ollut mukava kuunnella taas Carrerasta, kun edellisestä kerrasta Turussa on jo kulunut melkein 30 vuotta.

Turussa Carreras esiintyi yhdessä
Montserrat Caballen kanssa. Uusi jääkiekkohalli oli muistaakseni silloin nimeltään Typhoon, joka tuli Turun Työväen Säästöpankin lyhenteestä TYP. Sen jälkeen sponsorit ovat vaihtuneet: Elysee-areena, HK Areena ja nyt Gatorade Center.

Ennen renkaidenvaihtoa kävimme Ullan kanssa kitkarenkailla ajelemassa maakunnassa, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Orimattilasta Artjärveen menevällä tiellä oli yhdessä kohtaa tienviitta J. Alfred Tannerin muistomerkille, mutta kun en viitsinyt hyvästä vauhdista jarruttaa, täytyy käydä katsoma se joku toinen kerta.

Kuplettimestari Tanner syntyi Artjärvellä 1884, ja minullakin liittyy asiaan henkilökohtainen muisto. Äitini oli sotien jälkeen kampaajana Jyväskylän työväenteatterissa, jossa minäkin monena iltana olin mukana. Siellä sitten oli ohjelmassa Tannerin elämästä kertova
Orpopojan valssi, ja kun päivällä olin lastentarhassa, lauloin siellä kuulemma näitä Tannerin ja Harry Bergströmin lauluja ja myös operettikappaleita. Niinpä lastentarhan tädit huomauttivat asiasta vanhemmilleni, että Kari-pojan ei pitäisi niitä renkutuksia siellä laulaa.

Artjärveltä ajoimme Myrskylään ja Lasse Virenin patsaan ohi. Olimme siis Uudellamaalla, josta sentään pääsimme pois, sillä paluumatka pitkin Virenin vanhaa treenireittiä Pakaan suoran kautta Orimattilaan sujui ilman ratsioita.

Uudenlaiseen mobiililiikenteeseenkin olen nyt perehtynyt. Liigapörssikimppamme JLO perusti nyt skypekimpan, koska koronan takia emme
tällä hetkellä pääse lähemmin palaveeraamaan. JLO tulee siitä, että porukkaa asuu Jyväskylässä, Lahdessa ja Oxfordissa. Kätevä systeemi, nähdään kaikki toisemme ruudulta, eikä maksa mitään. Liigapörssi on netissä toimiva peli, joka koskee jääkiekon SM-liigaa ja siinä olemme suvun kesken touhunneet jo yksitoista vuotta.

Skypen kautta voi myös olla yhteydessä lastenlapsiin, jotka toistaiseksi eivät voi käydä meillä. Tuovat yleensä donitseja.

Eilisiltana kävin kaupassa vähän ennen yhdeksää, koska siihen aikaan ei enää paljon asiakkaita ole liikkeellä. Tänään pitää samaan kellonaikaan käydä viinakaupassa, kun eilen elokuvaa katsoessani meni votkapullosta viimeiset 8 cl. Jos nimittäin joskus ensi viikollakin tulisi mieleen ottaa 4 tai 8 cl, niin mistäs sitä tietää, pysyykö Alko auki.

Elokuvia katsoessa sinänsä ei pitäisi alkoholia nauttia, koska se on aina häiriötekijä. Viime vuonna katsoin 406 kokoillan elokuvaa (teatterit, tv, dvd) ja sarjaelokuvien jaksoja 346. Tuntuu varmaan valtavalta määrältä, mutta ei se ole, kun ottaa huomioon, että tämä on pääharrastukseni. Nyt ovat teatterit kiinni, mutta toisaalta kun ei pääse urheiluharrastuksiin, on kaiket päivät vapaana katsomaan elokuvia. Jos koronaviruksesta ei päästä eroon esimerkiksi heinä-elokuuhun mennessä, nousee tämän vuoden elokuvamääräni varmaan 500:aan.

Televisiosta tuli muutama päivä sitten Agnes Vardan Cleo viidestä ja seitsemään (1962) ja se oli kyllä toinen kohokohta renkaanvaihdon ohella. Onneksi omassa dvd-varastossani on erinomaisia elokuvia, ja juuri eilen tilasin netistä taas yhden lisää. Ullan isossa kirjahyllyssä taas on valtava määrä hyvää kaunokirjallisuutta, mutta sieltä näyttää puuttuvan ajankohtainen Hiljaiseloa Clichyssä (Henry Miller, 1956), josta on elokuvakin tehty.

Joten ei tässä varsinaisesti mitään hätää ole, mutta on tämä kaikki silti outoa ja oikeastaan pelottavaakin. Vaikka olen eläkkeellä jo tottunut viettämään rauhallisia päiviä kotioloissa, niin tietoisuus ulkona vaanivasta vaarasta – kotona vain Ulla Vaara – tuntuu epämiellyttävältä. Täydellisen vapauden menettäminen jo tälläkin tavalla on ahdistavaa.

Näistä tottumiskysymyksistä sekin on jännä juttu, että vaikka on eläkkeellä ja kaikki päivät töistä vapaita, niin viikonvaihde on silti viikonvaihde. Lauantai on saunapäivä ja sunnuntai on pyhäpäivä. Niissä on selvää eroa arkipäiviin. Nyt vain on outoa, ettei viikonvaihteessa tule televisiosta urheilua.

Viimeistään nyt voi toivoa, ettei koskaan tapahtuisi mitään. Kaikki vain menisi niin kuin rauhallisesti pitääkin. Ei mitään sensaatioita.

Kuinkahan erikoinen kesä tulee erikoisen talven jälkeen?

kari.naskinen@gmail.com