torstai 26. maaliskuuta 2020

Ensimmäinen pormestariehdokas ilmoittautui, melkein

Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén (SDP) sanoi Etelä-Suomen Sanomissa, että jos lähtee ensi kevään kunnallisvaaleihin, niin silloin hän todennäköisesti on käytettävissä myös pormestarin tehtävään. No miksei lähtisi, viime vaaleissakin sai demareista kolmanneksi eniten ääniä heti kahden kansanedustajan perässä.

Puolueen valtuustoryhmän puheenjohtaja
Pekka Komu puolestaan sanoi, että demarit eivät halua kunnallisvaaleista vain henkilökeskeistä pormestarivaalia kaikkein äärimmäisellä tavalla. Tällä hän tarkoitti sitä, että ehdolle ei aseteta vain yhtä pormestariehdokasta.

Voisikohan ehdokkaita olla vaikkapa kolme? Sirkku Hildénin lisäksi Pekka Komu ja
Mika Kari?

Kokoomus sen sijaan tuntuu lähtevän siitä, että se asettaa vain yhden ehdokkaan. Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja
Juha Rostedt sanoi lehdessä, että ”kaikille tulee selväksi, kuka on Lahden kokoomuksen pormestariehdokas”.

Omalta kohdaltaan Rostedt venkoili samalla tavalla kuin Sirkku Hildén, ettei vielä tiedä, lähteekö edes vaaleihin.
Samanlainen tapaus: miksei lähtisi, viime vaaleissa selvästi eniten ääniä kokoomuslaisista.

Eli onko pormestariehdokas Rostedt? Vai
Milla Bruneau vai Jukka Ottela?

KAKSIPUOLUEVAALIT

Pormestarivaalit muuttavat vaaliasetelmaa. Koska äänestäjät ovat erityisen kiinnostuneita henkilöistä, he haluavat vaikuttaa siihen, kenestä tulee pormestari. Lahden tilanteessa kaksi suurinta puoluetta tulevat todennäköisesti edelleen olemaan SDP ja Kokoomus,
joten ne imevät ”pormestariääniä” muidenkin puolueiden varsinaisten kannattajien keskuudesta.

Vastaavanlainen tilanne tulee olemaan Turussa, jossa kaksi suurinta valtuustopuoluetta ovat Kokoomus ja Vihreä liitto.

Näin kävi viimeksi Helsingissäkin, jossa vaalit muodostuivat varsin selvästi pormestarinvalinnaksi, ja
Jan Vapaavuori voitti Anni Sinnemäen.

Poliittisen järjestelmän kannalta tämä kehitys ei ole hyvä. Ei kuntien laajan tehtäväkentän hoidon linjauksia ratkaista sillä, kuka on pormestari.

Tämän epäkohdan poistamiseksi pitäisi pormestarivaalit järjestää irrallaan kunnallisvaaleista, mutta taas yksien ylimääräisten vaalien pitäminen ei sekään vaikuta hyvältä ratkaisulta.

kari.naskinen@gmail.com