Ostin
marketin pakastealtaasta Classic-tikkujäätelön. Mikä ihmeen
klassikko? En muista. Ainoat klassikkojäätelöt voisivat olla
Valion vanilja-, mansikka- ja suklaatikkujätskit.
Erikoista tämän sanan käyttöä oli taannoin sekin, kun Olympiastadionilla pelattiin 2011 Jokerien ja HIFK:n peli: sitä mainostettiin oikein isolla kirjaimella Talviklassikoksi. Miten voi olla klassikko, kun se on vasta kohta ensimmäisen kerran edessä? Jos tämä ulkoilmaottelu olisi edes järjestetty Helsingin Pohjoisrannassa, jossa kaupungin ensimmäiset kiekkomatsit jollain kentällä pelattiin, niin olisi jotenkin voinut puhua klassikosta. Jos Tampereella pelataan ”talviklassikko”, pitää tapahtumapaikan olla Koulukadun kaukalo, ja Jyväskylässä Nisulan monttu.
Klassinen on tietenkin tuttu latinasta tuleva sana, classicus = ensiluokkainen. Kaikkea ensimmäiseen luokkaan liittyvää voitiin antiikin kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa nimittää klassiseksi, myös ihmisiä.
Roomalainen kirjailija ja latinan kielen tutkija Aulus Gellius (noin 130 - 180) asetti classicuksen vastakohdaksi proletariukselle. Oli siis selvä luokkajako. Rooman valtiosäännönkin mukaan proletariaatti oli köyhälistöä, jonka velvollisuus oli vain tehdä töitä ja lapsia. Marx ja Engels tulkitsivat samoin: proletariaatti sai elantonsa myymällä työvoimansa kapitalisteille.
Liettualais-venäläinen marxilainen filosofi Abram Deborin harmitteli, että Neuvostoliitossakin klassikko-sanaa käytettiin samaan vanhaan tapaan, joten esimerkiksi klassista kirjailijaa pidettiin vastakkaisena ilmauksena proletaarikirjailijalle. Deborin ja monet muut neuvostokulttuurin kärkinimet käänsivätkin käsitteet uuteen asentoon sanomalla, että ”toverit, tämän päivän yhteiskunnan ensimmäinen ja korkein luokka on työväenluokka – ja korkeimman luokan taiteella kuuluu olla oikeus termiin klassinen taide”.
Ehkä tunnetuin klassinen-sanan käyttö liittyy musiikkiin. Klassinen musiikki tarkoittaa ahtaimmillaan barokin ja romantiikan välisen ajan (noin 1770 – 1830) musiikkia, mutta nykyisin termillä tarkoitetaan yleiskielessä sitä vanhaa kreikkalais-roomalaista ensiluokkaisuutta riipumatta vuosiluvuista. Eli klassinen taidemusiikki on parempaa kuin muut musiikinlajit.
Asia erikseen ovat klassikkosanonnat:
”Sodassa ensimmäinen uhri on totuus.” (Aiskhylos)
”Joko löydän tien tai teen sen.” (Hannibal)
”Tulin, näin, voitin.” (Julius Caesar)
”Jos äänestämällä voisi vaikuttaa, ei meidän annettaisi äänestää.” (Mark Twain)
”Kuka tahansa voi tietää. Tarkoitus on ymmärtää.” (Albert Einstein)
”Minä en vihaa ketään paitsi Hitleriä, ja häntäkin viran puolesta.” (Winston Churchill)
”Minä olen berliiniläinen.” (John F. Kennedy)
”Saatanan tunarit.” (Urho Kekkonen)
”Kun kansa saa vallan, niin kuka sen saa.” (Paavo Haavikko)
”Itseoppinut on ainoa oppinut, muut ovat opetettuja.” (Erno Paasilinna)
”Elämä on laiffii.” (Matti Nykänen)
”Voiko vitutukseen kuolla?” (Paavo Väyrynen)
”Ihan sama mitä ne kirjottavat, kunhan saan nuorta ja kaunista persettä.” (Donald Trump 1991)
”Ihan sama sataako vai ei.” (Kimi Räikkönen)
Erikoista tämän sanan käyttöä oli taannoin sekin, kun Olympiastadionilla pelattiin 2011 Jokerien ja HIFK:n peli: sitä mainostettiin oikein isolla kirjaimella Talviklassikoksi. Miten voi olla klassikko, kun se on vasta kohta ensimmäisen kerran edessä? Jos tämä ulkoilmaottelu olisi edes järjestetty Helsingin Pohjoisrannassa, jossa kaupungin ensimmäiset kiekkomatsit jollain kentällä pelattiin, niin olisi jotenkin voinut puhua klassikosta. Jos Tampereella pelataan ”talviklassikko”, pitää tapahtumapaikan olla Koulukadun kaukalo, ja Jyväskylässä Nisulan monttu.
Klassinen on tietenkin tuttu latinasta tuleva sana, classicus = ensiluokkainen. Kaikkea ensimmäiseen luokkaan liittyvää voitiin antiikin kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa nimittää klassiseksi, myös ihmisiä.
Roomalainen kirjailija ja latinan kielen tutkija Aulus Gellius (noin 130 - 180) asetti classicuksen vastakohdaksi proletariukselle. Oli siis selvä luokkajako. Rooman valtiosäännönkin mukaan proletariaatti oli köyhälistöä, jonka velvollisuus oli vain tehdä töitä ja lapsia. Marx ja Engels tulkitsivat samoin: proletariaatti sai elantonsa myymällä työvoimansa kapitalisteille.
Liettualais-venäläinen marxilainen filosofi Abram Deborin harmitteli, että Neuvostoliitossakin klassikko-sanaa käytettiin samaan vanhaan tapaan, joten esimerkiksi klassista kirjailijaa pidettiin vastakkaisena ilmauksena proletaarikirjailijalle. Deborin ja monet muut neuvostokulttuurin kärkinimet käänsivätkin käsitteet uuteen asentoon sanomalla, että ”toverit, tämän päivän yhteiskunnan ensimmäinen ja korkein luokka on työväenluokka – ja korkeimman luokan taiteella kuuluu olla oikeus termiin klassinen taide”.
Ehkä tunnetuin klassinen-sanan käyttö liittyy musiikkiin. Klassinen musiikki tarkoittaa ahtaimmillaan barokin ja romantiikan välisen ajan (noin 1770 – 1830) musiikkia, mutta nykyisin termillä tarkoitetaan yleiskielessä sitä vanhaa kreikkalais-roomalaista ensiluokkaisuutta riipumatta vuosiluvuista. Eli klassinen taidemusiikki on parempaa kuin muut musiikinlajit.
Asia erikseen ovat klassikkosanonnat:
”Sodassa ensimmäinen uhri on totuus.” (Aiskhylos)
”Joko löydän tien tai teen sen.” (Hannibal)
”Tulin, näin, voitin.” (Julius Caesar)
”Jos äänestämällä voisi vaikuttaa, ei meidän annettaisi äänestää.” (Mark Twain)
”Kuka tahansa voi tietää. Tarkoitus on ymmärtää.” (Albert Einstein)
”Minä en vihaa ketään paitsi Hitleriä, ja häntäkin viran puolesta.” (Winston Churchill)
”Minä olen berliiniläinen.” (John F. Kennedy)
”Saatanan tunarit.” (Urho Kekkonen)
”Kun kansa saa vallan, niin kuka sen saa.” (Paavo Haavikko)
”Itseoppinut on ainoa oppinut, muut ovat opetettuja.” (Erno Paasilinna)
”Elämä on laiffii.” (Matti Nykänen)
”Voiko vitutukseen kuolla?” (Paavo Väyrynen)
”Ihan sama mitä ne kirjottavat, kunhan saan nuorta ja kaunista persettä.” (Donald Trump 1991)
”Ihan sama sataako vai ei.” (Kimi Räikkönen)
kari.naskinen@gmail.com