Keskiajan jälkeen 500-600 vuotta
sitten alkoi eurooppalaisen historiakäsityksen mukaan uusi aika. Se
sai vähitellen aikaan individualistisen ihmisen esiinmarssin, mutta
toisaalta uuden ajan valtiojärjestelmä johti päinvastaiseen
suuntaan, pakkovallan kasvuun. Juuri tällä hetkellä osa
suomalaisistakin kokee harvinaista pakkovaltaa, kun yli 70-vuotiaat
on lähes pakotettu eristäytymään koteihinsa. Syy on hyvin
perusteltu, mutta samalla
tämä yksityisyyden
rajoittaminen todistaa, että
valtiolla on luja ote alamaisistaan.
Tarkoitus kuitenkin pyhittää keinot. Koronavirus on niin viheliäinen juttu, että sen tuhojen minimoimiseksi joutuu hyväksymään pakkokeinotkin. Esivaltaa on uskottava ja kunnioitettavakin, vaikka nimenomaan uuden ajan oppeja oli, että ihmisellä pitää olla yksilön- ja omantunnonvapaus. Tätä julisti Martti Lutherkin, jonka mielestä edes sidonnaisuus jumalansanaan ei saanut sitoa yksilöä vastentahtoisesti.
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan, lauloi Georg Ots, jonka syntymästä tulee tänään kuluneeksi sata vuotta. Helsingin yliopiston Suomen historin professorina neljännesvuosisadan toiminut Pentti Renvall (1907 - 1974) kirjoitti, että Suomessa isompi muutos käynnistyi, kun henkisesti kehittyneemmät talonpojat alkoivat asettaa itselleen henkilökohtaisen nousun tavoitteita. Ensisijainen tavoite oli tietenkin vaurastuminen, eikä väliä ollut sillä, sopeutuivatko keinot tähän tavoitteeseen pääsemiseksi isien ja esi-isien moraalisten tai muiden ihanteiden kanssa yhteen.
Maaseudun heräämisessä tärkeimpiä olivat siis aluksi aineelliset arvot. Vasta myöhäisempää kehitysvaihetta oli se, että nähtiin tarvetta järjestää oloja yleisemminkin oikeudenmukaisemmiksi. Tässäkin lähtökohtana oli kuitenkin se, että ”yksityisen ihmisen on omakohtaisesti otettava osaa puutteellisuuksien poistamiseen, ei vain omien etujensa tieltä, vaan koko yhteiskunnan parhaaksi”. (Historian Aitta nro 13, 1956)
Renvall katsoi, että ihmisen muuttuminen etenee ylhäältä alas ja keskusseuduilta syrjäseuduille. Käytännössä tämä tarkoitti, että uuden ajan ihmistyyppi valtasi aivan ensiksi sijaa Turun seudun aatelistossa ja päätyi lopulta alempien väestönosien piiriin idässä ja pohjoisessa.
Renvall oli yksilönvapauden voimakas puolustaja, joskin hän tuossa samassa kirjoituksessaan myönsi, että Suomi on muodostunut yhä irrallisempien ihmisten yhteiskunnaksi. Nyt on joka tapauksessa syytä noudattaa Sauli Niinistön ja Sanna Marinin ohjeita. Minäkään en ole viimeisten neljän päivän aikana käynyt kuin kerran apteekissa ja kaksi kertaa autoajelulla vähän tuulettumassa. Sikarin olisin polttanut jonkin bensa-aseman terassilla, mutta eivät olleet kesäpenkkejä vielä ulos tuoneet.
Renvallin ihmiskuva lähti siitä ajatuksesta, että ihmisen luonne riippuu osaltaan hänen yhteisöasemastaan. Ihmisen ”sielunelämä” ei silti ole yhteisönormien vanki. Enemmänkin ratkaisevat perintötekijät, ja näin ollen yhteiskunnallista kehitystäkin määräävät paljolti geenit. Renvall alusti tästä asiasta 1950-luvun lopulla pohjoismaisessa kesäakatemiassa Otaniemessä, jossa vastaan väitti mm. Helsingin Työväen Säästöpankin kakkosjohtaja, sosiologi Mauno Koivisto.
Renvall mittasi historiallista kehitystä henkisillä, sielullisilla mittareilla. Otaniemessäkin hän sanoi, että sielunelämä on aivojen biologista elämää.
Vuonna 1965 ilmestyneessä kirjassaan Nykyajan historiantutkimus Renvall kirjoitti, että ”historian tehtävä on orientoida ihmistä siinä todellisuuden maailmassa, jonka koko menneisyys muodostaa ja jonka viimeisenä pisteenä on nykyaika”. Nyt olemme tulleet koronapisteeseen, jota ennen olivat antoninusten rutto, isorokko, musta surma, kolera, aasialainen, sikainfluenssa, lintuinfluenssa, aids, ebola, honkongilainen ja sars. Eikä korona ei ole mikään viimeinen piste.
PENTTI RENVALL
ÄÄNISLINNASSA
Pentti Renvall oli jatkosodan aikana Petroskoissakin, jossa hän tutki suomalaisheimon asemaa Neuvosto-Karjalassa. Ainakin yksi tutkielmateksti julkaistiin Historiallisessa aikakauskirjassa 2/1944. Myöhemmin Renvall oli lehden päätoimittajana 1960-69.
Kirjoituksessaan Renvall pyrki hahmottamaan Itä-Karjalan kehitystä ja suomalaisten punaisten toimintaa suomalaiskansallisessa hengessä. Karjalais-suomalainen Sosialistinen Neuvostotasavalta oli perustettu maaliskuussa 1940 heti Moskovan rauhan jälkeen ja monet Terijoen hallituksen ministerit jatkoivat toimiaan Petroskoissa.
Renvallin käsityksen mukaan suomalaiset kuitenkin syrjäytettiin, koska he ”eivät olleet riittävän internationalistisia voidakseen unohtaa kielensä ja kansallisuutensa”. Renvallin mukaan oli luonnollista, että ”länsimaisen sivistyksen piiristä” tulleet suomalaiset tunsivat ylemmyyden tunnetta venäläisten rinnalla ja eristäytyivät heistä. Tämä johti kansallisuuksienväliseen kilpailuun ja lopulta suomalaisten jo verenperintönä saaman venäläisvihan puhkeamiseen. Suomalaisten kansallinen vaisto ja harkinta johtivat heidät Renvallin mukaan ”erottamattomasti suomenkielisyyteen Neuvosto-Karjalassa ja heidän oli mahdotonta noudattaa kansallisuuspolitiikassa niin varovaista linjaa, että se olisi pelastanut heidät”.
Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kangaspuro on todennut, että Renvallin selitykset nationalismin merkityksestä ja roolista perustuivat vielä käsityksiin ikiaikaisista verenperintöön perustuvista kansakunnista ja niiden kansallisvaistoon kiinnittyneestä nationalismista. Renvallin tulkintojen ja kysymyksenasettelun vanhentuneisuudesta huolimatta hänen tutkimuksensa lähtökohta kansallisen elementin ja suomalaisten toiminnan merkityksestä Neuvosto-Karjalassa on säilyttänyt kiinnostavuutensa.
Tällaista syntyi eilen illalla, kun en mennytkään baariin oluelle. Tapio Suominen voisi myös lukea enemmän.
kari.naskinen@gmail.com
Tarkoitus kuitenkin pyhittää keinot. Koronavirus on niin viheliäinen juttu, että sen tuhojen minimoimiseksi joutuu hyväksymään pakkokeinotkin. Esivaltaa on uskottava ja kunnioitettavakin, vaikka nimenomaan uuden ajan oppeja oli, että ihmisellä pitää olla yksilön- ja omantunnonvapaus. Tätä julisti Martti Lutherkin, jonka mielestä edes sidonnaisuus jumalansanaan ei saanut sitoa yksilöä vastentahtoisesti.
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan, lauloi Georg Ots, jonka syntymästä tulee tänään kuluneeksi sata vuotta. Helsingin yliopiston Suomen historin professorina neljännesvuosisadan toiminut Pentti Renvall (1907 - 1974) kirjoitti, että Suomessa isompi muutos käynnistyi, kun henkisesti kehittyneemmät talonpojat alkoivat asettaa itselleen henkilökohtaisen nousun tavoitteita. Ensisijainen tavoite oli tietenkin vaurastuminen, eikä väliä ollut sillä, sopeutuivatko keinot tähän tavoitteeseen pääsemiseksi isien ja esi-isien moraalisten tai muiden ihanteiden kanssa yhteen.
Maaseudun heräämisessä tärkeimpiä olivat siis aluksi aineelliset arvot. Vasta myöhäisempää kehitysvaihetta oli se, että nähtiin tarvetta järjestää oloja yleisemminkin oikeudenmukaisemmiksi. Tässäkin lähtökohtana oli kuitenkin se, että ”yksityisen ihmisen on omakohtaisesti otettava osaa puutteellisuuksien poistamiseen, ei vain omien etujensa tieltä, vaan koko yhteiskunnan parhaaksi”. (Historian Aitta nro 13, 1956)
Renvall katsoi, että ihmisen muuttuminen etenee ylhäältä alas ja keskusseuduilta syrjäseuduille. Käytännössä tämä tarkoitti, että uuden ajan ihmistyyppi valtasi aivan ensiksi sijaa Turun seudun aatelistossa ja päätyi lopulta alempien väestönosien piiriin idässä ja pohjoisessa.
Renvall oli yksilönvapauden voimakas puolustaja, joskin hän tuossa samassa kirjoituksessaan myönsi, että Suomi on muodostunut yhä irrallisempien ihmisten yhteiskunnaksi. Nyt on joka tapauksessa syytä noudattaa Sauli Niinistön ja Sanna Marinin ohjeita. Minäkään en ole viimeisten neljän päivän aikana käynyt kuin kerran apteekissa ja kaksi kertaa autoajelulla vähän tuulettumassa. Sikarin olisin polttanut jonkin bensa-aseman terassilla, mutta eivät olleet kesäpenkkejä vielä ulos tuoneet.
Renvallin ihmiskuva lähti siitä ajatuksesta, että ihmisen luonne riippuu osaltaan hänen yhteisöasemastaan. Ihmisen ”sielunelämä” ei silti ole yhteisönormien vanki. Enemmänkin ratkaisevat perintötekijät, ja näin ollen yhteiskunnallista kehitystäkin määräävät paljolti geenit. Renvall alusti tästä asiasta 1950-luvun lopulla pohjoismaisessa kesäakatemiassa Otaniemessä, jossa vastaan väitti mm. Helsingin Työväen Säästöpankin kakkosjohtaja, sosiologi Mauno Koivisto.
Renvall mittasi historiallista kehitystä henkisillä, sielullisilla mittareilla. Otaniemessäkin hän sanoi, että sielunelämä on aivojen biologista elämää.
Vuonna 1965 ilmestyneessä kirjassaan Nykyajan historiantutkimus Renvall kirjoitti, että ”historian tehtävä on orientoida ihmistä siinä todellisuuden maailmassa, jonka koko menneisyys muodostaa ja jonka viimeisenä pisteenä on nykyaika”. Nyt olemme tulleet koronapisteeseen, jota ennen olivat antoninusten rutto, isorokko, musta surma, kolera, aasialainen, sikainfluenssa, lintuinfluenssa, aids, ebola, honkongilainen ja sars. Eikä korona ei ole mikään viimeinen piste.
PENTTI RENVALL
ÄÄNISLINNASSA
Pentti Renvall oli jatkosodan aikana Petroskoissakin, jossa hän tutki suomalaisheimon asemaa Neuvosto-Karjalassa. Ainakin yksi tutkielmateksti julkaistiin Historiallisessa aikakauskirjassa 2/1944. Myöhemmin Renvall oli lehden päätoimittajana 1960-69.
Kirjoituksessaan Renvall pyrki hahmottamaan Itä-Karjalan kehitystä ja suomalaisten punaisten toimintaa suomalaiskansallisessa hengessä. Karjalais-suomalainen Sosialistinen Neuvostotasavalta oli perustettu maaliskuussa 1940 heti Moskovan rauhan jälkeen ja monet Terijoen hallituksen ministerit jatkoivat toimiaan Petroskoissa.
Renvallin käsityksen mukaan suomalaiset kuitenkin syrjäytettiin, koska he ”eivät olleet riittävän internationalistisia voidakseen unohtaa kielensä ja kansallisuutensa”. Renvallin mukaan oli luonnollista, että ”länsimaisen sivistyksen piiristä” tulleet suomalaiset tunsivat ylemmyyden tunnetta venäläisten rinnalla ja eristäytyivät heistä. Tämä johti kansallisuuksienväliseen kilpailuun ja lopulta suomalaisten jo verenperintönä saaman venäläisvihan puhkeamiseen. Suomalaisten kansallinen vaisto ja harkinta johtivat heidät Renvallin mukaan ”erottamattomasti suomenkielisyyteen Neuvosto-Karjalassa ja heidän oli mahdotonta noudattaa kansallisuuspolitiikassa niin varovaista linjaa, että se olisi pelastanut heidät”.
Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kangaspuro on todennut, että Renvallin selitykset nationalismin merkityksestä ja roolista perustuivat vielä käsityksiin ikiaikaisista verenperintöön perustuvista kansakunnista ja niiden kansallisvaistoon kiinnittyneestä nationalismista. Renvallin tulkintojen ja kysymyksenasettelun vanhentuneisuudesta huolimatta hänen tutkimuksensa lähtökohta kansallisen elementin ja suomalaisten toiminnan merkityksestä Neuvosto-Karjalassa on säilyttänyt kiinnostavuutensa.
Tällaista syntyi eilen illalla, kun en mennytkään baariin oluelle. Tapio Suominen voisi myös lukea enemmän.
kari.naskinen@gmail.com
