sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Kun autoliikennettä vaikeutetaan, autoilu lisääntyy


Yli 40 vuotta Lahden ydinkeskustassa toiminut mattoliike joutui hakeutumaan keskustan ulkopuolelle markettialueelle, kun toiminta Hämeenkadulla vaikeutui. Matto-Myllyn yrittäjä Osmo Myllysilta kertoi syyn: ”Ihmiset tulivat kelloa vilkuillen. Moni ryntäsi ulos, kun pysäköintirahat olivat lopussa. Uudet mittarit olivat hankalia. Asiakkaat vähenivät, ja se meidät lähetti pois.” (ESS 19.1.2019)

Ei mattoa mennä ostamaan tuosta vain nopeasti. Matto-Myllyn kohtalon koki muutama vuosi sitten myös Vapaudenkadun ja Lanunaukion kulmassa toiminut Viihdetaso. Sen omistaja Ville Salminen lopetti liikkeensä kokonaan, kun liikennetilannetta kaupungin keskustassa oli riittävästi huononnettu. Minäkin ostin kodinkoneet muutaman vuosikymmenen ajan Salmisen liikkeestä, joka aikaisemmin toimi Mariankadulla, mutta nykyisin käyn niillä asioilla Launeella ja Renkomäessä. Olkoon sitten matto tai telkkari, ajan autolla nyt niitä ostamaan enemmän kuin ennen.

Tähän liikennesuunnittelussa nyt tähdätään. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu sanoi jokin aika sitten, että Aleksanterinkadun muuttaminen on ollut hyvä ratkaisu, sillä pääkadun varrelle on tullut uusia baareja ja ravintoloita. Niiden asiakkaista suurin osa ei tulekaan autoilla, koska kännissä ei saa ajaa, mutta muuten katu on hiljentynyt.

Ihannetilaksi kai ajatellaan, että Aleksanterinkatu olisi samanlainen kuin osa Vapaudenkatua, jossa normaali ihminen ei voi illalla liikkua juoppojen ja muun mölyävän sakin seassa.

Tämä on nyt henki. Helsingissäkin iso pääväylä Hämeentie otetaan pois yksityisautoliikenteeltä. Hurjempikin suunnitelma oli, mutta oikeusistuimissa kiellettiin Helsingin sisääntuloväylien muuttaminen ”kaupunkibulevardeiksi”.

Lahdessa vihreät ja punaiset yrittävät väenväkisin kaventaa ison Vesijärvenkadun kaksikaistaiseksi. Tällä hetkellä tämä autoilun vaikeuttamiseksi suunniteltu hanke on sikäli mallillaan, että lunta ei kadunvarren pysäköintiruuduista ajeta pois. Tästä taktiikasta voisi tietenkin tehdä ympärivuotisen niin, että parkkipaikkojen lumikasat taltioitaisiin kesää varten samalla tavalla kuin menetellään alkusyksyn hiihtolatujen tekemiseen vaadittavan lumen kanssa.

kari.naskinen@gmail.com