sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Dead End, luokkayhteiskunta umpikujassa

Amerikkalainen rikoselokuva Varjojen kadut (1937) on niitä elokuvia, jotka varsinaisesti on tehty yhteiskunnallisten ongelmien ja epäoikeudenmukaisuuksien tuomiseksi esille. Nousua filmitähteyteen jo tehnyt Humphrey Bogart on etsintäkuulutettu murhaaja, joka kasvoleikkauksen jälkeen palaa kotikulmilleen New Yorkiin tapaamaan äitiään ja entistä naisystäväänsä. Rikoskin tapahtuu elokuvan jälkipuoliskolla, mutta varsinaisesti käsitellään sitä umpikujaa, johon voimakkaasti kasvavassa kaupungissa on ajauduttu.

Elokuvan alkuperäinen nimi Dead End tarkoittaa umpikujaa. Tämä teksti on esimerkiksi päättyvää katua osoittavissa liikennemerkeissä. Tällaisia vaikeita paikkoja on syntynyt, kun tässä tapauksessa Long Islandille on alettu rakentaa isoja kerrostaloja slummiutuneiden asuinalueiden reunamille. Vanhoissa kämpissä asuu vielä perheitä, mutta aivan niiden kylkeen on noussut kalliita asuntoja rikkaille.

Willian Wylerin ohjaamassa elokuvassa ongelma kärjistyy, kun uuden talon pääovi talon julkisivulla on joutunut remonttiin ja asukkaiden kulku on ohjattu takapuolella olevan huolto-oven kautta. Ovella on hienossa virkapuvussaan ovimies (Ward Bond), mutta hän ei pysty pitämään yllä järjestystä, kun köyhien perheiden lapset nahinoivat edustalla. Konflikteja syntyy ja tähän jatkuvaan häiriötilaan saapuu nyt gangsteri ”Baby Face” Martin kaverinsa kanssa.

Luokkaristiriita tulee esille. Sitä on käsikirjoituksessaan korostanut Wylerin kanssa kolme muutakin elokuvaa tehnyt vasemmistolainen Lillian Hellman, joka 1950-luvulla joutui Hollywoodin mustalle listalle. Juuri ennen Dead Endin tekemistä hän oli käynyt Euroopassa, mm. Espanjassa ja Neuvostoliitossa, ja kommunistinen ideologia oli mennyt veriin. Tätä kehitystä edesauttoi hänen rakkaussuhteensa kirjailija Dashiell Hammettiin, joka oli tunnettu vasemmistoaktivisti. Myös hänet pantiin mustalle listalle Joseph McCarthyn kommunistivainojen yhteydessä. Hammettin romaanista oli jo ennen Dead Endiä tehty elokuva Maltan haukka (1931), ja uudelleen tunnetumpi versio 1941 pääosassa Humphrey Bogart.

Lillian Hellmannin käsikirjoittamaa, Arthur Pennin ohjaamaa Armottomia (1966) on mainittu antiamerikkalaisimmaksi elokuvaksi, joka koskaan on tehty.

Dead Endin yksi avainkohtaus on se, kun uudessa talossa asuva mies, tunnetun lakimiehen veli ei tunne armoa köyhän perheen poikaa kohtaan. Poikien tappelunnujakan jälkeen mies ottaa pojan kiinni, mutta saa pienen nirhaisun veitsestä. Poliisi paikalle ja poika mukaan. Lakimiehen veljenkin sana on passipoliisille laki. Käy selväksi, että tuon välikohtauksen seurauksena poika joutuu kasvatuslaitokseen, kunnes täyttää 21 vuotta. Elämä pilalla.

Lopuksi Dead End muuttuu puolittaiseksi Happy Endiksi, kun pojan aikuisen siskon miesystävä Dave (Joel McCrea) ampuu gangsterin ja saa siitä isohkon palkkion. Dave lupaa käyttää palkkion pojan pelastamiseksi, mutta näitä tulevia asioita ei elokuvassa enää näytetä.

Umpikuja joka tapauksessa on läsnä. Hienostotalon yläkerran isolla parvekkeella musiikki soi ja porukka tanssii, alhaalla kadulla resupekat kinaavat 25 sentistä.

kari.naskinen@gmail.com