keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Auschwitzin enkeli


Kirjoista ja elokuvista on viime vuosikymmeninä saatu paljon tietoa sellaisista henkilöistä, jotka sodan aikana Saksassa pelastivat ihmisiä natsien kynsistä. Yksi heistä oli romanianjuutalainen gynekologi Gisella Perl, joka joutui Auschwitzin keskitysleirille 1944. Siellä hän sai toimia lääkärinä ja pelasti satojen ellei tuhannen naisen hengen. Gisella Perlistä kertoo amerikkalainen elokuva, Joseph Sargentin ohjaama Tuhkasta noussut (2003).

Gisella Perlin perhe joutui natsien kynsiin, kun Saksa oli hyökännyt Unkarin läpi Romaniaan. Auschwitzin jälkeen hänet siirrettiin Bergen-Belseniin, mutta niin pitkälle eivät perheen muut jäsenet säilyneet hengissä; Gisellan teini-ikäinen poika oli kuollut kaasukammiossa, isä ja äiti olivat myös kuolleet Auschwitzissa ja Gisellan mies oli hakattu kuoliaaksi hieman ennen leirin vapauttamista keväällä 1945.

Auschwitzissa Gisella Perl toimi Auschwitziin 1943 tulleen Josef Mengelen alaisuudessa. Mengelen tietämättä hän kuitenkin teki sellaista, että jos kuolemantohtori olisi siitä tiennyt, olisi Gisella Perl tapettu. Hän kertoi tarinansa 1948 julkaistussa kirjassa Olin lääkäri Auschwitzissa. Mengele oli määrännyt Gisellan ilmoittamaan jokaiselle raskaana olleelle naiselle, että heidän piti mennä toiseen leiriin parempaan ravitsemukseen. Gisella kuitenkin sai melko pian selville, että nämä naiset joutuivat vain ihmiskokeisiin; sikiöt ja syntyneet vauvat heitettiin krematorioon ja naiset pantiin leikkauspöydille ”tutkimuksia” varten.

Gisella Perl menetteli toisin. Hän teki naisille abortteja niin paljon kuin pystyi, kun tiesi, mitä tulisi, jos Mengele saisi tietää raskauksista.

”Natsien perustavoitteena oli nöyryyttää meitä, ei vain fyysisesti, vaan myös henkisesti”, kirjoitti Gisella kirjassaan. ”He tekivät kaiken voitavansa, jotta me hajoaisimme pohjattomaan syvyyteen. Auschwitzissa meillä vangeilla oli vain viidakon laki eli itsesäilymisen laki. Entisessä elämässään kunnolliset ihmiset muuttuivat Auschwitzissa varkaiksi, valehtelijoiksi, tappajiksi jos oli tarpeen, koska tavoitteena oli vain pelastaa surkea elämänsä.”

Mengelen hirviömäisiin tapoihin ja menetelmiin Gisella tutustui. Erään vangin pakoyrityksen seurauksista hän kirjoitti: ”Mengele tarttui naista niskasta ja löi tätä kasvoihin, kunnes ne olivat vain veristä massaa. Koko ajan naista hakatessaan Mangele huusi, että ´sinä et voi paeta, sinun täytyy palaa kuin muidenkin, sinun on kuoltava, likainen juutalainen´. Muutaman sekunnin kuluttua naisen suora nenä oli vain verinen möykky.”

Mielenkiintoinen osa elokuvaa on se, kun Yhdysvaltain viranomaiset kuulustelevat Gisella Perlia tämän hakiessa USA:n kansalaisuutta. Heidän lähtökohtansa oli se, että mikäs lääkäri Gisella oikein oli, koska tiedettiin hänen olleen Mengelen avustaja ihmisoikeusrikkomuksissa. Kuulustelut kestivät monta päivää, mutta lopulta Gisella sai USA:n kansalaisuuden, kun hänen todistajikseen löytyi Auschwitzissa samaan aikaan olleita vankeja. Yhdysvaltoihin Gisella oli päässyt 1947 ja maan kansalaisuuden hän sai 1951, minkä jälkeen hän aloitti gynekologina New Yorkin Mount Sinai -sairaalassa. Siellä hänestä tuli hedelmättömyyshoitojen asiantuntija.

Vuonna 1979 Gisella Perl muutti Herzliyaan Israeliin, jossa kuoli 81-vuotiaana 1988. Jerusalem Post -lehti kutsui häntä Auschwitzin enkeliksi, ja suuri joukko ihmisiä osallistui hänen hautajaisiinsa.

kari.naskinen@gmail.com