tiistai 29. elokuuta 2017

Maapallon synnytystalkoot lopetettava

Jos Antti Rinne olisi joku maapallon johtaja, hän ei puhuisi halaistua sanaa synnytystalkoista. Päinvastoin hän pitäisi ensin palaverin Pentti Linkolan kanssa ja julistaisi sitten maapallonlaajuisen synnytys- ja sitä edeltävän nautintokiellon.

Maapallon väkiluku on nyt 7,5 miljardia. Jos lisääntyminen jatkuu samaan tahtiin kuin viime aikoina, tulee väkiluku vuonna 2300 olemaan noin 70 miljardia! Jotenkin tämä kehitys olisi pysäytettävä.

Maailman väkiluku on kasvanut viimeisten 300 vuoden aikana keskimäärin 0,8 prosenttia vuodessa. Maapallon pelastus nykytilanteessa on, että aikaisemmin ei syntyvyys ollut yhtä suurta, ja lisäksi kuolleisuus oli selvästi suurempaa.

Pahimmillaan tilanne oli toisen maailmansodan jälkeen, jolloin eloon jääneet sotilaat panivat kotiin palattuaan pystyyn oikein kunnon talkoot. Siitä riemusta oli seurauksena, että väestönkasvu oli vuosina 1950-70 ennätykselliset 1,9 prosenttia vuodessa.

Nyt vuosituhannen vaihteessa kasvu on ollut edelleen liikaa, 1,3 prosenttia. Pientä toivoa tilanteen paranemisesta on kuitenkin sen perusteella, että YK:n keskitien skenaarion mukaan vuotuinen väestönkasvu voisi laskea 2030-luvulla alle prosentin tasolle.

Väkilukuun vaikuttaa tietenkin myös kuolleisuus. Senkin suhteen tilanne on huono, koska lääketiede kehittyy ja ihmisten elinikä pitenee. Nykyisin ihmisiä syntyy koko ajan 2,5 kertaa enemmän kuin kuolee.

kari.naskinen@gmail.com