Kaupunginhallitus ylitti toimivaltansa

"Kunnan ulkoisen valvonnan muodostavat tarkastus-lautakunta ja tilintarkastaja. Ulkoinen valvonta on kunnan toimivasta johdosta riippumaton kaikki kunnan toiminnot kattava ja valitsijalleen, valtuustolle, raportoiva tarkastustoiminto."

Tätä selväsanaista määritelmää ei Lahden kaupunginhallitus tunnu ymmärtävän.

Lisäksi kaupunginvaltuusto on päättänyt, että kaupungin tarkastustoimisto avustaa kaupungin tilintarkastusta, mitä kautta tarkastustoimistolle ja -lautakunnalle on langennut myös laillisuuskysymysten valvonta.

Kun kaupunginorkesterin intendentille Tuomas Kinbergille on annettu kirjallinen varoitus ja kun kaupungin tarkastuslautakunta on päättänyt tehdä poliisille tutkintapyynnön kaupungin virkamiehen sivubisneksistä, niin kaupunginhallitus ei varsinkaan tätä jälkimmäistä hyväksy. Kaikkiaan tuntuu vähän siltäkin, että taas on "väärin sammutettu".

Tarkastuslautakunta on tilivelvollinen vain kaupunginvaltuustolle. Tätä ei kaupunginhallitus hyväksy. Kaupunginhallitus haluaa panna oman puumerkkinsä asiaan, koskapa se päätti vielä arvioida Kinbergille annetun varoituksen riittävyyttä ja mahdollisesti tarvittavia muita toimenpiteitä. Kaupunginhallitus palaa asiaan 22.12.

Miksi pitää palata, kun asiaan perusteellisesti perehtyneet kaupunginreviisori Juhani Tapiola, sisäinen tarkastaja Tuomo Piipponen ja tarkastuslautakunta ovat jo tehtävänsä tehneet? Onko kaupunginhallituksella tässäkin asiassa se kaikkein suurin viisaus, ja näinkö kaupunginhallitus marssii lautakunnan yli, vaikka kaupunginhallituksella ei ole mitään asiaa lautakunnan tontille? Samoin se marssii tarkastuslautakunnan asettaneen kaupunginvaltuuston yli.

Jotain hämärää tässä on, paljonkin.

kari.naskinen@gmail.com

Rahan sijoittaminen osakemarkkinoille on kaksi kertaa niin turvallista kuin sen syöttäminen majaville

Varainhoitaja Vesa Pörhölältä kysytään OP-Pohjolan asiakaslehdessä (4/2008), mitä hän tekisi, jos saisi tuhat euroa. Pörhölä ostaisi kullalleen uuden hajuveden ja itselleen uuden juoksupuvun, ostaisi 500 eurolla pörssiosakkeita ja vielä jäisi satanen rahastosijoituksiin.

Kirjassaan Paholaisen haarukka (WSOY, 2008) Juha Seppälä istuu pankin varainhoitajan housuihin ja ihmettelee:

"Hän [pankin asiakas] kysyy, miksi juuri minä olisin henkilö, joka tietää miten nuo asiakkaan 600 000 euroa olisi viisainta sijoittaa. Miksi minä ylipäänsä olen täällä palkollisena, jos osaan panna rahan poikimaan? Hyvä kysymys."

Pörhölä sentään luottaa jonkin verran ammattitaitoonsa, mutta ei kuitenkaan ole uskaltanut lähteä pois varmasta kuukausipalkkatyöstään.

Kokemusta on minullakin näistä pankeissa toimivista varainhoitajista vai mitä ne ovat, sijoitusneuvojia. Keväällä 2007 panin pankissa neuvojan neuvosta 30 000 euroa säästövakuutustilille. Muuten olisin pitänyt rahat tavallisella määräaikaisella säästötilillä, mutta neuvoja neuvoi toisin. Hurjia korkotuloja piti syntyä, sillä tiettyjen rahastojen kautta rahat menivät poikimaan pörssiosakkeiden kautta.

Lisäksi päätin lisätä pottiin joka kuukausi 200 euroa omaa rahaa. Syksyllä tsekkasin neuvojan kanssa, missä mennään. Ei hyvältä näyttänyt, mutta neuvoja neuvoi, että ei kannata hermostua, ja samalla vähän muuteltiin rahaston sisällä olevia sijoituskohteita.

Talvella 2008 aloin päivittäin lukea lehdistä, että pörssikurssit menevät hurjaa vauhtia kohti pohjamutia. Hermostuin sittenkin, menin pankkiin, vedin rahani pois säästövakuutustililtä ja siirsin ne tavalliselle korkeakorkoiselle tilille (korko 4,5 %). Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta kalliiksi tuli. Takaisin sain 27 000 euroa, sillä arvonalennusten lisäksi tuli kalliita takaisinnostokuluja. Kun alkupääoma oli ollut 30 000 euroa + 200 euron kuukausimaksut, se summa olisi pörssiosakkeiden nollamuutostasolla ollut tammikuussa 31 800 euroa. Takkiin tuli näin ollen 4800 euroa!

Jos ne 30 000 euroa olisivat olleet vuoden sillä 4,5 prosentin tilillä, olisin saanut korkotuloja 1350 euroa. Siis hävisin yhteensä 6150 euroa.

(Mitähän se vakuutus-sana tarkoittaa siinä säästövakuutustili-sanassa? Ei ainakaan mitään turvaa ole, kuten vakuutuksissa yleensä.)

Varteenotettava kokemus. Jos ei ole miljonääri tai ei laske raha-asioitaan kymmenien vuosien jaksolla, ei kannata pelleillä pörssiosakkeiden eikä muidenkaan senlaatuisten kanssa. Rahat vain säästöön tavallisille pankkitileille, niin eivät ainakaan häviä.

Kannattaa muistaa jonkun viisaan Dave Berryn toteamus: "Rahan sijoittaminen osakemarkkinoille on lähes kaksi kertaa niin turvallista kuin sen syöttäminen majaville".

Pörssi- ym. sellainen sijoittaminen houkuttelee korkeilla tuottoprosenteilla, mutta voivat nuo prosentit olla myös miinusmerkkisiä.

Seppälän kirjan varallisuudenhoitaja Lari Laine tietää, mistä on kysymys:

"Me puhuimme hallitusta riskinotosta. Me otimme hienovaraisesti kiinni ihmisten kädestä, heidän ahneudestaan, trendiajattelustaan ja epäitsenäisyydestään ja tuimme heidän haparoivaa kulkuaan ja sanoimme heidän näin ottavan ´ensiaskeleita osakesijoittamisessa´. Me puhuimme ´rahastosäästämisestä´. Me puhuimme myös pääomaturva-taikasanalla kaupattavista indeksilainoista. Me huijasimme."

"Me tiesimme, että se ei ollut osakesijoittamista, vaan meidän oma bisneskonseptimme."

Pankin bisneskonsepti on tehdä rahaa, ja siihen se tarvitsee meitä höynäytettäviä ihmisiä.

kari.naskinen@gmail.com

Kaupungin tarkastuslautakuntaa yritetään määräillä

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ilkka Viljanen (Kok) pelottelee kaupungin tarkastuslautakuntaa ja sanoo, että "se voi joutua tilille toimivaltansa ylityksistä". Viljasen asiaa koskeva kirjoitus on julkaistu tänään Lahden Radion internetsivulla.

Viljanen on polttanut hihansa siitä, että lautakunta on rohjennut tehdä kaupunginorkesterin intendentistä Tuomas Kinbergistä tutkimuspyynnön poliisille.

Valtuuston puheenjohtajalle asia ei kuitenkaan kuulu. Tarkastuslautakunta on itsenäinen, muista riippumaton elin, jota ei ulkoa voi ohjailla. Tätä Viljanen kuitenkin nyt yrittää.

Maanantaina Viljanen oli istunut palaverissa lautakunnan puheenjohtajan Merja Vahterin (Kok) ja varapuheenjohtajan Seppo Koskisen (SDP) kanssa, ja Viljanen oli "tehnyt selväksi", että lautakunta odottaa asiassa kaupunginhallituksen käsittelyä. Kolme päivää myöhemmin lautakunta kuitenkin päätti tutkintapyynnön tehdä.

Sen paremmin Viljasella kuin kaupunginhallituksellakaan ei kuitenkaan ole nokankoputtamista tarkastuslautakunnan päätöksentekoon. Eikä rikosilmoitustenkaan tekeminen ole mitään uutta, kuten Lahden Radion internetsivulla muistellaan:

"Rikostutkimuspyynnön tarkastuslautakunta teki myös 90-luvun lopulla. Silloin lautakunta käynnisti tutkinnan kaupunginjohtaja Kari Salmen (SDP) päätöksestä tilata parin sadan tuhannen markan markkinointiviestintätutkimus ilman kilpailutusta silloisen valtuutetun Pentti Heikkurisen (Kok) firmalta. Silloin ei syntynyt mitään epäselvyyttä lautakunnan roolista eikä asian perään huudeltu."

Ainoat toimivaltansa ja roolinsa ylittäjät nyt ovat Kinberg ja Viljanen.

VILJANEN VASTAA

Viljaselta tuli kommentti edellä olevaan juttuuni:

"Ymmärrän kantasi kolumnissasi, mutta rohkenen olla eri mieltä. Mitä juridiseen puoleen tulee, palaan siihen rauhassa. Puutun nyt kahteen asiaan.

Lahden Radion sivuilta pomimasi lause, että Viljanen on tehnyt selväksi ei pidä paikkaansa ja on perätön. Sen lauseen vahvistaja olisi kiva kuulla. Minulla on Merja Vahterin sähköposti palaverin jälkeen ja se kertoo omaa kieltään. Toiseksi valtuusto on oikea elin puuttumaan myös riippumattoman tarkastuslautakunnan asioihin. Se miten Kari Salmen asiassa tarkastuslautakunta toimi, ei ohjaa kuntalain ohjeistusta. Jos silloin toimittiin jotenkin muuten, olen voimaton siihen puuttumaan.

Oikeus on voimakkaampi taho tulkitsemaan minun toimivaltani ylitykset kuin kolumnisti Naskinen tai uutta sukupolvea edustava toimittaja Risto Lasila. Asiassa ei ole mitään epäselvää. Mitä Kinberin toimiin tulee, niin hänen virkavirheensä on käsiteltävä asianmukaisin toimin, mutta tarkastuslautakunnan toiminnan osalta oikeudellisesti asia on kirkkaanselvä. Ajattelen asiaa niin, että sinäkin Kari tämän tiedät tai saat lukevana miehenä selville, kun kuntalakia luet. Siellä ei ole mitään rajaa tulkinnalle.

En ole ylittänyt valtuuston puheenjohtajana toimivaltaani, enkä yrittänyt ohjailla valtuuston vallan ulkopuolista toimielintä.

On viimeisten 20 vuoden aikana ainutkertaista, että kirjoittamatonta lakia rikotaan. Ja se laki on se, että jos joku lautakunnan jäsen (telknisessä lautakunnaassa tai jopa kaupunginhallituksessa) pyytää ensimmäistä kertaa käsittelyssä olevaa asiaa pöydälle, siihen on aina suostuttu, siis aina! Nyt tämä oli ilman käskytystä hyvässä hengessä puheenjohtajien ehdotuksesta sovittu, siis sovittu. Olen politiikassa tottunut, että kun jotain sovitaan, siitä pidetään kiinni."

kari.naskinen@gmail.com

Tupo ollut myös yhteiskuntarauhan turvajärjestelmä

Ensimmäinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu solmittiin 40 vuotta sitten, ja näillä näkymin viimeinen 2004. Elinkeino-elämän keskusliitto on ilmoittanut, ettei se enää osallistu keskitettyihin sopimuksiin. Työnantajat haluavat hajauttaa työehdoista sopimisen liitoille ja työpaikoille. Tupo ei EK:n mielestä sovi globaalitalouteen.

Entinen tupovirkamies Seppo Lindblom toteaa tupon muistokirjoituksessa Kanavassa (8/2008), että tuposta oli kehittynyt myös yhteiskuntarauhan turvajärjestelmä. Miten käy tämän jälkeen, kun järjestelmä jakautuu kahtia: palkoista sovitaan paikallisesti, mutta työrauhasta keskitetysti?

Samassa lehdessä viisi vuotta sitten kirjoitti Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton ensimmäinen toimitusjohtaja Johannes Koroma, että kun tupon "tuloksena on terve taloudellinen kasvu, työllisyydelle paremmat edellytykset kuin tähän saakka sekä Suomen kilpailukyvyn turvaaminen, niin tulopolitiikalla on kiistattomat etunsa". (Kanava 1/2003)

Tupo on aina ollut paljon muutakin kuin palkoista sopimista. Se on liittynyt enemmän tai vähemmän tiiviisti eläkepolitiikkaan, sosiaaliturvan kehittämiseen, työttömyysturvan ja työvoimapolitiikan kehittämiseen sekä viime aikoina myös työelämää täydentävästä koulutuksesta ja opiskelijoiden työharjoittelusta sopimiseen.

Tupo on hyvin kuvannut sitä suomalaista sopimusyhteiskuntaa, minkä toimivuutta muualla ihmetellään. Tällä suomalaisella konsensuksella on tehty EU- ja Emu-sopimukset sekä uusin ydinvoimaratkaisukin.

Tupohistorian alkuna voidaan pitää vuotta 1955 jolloin Helsingin ay-piireissä liikkui kaksi vaikutusvaltaista mänttäläistä: SAK:n 2. puheenjohtaja Vihtori Rantanen sekä Paperiliiton toimitsija ja myöhemmin Metalliliiton puheenjohtaja Sulo Penttilä. Miehet houkuttelivat lakimieheksi juuri valmistuneen, neljännen polven mänttäläisen Keijo Liinamaan työväenliikkeen palvelukseen SAK:n juristiksi.

Sotien jälkeen olivat SAK ja MTK jatkuvasti ilmiriidassa. Tilanne kärjistyi 1955, kun MTK sai Urho Kekkosen hallitukselta luvan huomattaviin tuottajahintojen korotuksiin. SAK lähti samoille apajille, mutta sen neuvottelukumppani oli STK, joka ei suostunut vastaaviin palkankorotuksiin. Seurauksena oli kolmen viikon yleislakko maaliskuussa 1956.

Minäkin muistan, että se oli jännää aikaa. Pikkupoikana seurasin tapahtumia ja näin ainakin sen, kun bensa-aseman pihassa kaadettiin auto. Nykyisin samanlaista näkee, kun tv-uutisissa on pätkiä jostakin Mumbaista tai vastaavista. Lahdessa yksi metakka oli Hämeenkadun ja Rauhankadun kulmassa. Lakkolaiset tunkeutuivat ESS:n konttoriin ja vaativat porvarilehden lakkauttamista. Ainakin tilausrahoja vaadittiin takaisin ja tällaiseen listaan tuli 69 nimeä. Kun lehti sitten alkoi ilmestyä, vain kaksi 69:stä toteutti tilauksensa peruuttamisen. Lehti oli lakon takia ilmestymättä kolme viikkoa.

Tupon historiaan yleislakko liittyy siten, että SAK:n viisimiehisen keskuslakkokomitean yhdeksi jäseneksi valittiin liiton 27-vuotias lakimies Keijo Liinamaa. Parin vuoden kuluttua Liinamaa kutsuttiin Mäntän kauppalanjohtajaksi ja sieltä hän palasi Helsinkiin 1965 valtakunnansovittelijaksi. Syksyllä 1967 pääministeri Rafael Paasio siirsi Liinamaan neuvottelevaksi virkamieheksi, jonka tehtäväksi annettiin "sellaisen tulopoliittisen ratkaisun aikaansaaminen, että hinta- ja kustannustasomme ei tulevinakaan vuosina jälleen nousisi maamme kilpailukykyä ja maksutasetta heikentävällä tavalla". Eikä mennyt kuin puoli vuotta, kun allekirjoitettiin ensimmäinen tupo, Liinamaan paperi (27.3.1968).

Ei Liinamaa yksin tupoa synnyttänyt, mutta varmasti hänen rauhallinen, sovitteleva tapansa ja peräti olemuksensa vaikuttivat merkittävästi siihen, että tällainen sopimus saatiin aikaan. Tuloksetkin olivat hyviä. Työttömyys pieneni, investoinnit lisääntyivät, inflaatio pysähtyi melkein kokonaan ja vientiteollisuus alkoi elpyä.

Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään rahasta, kuten Lindblon kirjoittaa Uutta mallia koskevissa jatkokeskusteluissa joudutaan etsimään konsensusta myös siitä, mitä koordinointi tarkoittaa nimenomaan työrauhan kannalta. Toivottavasti ei tarvitse autoja kaadella.

"Tyhjänä ja arvaamattomana avautuu juuri nyt tupon jälkeensä jättämä aukko. Vaikka ei pidä yliarvioida työmarkkinapolitiikan roolia suomalaisen hyvinvoinnin kehityksessä, ei myöskään tule aliarvioida niitä riskejä, joita askel tuntemattomaan tulevaisuuteen on tuomassa mukanaan", sanoo Lindblom, joka toimi valtioneuvoston tulopoliittisena virkamiehenä 1973-74.

kari.naskinen@gmail.com

Sivilisaation perikato

Lahden Lauantainäyttämöllä päädytään Woody Allenin sekopää-näytelmässä Jumala (1975) siihen, että Jumala on kuollut. Lahden kaupungin-teatterissa ollaan tätä vaihetta vähän aikaisemmassa vaiheessa ja pohditaan, voiko ja saako Jumalan tappaa. Kaupungin-teatterin pienessä Aino-salissa sai eilen ensi-iltansa entisessä Jugoslaviassa syntyneen serbin Steve Tesichin kuolemansynkkä komedia Taivasalla (1993).

Saa tappaa. Raamatussa tosin määrätään, että älä tapa, mutta se tarkoittaa vain ihmisiä. Jos Jumala symboloi moraalia ja muuta hyvää, niin tapettu onkin.

Mikään jumalanäytelmä Taivasalla ei kuitenkaan ole, onpahan vain sen yksi sivujuonne. Keskeinen problematiikka koskee sitä, mitä ihmiskunnalle tapahtuu. Eikä vastaus kaukaa hae sitä, minkä jo kulttuurifilosofi Oswald Spengler sanoi pääteoksensa otsikossa: Länsimaiden perikato. Maailmanhistoriassa ovat kaikki sivilisaatiot tähän mennessä kuolleet, ja niin käy tälle omallemmekin. Merkit ovat selvät, mitään ei ole opittu.

Näytelmä tapahtuu sisällissodassa uudelleen jakautuneen Euroopan sodan autioittamilla takamailla. Kaksi miestä (Mikko Jurkka ja Mika Piispa) etsimässä vapautta, pitäisi päästä rajan yli, Vapaiden Maahan, ja jonkinlainen tähtilippu (EU:n?) siellä jo tuntuu vilahtavankin. Vaan ei auta.

Näyttämöä ympäröi rata. Samaa ympyrärataa mennään. Mikään ei muutu. Ennen näytelmän väliaikaa on vielä olemassa toivoa; jospa ihmisen edistyminen, sivistyminen auttaisi. Toivoa antaa taidekin. Taide on ikuista, ainakin siihen voi luottaa. Mutta ei sekään, kuten väliajan jälkeen huomataan. Spenglerkin kirjoitti, että taide on vain yksi osa tätä isoa yhteistä systeemiä: "Taiteet ottavat tietyn asemansa kulttuurin suuremmassa organismissa, syntyvät, kypsyvät, vanhenevat ja kuolevat ikuisiksi ajoiksi".

Mika Piispa perehdyttää Mikko Jurkkaa taiteisiin, historiaan ja filosofiaan - pakkohan niillä eväillä on pärjätä. Mikä mahtaa olla Jurkan mielifilosofi, kysyy Piispa, olisiko ehkä Arthur Schopenhauer. Jurkka pitää ehdotusta pöljänä; mitä järkeä siinä on, sillä Schopenhauerin mukaan elämä muistuttaa lapsen paitaa, se on vain lyhyt ja tahrainen, ihminen voi valita pelkästään pelon ja surun välillä.

Käsiohjelmassa ohjaaja Leo Kontula yhdistää näytelmän sisällön myös Suomeen ja tähän aikaan:

"Viimeistään nyt - alkusyksyllä 2008 - meille suomalaisillekin on selvinnyt unohtumattomalla tavalla, että elämme väkivaltaisessa maailmassa. Sokea väkivalta, silmitön joukkotuho on tullut paikkoihin, joihin emme olisi sitä ennen kuvitelleet. Impivaaraa ei enää ole."

Balkan, Jokela, Georgia, Kauhajoki, Mumbai... seuraavaksi taas jotakin muuta. Eikä EU:sta mitään apua - vaikka Jurkka ja Piispakin hoilaavat Euroopan hymniä Oodi ilolle. Kun tulin tiistain ensi-illasta kotiin ja avasin television, sieltä tuli dokumenttielokuva pahuudesta ja pahuuden syiden etsimisestä.

Taivasalla on hieno löytö teatterin ohjelmistoon. Steve Tesich (1942 - 1996) on kovan luokan tekstintekijä. Parhaiten hänet tunnetaan käsikirjoitus-Oscarin voittajana Peter Yatesin elokuvasta Braking Away (1979).

kari.naskinen@gmail.com

Kaupunginorkesteri kriisissä

Jos Lahden kaupunginorkesteri olisi jääkiekko- tai jalkapalloseura, se olisi nyt pahassa kriisissä. Jos vastaavassa tilanteessa olisi Pelicans, tarkoittaisi se sitä, että toimitusjohtaja Ilkka Kaarna olisi saanut varoituksen ja odottamassa olisi rikospoliisitutkinta, ja Hannu Aravirta ehtisi valmentamaan joukkuetta seuraavan kerran helmikuussa. Edessä olisi sarjasta putoaminen.

Kaupunginorkesterin intendentti Tuomas Kinberg on joutumassa poliisitutkintaan epäillystä virkarikoksesta, kuten Lahden kaupunginreviisori Juhani Tapiola esittää kaupungin tarkastuslautakunnalle.

Kapellimestaria orkesterilla ei ole tällä hetkellä ollenkaan. On vain "taiteellinen neuvonantaja" Jukka-Pekka Saraste (kuvassa). Viimeksi hän johti orkesteria syksyllä ja seuraavan kerran helmikuun 12. päivänä.

Oikeassa työssä Saraste on Norjassa, missä hän toimii Oslon orkesterin ylikapellimestarina. Kaiken huipuksi Saraste on nyt tehnyt sopimuksen siitä, että hän ryhtyy myös Kölnin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi. Millä ilveellä Saraste palkattiin Lahteen?

En tiedä, paljonko Lahden kaupunki maksaa Sarasteelle konsulttipalkkioita, mutta karkea arvio liikkuu 100 000 eurossa/vuosi.

Hankala on myös Kinbergin tilanne. Viime kuussa hän jo sai kirjallisen varoituksen niistä bisneksistään, joita on tehnyt kaupunginorkesterin siivellä. Niin paljon hämärää asioissa kuitenkin on edelleen, että poliisitutkintaankin on tarvetta. Tutkintaa esitetään siksi, että kaupungin tarkastustoimella ei ole toimivaltaa selvittää yksityisen yhtiön kirjanpitoa ja päätöksiä.

Kysymys on orkesterin konserttien internetlähetyksistä. Niitä ovat hoidelleet kaksi yhtiötä, Saltarello Oy ja Otto Allan Oy, joiden hallituksissa Kinberg istuu. Kinberg myös omistaa Saltarello Oy:n osakkeita, ja Otto Allan Oy:n omistavat Kinberg ja hänen vaimonsa. Otto Allan Oy konsultoi Saltarello Oy:tä.

Kinberg ei ollut tehnyt sivutoimi-ilmoitusta eikä hakenut sivutoimilupaa Otto Allan Oy:n hallituksen jäsenyydelleen ja toiminnalleen konsulttina Saltarello Oy:ssä. Kun asia nousi esille, teki Kinberg jälkikäteen sivutoimi-ilmoituksen Saltarellon hallituksen jäsenyydestä, mutta ei ilmoittanut, että tehtävien hoito edellyttää työajan käyttämistä.

Kinberg oli vakuuttanut tarkastuslautakunnalle, ettei ole henkilökohtaisesti hyötynyt: ”Korostan, ettei minulla ole tässä asiassa mitään henkilökohtaista intressiä”. (5.8.2008)

Sitten kuitenkin paljastui, että Saltarello oli maksanut 2000 euron kiinteää kuukausipalkkiota Kinbergin perheen omistamalle Otto Allan Oy:lle. Sopimus oli päättynyt elokuun lopussa. Jos sopimus on ollut voimassa 19 kuukautta, se tekee 38 000 euron laskutuksen + sopimukseen kuuluvat 500 euron päivärahat ulkomaanmatkoista.

kari.naskinen@gmail.com

Voisivatko yritykset joskus jättää osinkovarastonsa tyhjentämättä?

Pääministeri Matti Vanhanen vetosi sunnuntaina Radio Suomen haastattelutunnilla yrityksiin, jotta ne käyttäisivät omia puskureitaan tässä tilanteessa, jossa talouden taantuma on päällä. Vanhanen toivoi, että yritykset hyödyntäisivät nyt moraalisella tavalla niitä omia puskureitaan, jotka on osittain yhteiskunnan toimin saatu syntymään. Vanhanen tarkoitti näillä puskureilla yritysten vahvoja taseita.

"Näitä taseita omistajien pitää nyt rohjeta käyttää moraalisella tavalla puskureina tässä tilanteessa - että syödään niitä taseita hieman, jotta väki saadaan pidettyä töissä ja pidettyä tämä yhteiskunta mahdollisimman ehyenä. Nyt ei pidä tuijottaa pelkästään kvartaaleittain sitä, millaista osinkoa tulee", sanoi Vanhanen.

Taseet ovat olemassa sen takia, että hyvänä aikana ne kasvavat ja että huonona aikana niitä pitää uskaltaa syödä.

Käytännössä Vanhanen tarkoitti, että yritysten omistajien tulisi ahneutensa tyydyttämisen sijasta pidättäytyä miljoonaosinkojen nostamisesta ja taseiden pumppaamisesta tyhjiin.

Joskus ennen näin meneteltiinkin. Yritysten kassoja ei joka vuosi tyhjennetty. Yritykset osasivat varautua huonompiinkin aikoihin. Nyt sen sijaan eletään kuin viimeistä päivää, kuin ei seuraavaa vuotta olisikaan. Kun se seuraava vuosi sitten onkin huono, aloitetaan ensimmäisinä lomautukset ja irtisanomiset, ja huudetaan valtiota ja kuntia apuun. Tuntuu julkinen talous sittenkin toimivan paremmin ja olevan varsinkin turvallisempi kuin markkinatalous.

Lahden kaupunginvaltuustokin joutui tänään hyväksymään ensi vuoden talousarvion, jolla lääkitään markkinatalouden halvaantumista. Päätettiin ennätysmäisen suurista investoinneista, jotta työtä riittäisi.

Missä ihmeessä nyt luuraavat ne otsikoissa viime vuosina paistatelleet yritysjohtajat, joiden firmoilla menee niin helvetin hyvin?

Entä mitä nämä yritysjohtajat tekevät parin vuoden kuluttua, kun nousukausi alkaa? Mistä he silloin palkkaavat uudet tekijät, kun ensin on pantu ammatti-ihmisiä pellolle?

Vanhanen puhui puskureusta. Ilmeisesti yritysjohtajille ja -omistajille riittää, että puskuria on muhkeasti omalla pankkitilillä.

kari.naskinen@gmail.com