Kävin tänään ensin keilahallissa ja sen jälkeen taidehallissa. Keilahallissa taas kerran parhaan sarjan tulos jäi vain 154:aan (maksimi 300). Uusi kipinä -galleriassa tilanne näytti jokseenkin samalta. Oululaisen Petriina Kiiskisen lasitetussa porsliiniteoksessa oli ensimmäinen heitto kaatanut vain yhden keilan ja jäljelle jääneet yhdeksän keilaa muodostivat täysin mahdottoman paikkotilanteen.
Esittelytekstissään taiteilija kertoo, että hän tutkii teoksissaan ihmismielen rajoja ja harmaata aluetta, joka sijoittuu kontrollin ja hallitsemattoman väliin. Keilailunharrastajalle tämä on tuttua, sillä hallissa tilanne on enimmäkseen hallitsemattoman harmaa. Petriina Kiiskisen näyttelyn teemana on ”vaihtelevat mitat”, keilailussa tulokset vaihtelevat yhden tunninkin aikana alle 100:sta joskus harvoin yli 200:n. Aina ovat kuitenkin eri asiana ne viereisen radan heittäjät, joiden tulokset joka sarjassa ovat vähintään 190.
Petriina Kiiskistä kiinnostaa erityisesti se jännite, jossa materiaalinen sisäinen muisti ja logiikka kohtaavat kulttuurisen muistin rakenteet. Ainakaan Lahden keilahallissa ei tällaista sisäistä muistia eikä logiikkaa ole. Jos olisi, ei keilaajan tarvitsisi joka kerta aloittaa ikään kuin alusta. Tänäänkään eivät keilapallo ja keilat muistaneet, ettei minua pitäisi heti aluksi masentaa jättämällä ensimmäisen sarjan tulos sadan pintaan, sillä voin suutuspäissäni jättää ensi viikolla vaikka menemättä.
Taiteilijoilla on helpompaa. Heitä ohjaa käsityöhön perustuva lähestymistapa ja yhteinen toimijuus materiaalin kanssa, kuten Petriina Kiiskinen kirjoittaa. Minulla ei ole minkäänlaista yhteistä toimijuutta keilaradan ja käytettävien välineiden kanssa, koska ne aina vastustavat minua. Ehkä jo ensi viikolla vaihdankin lajin yksinkertaisempaan taideinstallaatioiden tekemiseen.
Onkohan biljardin- ja golfinharrastajilla samanlaisia ongelmia?
kari.naskinen@gmail.com
