Demokratia toi epäsovun

Pienessä Bhutanin valtiossa Himalajan vuoristossa siirryttiin 2008 suorasta kuningasvallasta perustuslailliseen monarkiaan. Se edellytti ensimmäisten vaalien järjestämistä. Oli valtava muutos ihmisille. Bhutanilaisen Pawo Choyning Dorjin elokuva The Monk and the Gun (2023) kertoo, miten 400 asukkaan Uran kylässä tuohon hämmentävään asiaan suhtauduttiin. Siellä niin kuin muuallakin pidettiin ensin opetusvaalit, jotta ihmiset sitten varsinaisissa vaaleissa osaisivat toimia oikein.

Kaksi vaalivirkailijaa tuli kylään kertomaan, että tässä on kysymys demokratiasta, johon muualla maailmassa on paljon jo päästy. Uran asukkaat ihmettelivät, miksi heidänkin on sellaiseen päästävä, koska kaikki asiat ovat niin hyvin kuin olla voi. Ei esimerkiksi tarvinnut pitää tilastoa bruttokansantuotteesta, kun ainoa oikea tilasto koski bruttokansanonnellisuutta ja se näytti korkeita arvoja.

Opetusvaalit oli kuitenkin pakko järjestää. Oli keksitty kolme puoluetta, sininen, punainen ja keltainen, joilla kaikilla oli ilmeisesti valtakunnalliset johtohenkilöt. Näistä keksityistä puoluejohtajista kiinnitettiin vaalikuvia seiniin ja kullakin oli myös tukihenkilöitä kylässä. Näin alkoi myös epäsopu, kun kaikki eivät vetäneet yhtä köyttä. Naapurisopukin hävisi sen siliän tien, jos naapurin mies sattui olemaan väärän puolueen kannalla. Rauhallinen elämänmeno oli kertaheitolla mennyt.

Modernin ajan muutosvirtauksia oli kaiken lisäksi se, että maailman viimeisimpinä maina Bhutanissa oli 1999 oli sallittu televisiolähetysten näkyminen. Uran kylässäkin ihmeteltiin James Bondin väkivaltaisia elokuvia, kun kylän asukkailla oli epämääräistä tietoa ennestään vain sellaisesta, että eräällä vanhalla viljelijällä ehkä oli tallessa vanha luodikko, jolla muutama sata vuotta sitten oli ammuttu tiibetiläisiä valloittajia.

Koevaalit joka tapauksessa onnistuivat. Yllätys vaalivirkailijoille oli, että äänistä 95 prosenttia meni keltaiselle puolueelle, jonka vaaliohjelma oli ollut lupaus kaiken pysymisestä ennallaan. Lisäksi toinen virkailijoista arveli, että osasyynä saattoi olla keltainen väri, joka on perinteisesti kuninkaan väri.

Toinen juonenkulku koskee sitä vanhaa asetta, jota amerikkalainen keräilijä tulee ostamaan. Tässä hän ei kuitenkaan onnistu, koska samanaikaisesti luostarin hengellinen johtaja lama järjestää Bondin ja muutenkin aseellisen toiminnan vastaiskuksi aseiden hautajaiset. Kuoppaan haudataan vanha ase, ja paikalle tulleet poliisitkin heittävät sinne pistoolinsa. Amerikkalainen vieras heittää omat aseensa ja saa kiitokseksi rakkauden ja hyvyyden symbolina metrinkorkuisen fallosveistoksen.

Saman ohjaajan edellinen elokuva Koulu maailman laidalla (2019) kuvaa myös pientä kyläyhteisöä. Silloin ei demokratia ollut vielä tavoittanut Bhutania ja elämä sujui ilman nykymaailmasta tuttua polarisaatiota. Ilmeisesti silloinen kuningas Jigme Singye Wangchuck oli se valistunut itsevaltias, jollaisia niin kaivataan, koska demokratiakaan ei riitä nostamaan bko:ta huippulukemiin. Teki kuitenkin sen virheen ainakin uralaisten mielestä, että meni demokratiahankkeella sotkemaan heidän elämänsä. Olisi mieluummin kieltänyt väkivaltaelokuvien esittämisen. Vuodesta 2006 lähtien on parlamentaarisena kuninkaana ollut edellisen kuninkaan poika Jigme Khesar Wangchuck.

kari.naskinen@gmail.com