Unelmana tyhjä muovikassi

Viiden Oscarin elokuvassa American Beauty (1999) lukiolainen Ricky Fitts näyttää naapurintytölle Jane Burnhamille kuvaamaansa kaitafilminpätkää kadulla tuulessa leijuvasta muovikassista. Kauniisti ja ilmavasti liikkuva muovikassi edustaa Rickylle kauneinta asiaa, jonka hän on koskaan nähnyt. Ricky on eversti-isänsä pakottamana käynyt sotilaskoulua, mutta palannut sieltä lukioon, ja Rickyn oma unelma on tulla elokuvataiteilijaksi. Kun nyt katsoin elokuvan, se näytti edelleen edustavan amerikkalaisen unelman niitä puolia, joita lukemattomissa muissakin elokuvissa ja kirjoissa on käyty läpi ja jotka yhä pätevät. Unelma on kevyen kaunis, mutta sisältä tyhjä.

American Beautyn ohjasi ensimmäisenä elokuvanaan englantilainen Sam Mendes (s. 1965) Hollywoodissa. Hän tuli sopivasti ulkopuolisena tarkkailijana analysoimaan amerikkalaista elämänmenoa. Hänen isänsä on portugalilaista syntyperää oleva kirjailija, kotoisin Trinidadista, ja isoisä oli trinidadilainen kirjailija. Monien muiden tavoin Mendes lähestyi elokuvassa ankaran kriittisesti amerikkalaista esikaupunkielämää, materialismia ja yhteiskunnallisia odotuksia, joiden täyttymättömyys jätti jäljelle vain tuhoa – niin kuin leijailevat muovikassit lopulta aiheuttavat valtavaa muovisaastekriisiä maapallon luonnolle.

Elokuvan yksittäiset repliikitkin heijastavat elokuvan teemoja ja tarjoavat raa´an näkökulman amerikkalaisen yhteiskunnan arvoihin ja asenteisiin. Täältä Suomesta katsoen niissä ei ole tapahtunut muutosta ainakaan meille tutumpaan. Yhden keskeisen teeman laukaisee teini-ikäisen Jane Burnhamin luokkakaveri Angela Hayes: "Mikään ei ole kauheampaa kuin tavallinen elämä – jotkut asuvat kerrostalossakin...” Tavallisuus tarkoittaa epäonnistumista elämässä, jossa kovimman paineen tämän tosiasian kanssa kokee keskiluokka. Koko ajan on tavoiteltava jotain parempaa, mikä aiheuttaa suuria ongelmia, koska perhe- ja työelämä ovat kuitenkin arkista, rutiininomaista puurtamista.

Lähiöperheen isää Lester Burnhamia esittävältä Kevin Spaceylta jäi puurtaminen kesken, koska hän ei tyytynyt rutiininomaisuuteen, vaan meni homoseksuaalisiin häirintähölmöilyihin ja hieno elokuvaura loppui siihen. Oscarin hän tästä elokuvasta joka tapauksessa ansaitsi. Jotenkin kuvaavaa kokonaisuudelle oli, että elokuvassa homous on suurin synti, klarinetinsoittajia ei unelmayhteiskunta kaipaa. Jo tätä ennen Spacey oli saanut Oscarin Bryan Singerin elokuvasta Epäillyt (1995), joka tuli meillä televisiosta viime sunnuntaina ja tulee taas perjantaina 30.5. klo 22.50 Subilta.

Lester Burnham kamppailee suurten odotusten kanssa, eikä potkut töistäkään tahtia haittaa. Lesterin himon kohde on Angela, eikä siinä sinänsä mitään, koska Amerikassa kunnon miehen malliin istuu myös nuorten pimujen kanssa peuhaaminen. Amerikkalaisia paljon katsoneille tämä on hyvin tuttu juttu.

Lester Burnham jopa kompensoi tällä näennäisesti kielletyllä suhteella epäonnistumistaan työelämässä. "Menestyäkseen on aina näytettävä menestyvältä, vaikka ei menestyisikään”, sanotaan elokuvassa. Tämä repliikki tiivistää amerikkalaisen yhteiskunnan pinnallisuuden ja ulkonäön suurta itseisarvoa: imago ja statussymbolit, kuten kalliit autot, täydelliset kodit arvostetulla alueella ja viimeistelty ulkonäkö ovat tärkeämpiä kuin aito menestys tai sisäinen hyvinvointi. Tulee mieleen, että tämähän on nykyisin entistä helpompi hoitaa, sillä somessa voi luuserikin saada itsensä näyttämään menestyvältä, kun ottaa avuksi fotoshopin ja tekoälyn.

Autoista kovasti kiinnostuneena panin merkille, että tässä elokuvassa nostettiin unelma-autoksi ensimmäisen sukupolven Pontiac Firebird Trans Am 60-70-lukujen vaihteesta. Kovan menopelin maineessa se on täällä muuallakin, eivätkä American Beautyn esille tuomat asiat muutenkaan ole vieraita Atlantin tällä puolellakaan. Tätä samaa teemaa Sam Mendes jatkoi elokuvassaan Revolutionaty Road (2008).

BILJOONIA MUOVIKASSEJA

Palaan vielä muutamalla muovikasseja koskevalla tilastotiedolla, joita netistä etsin. Jokainen suomalainen ostaa vuosittain keskimäärin 61 muovikassia ja kaikkiaan maailmassa käytetään vuosittain arviolta biljoonia muovikasseja. Biljoona on tuhat miljardia (ykkönen ja 12 nollaa). Merieläimet, linnut ja muutkin eläimet voivat syödä muovikasseja tai takertua niihin, mikä johtaa tukehtumisiin, vammoihin tai kuolemaan. Esimerkiksi merikilpikonnat sekoittavat muovikassit usein meduusoihin. Suuri osa muovikasseista päätyy kuitenkin kaatopaikoille tai poltettaviksi, mutta myös luontoon, erityisesti kehittyvissä maissa, joissa jätehuolto on puutteellista. Muovikassit ovat silti vain 8 % kaikesta muovijätteestä.

Ricky Fittsille muovikassikaitafilmi on joka tapauksessa suurta taidetta ja voimaa: "Tämä kassi vain tanssi kanssani, kuin pieni lapsi anelisi minua leikkimään sillä – viidentoista minuutin ajan. Sinä päivänä tajusin, että asioiden takana oli koko tämä elämä ja tämä uskomattoman hyväntahtoinen voima, joka halusi minun tietävän, ettei ole mitään syytä pelätä, koskaan."

Viimeiseksi hengenvedoksi vielä, että harrastaessani isäni 8 mm:n kaitafilmikameralla elokuvataidetta 60-luvulla kuvasin kerran koko kelallisen (Kodak 5 min.) puhelinkoppia. Se ei leijunut mihinkään, mutta yksi ihminen kävi soittamassa yhden puhelun.

kari.naskinen@gmail.com