Yhdellä maksukanavalla menee piirretty elokuvasarja Otso ja sopulit, joka ennen näkyi jollakin Ylenkin kanavalla. Sopuleilla on hyvä yhteishenki, samanlainen kuin toimittajilla, joita Mauno Koivisto sopuleihin vertasikin Turussa ilmestyvän ruotsinkielisen lehden haastattelussa 1984. Kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneessä muistelmakirjassaan Koivisto palasi asiaan kirjoittaen, ettei hän haastattelua antaessaan tiennyt mikä sopuli oli ruotsiksi, eikä sitä tiennyt haastattelun tehnyt Åbo Underrättelserin päätoimittaja Bo Stenströmkään.
Koivisto sanoi tuossa haastattelussa, että lehdistössä
on ilmeisesti mielipidejohtajia, ja muut ovat kuin sopulilauma
perässä. Kaksi vuotta myöhemmin politiikan toimittajien yhdistys
antoi Koivistolle ensimmäisen Poliittinen sopuli -patsaan
ja perustelivat sillä, että sopulilausunnossa ”oli ja on
perää”.
Eikä
ilmiö koske vain suomalaisia toimittajia. Politiikantutkija Matti
Wiberg kutsui
tätä ammattikuntaa Jornalismin päivillä 1989
luennoidessaan laumaksi kesyjä ankkoja ja kuolleita hevosia.
Amerikkalaisessa Columbia Journalism Reviewissä verrattiin
presidentinvaaleja 1988 raportoineita toimittajia kalaparveen – kun
ensimmäinen kala kääntyi, koko
parvi
seurasi
perässä.
Nytkin
on meneillään yksisuuntainen sopulivaellus. Eikä tämä koske vain
toimittajia. Koko
kansa on on alistettu lauma-ajattelulle, jossa ei saa edes
perustuslakiin tai ihmisoikeuksiin vedota,
kun käsitellään Suomen ulkopolitiikkaa ja siihen liittyviä
yksityiskohtia. Kun tohtoriksi väitellyt yliopistoprofessori otti
esille Suomen kansalaisten perusoikeuksien rikkomisen valtion
toimesta, hänen kotioveensa
piirrettiin ja lumihankeen tallottiin nelimetrinen mulkun kuva.
Puhelimeen ja sähköpostiin tuli sopulilaumalta terveisiä:
”Runkkari”, ”Putinin poika” jne. (HS 3.5.2025)
Tällainen
on tilanne nyt. Sopulit ovat levinneet ja lisääntyneet.
Kielitoimiston
sanakirjassakin sopuli on muutakin kuin eläin, se kuvaa
epäitsenäistä, yleistä mielipidettä myötäilevää
laumaihmistä.
Tähän laumakäyttäytymisen vaatimukseen
liittyy sekin, että kun me täällä hienossa, kauniissa,
onnellisessa Suomessa pakenemme mielipiteissämme mahdollisimman
kauas totalitarimista, niin mitä muuta kuin totalitarismia edustaa
sananvapauden vähäinenkin rajoittaminen. Ensin tehdään lumeen
kieltomerkkejä, sitten painetaan ja
liimataan
tarroja toisinajattelijoiden oviin, minkä jälkeen äärioikeistoa
lähestyvä hallitus alkaa väsätä uutta painovapauslakia uusine
kieltoineen jne.
Sopuli
on muuten ruotsiksi lämmel,
kuten
luin sopuli Vesa
Heikkisen esseekirjasta
Sopukopu
(Teos,
2022). Eikä sopuli luonnontieteilijöiden mukaan edes ole johtajaa
seuraava laumaeläin, vaan itsenäinen jyrsijä. Aika ajoin ne
joutuvat kuitenkin pakon edessä lähtemään tuntureilta alas, kun
elintila käy ahtaaksi ja ruoka loppuu. Minkähän pakon edessä me
kaksijalkaiset sopulit nyt olemme, kun ajattelukin
voi olla vaarallista, ainakin jos ajatuksistaan näin
kirjoittaa? Se sopulisarjan Otso on varmaankin Venäjän karhu.
kari.naskinen@gmail.com
