maanantai 15. huhtikuuta 2024

Rauha huono, sota hyvä


Viime viikolla
Vladimir Putin ja Dmitri Peskov ilmoittivat, että Venäjä olisi valmis keskustelemaan rauhasta Ukrainan kanssa. Huono ehdotus. Suomessakin Ulkopoliittisen instituutin ja Tampereen yliopiston nerot sanoivat heti, ettei käy (HS 13.4.). Ollaan edelleen samaa mieltä kuin olivat vuosi sitten Sanna Marin ja Sauli Niinistö, joiden mukaan ykkösasia ennen rauhaa on Ukrainan voitto ja mieluiten ylivoimainen voitto.


Jos Putin lähettäisi lännen johtajille faksin rauhanneuvottelujen alkuehdotuksista, kieltäisi Jens Stoltenberg siihen vastaamisen. Yksi peruste rauhanneuvottelujen ehdottomalle torjumiselle on, että Venäjä on nyt päässyt taistelukentillä niskan päälle, joten sillä olisi etulyöntiasema myös neuvottelupöydässä. Päivälleen 80 vuotta sitten Suomen eduskunta hylkäsi Moskovan rauhanehdot, tästä kaksi päivää ja puna-armeijan päämajassa alettiin valmistella suurhyökkäystä, joka sitten alkoi kesäkuun 9. päivänä 1944. Eikä mennyt viikkoakaan, kun Mannerheim viestitti Mikkelistä Helsinkiin: ”Armeija on lyöty.”

Sota on aina tuloksellinen homma, kun sitä jälkikäteen tarkastellaan. Joskushan rauha kuitenkin saadaan aikaan. Nobelin rauhanpalkintojakin on annettu sotahulluille, jotka lopulta ovat omat tuhotekonsa onnistuneet katkaisemaan: USA:n Henry Kissinger ja Vietkongin Le Duc Tho 1973 sekä Israelin - Palestiinan rähinöiden osalta vastaavanlaisessa asemassa olleet Jizhak Rabin, Shimon Peres ja Jasser Arafat 1994. Näistä tosin Le Duc Tho kieltäytyi palkinnosta ja Kissinger palautti sen.

Kannattaa siis aloittaa sota ja kätellä sitten rauhantekijöinä Oslossa. Putinia ja Zelenskyitä tämä saattaa odottaa, samoin Netanjahua ja Ismail Haniyaa. Pro pace et fraternitate gentium.

Sota on myös tärkeä osa maailman elinkeinoelämää. Välillä niitä on käytävä, etteivät bisnekset romutu. Kun presidentti Dwight Eisenhover piti presidenttikautensa jäähyväispuheen tammikuussa 1961, hän oli jo vapaa puhumaan asioista niin kuin ne ovat: ”Valtaisan sotakoneiston ja suuren sotateollisuuden taloudellinen, poliittinen ja jopa hengellinen vaikutusvalta väreilee jokaisessa kaupungissa, osavaltiotason parlamentissa ja liittovaltion virastossa. Tunnemme tämän ilmiön syyt. Meillä ei ole varaa sivuuttaa sen negatiivisia seurauksia. Ne ulottuvat arkiseen uurastukseemme, voimavarojen jakoon ja toimeentulomme lähteisiin. Kyse on koko yhteiskuntamme rakenteesta.”

Tosiasia nyt Euroopassa on joka tapauksessa, että rauhasta ei ole toivoakaan. Siksi Pelicansin kiekkojoukkueestakin viisi käy tänään ilmoittautumassa armeijaan.

kari.naskinen@gmail.com