Pääjohtaja Kari Kairamo aloitti Nokian johtajien kokoukset totuttuun tapaan huumorilla. Strategiapalaverissa 1988: ”Nokia on nyt niin suuri yritys, että jos kaikki Nokian johtajat pantaisiin seisomaan päiväntasaajalle kilometrin välein, niin… hyvä olisi.” Ei mennyt pitkä aika, kun Kairamollakin alkoivat vitsit olla vähissä. Itsemurhan hän teki kotonaan Espoossa joulukuussa 1988. Päättyi Kairamon myrskyisä vuosikymmen, josta juuri on ilmestynyt uusi kirja, Kairamon läheiseen esikuntaan kuuluneen Vesa Helkkulan kirjoittamana. Helkkula toimi Nokian yrityssuunnittelupäällikkönä ja sen jälkeen Nokia-Mobiran yrityssuunnittelujohtajana.
Kairamon johdolla Nokia muovautui uusiin kansainvälisiin vaatimuksiin voimakkaammin kuin mikään muu yritys Suomessa. Visioita ja vauhtia oli niin, että monia muita huimasi. Nokia oli Suomen suurin yksityinen yritys, mutta kirjaa lukiessa tuntuu, että Kairamo olisi halunnut sen olevan Pohjoismaiden, ehkä Euroopankin suurin. Tästä on esimerkkinä vaikkapa Helkkulan kuvaama Kairamon haave yhteistyöstä Volvon kanssa. Nokian ja Volvon ristiinomistus oli Kairamon suuri tavoite, mutta se tyssäsi lopulta siihen, että KOP ja SYP eivät halunneet luovuttaa omistusosuuksiaan Nokiasta Volvolle.
Yhteistyö autoalan kanssa oli alkanut, kun Nokian omistukseen oli tullut ruotsalaisen Luxorin oston myötä autoelektroniikkayksikkö, joka toimitti Volvolle ja Saabille audioelektroniikkaa ja turvavyöratkaisuja. Sen jälkeen Nokia osti vielä saman alan saksalaisen yhtiön ja omasta takaa Nokian linkki autoalaan oli Mobiran NMT-autopuhelin. Kairamo oli hyvää pataa Volvon pääjohtajan Pehr G. Gyllenhammarin kanssa, ja Helkkulakin muistaa esitelleensä Gyllenhammarille Nokian tiloissa 1987 kosketusnäyttötietokonetta, joka oli valmistettu armeijan käyttöön, mutta jonka voitiin ajatella sopivan myös tavanomaiseen autokäyttöön.
Kairamon ajatuksissa oli tässä myös se, että hän olisi ristiinomistuksen avulla päässyt etäännyttämään Nokiaa pankkien vahvasta ohjauksesta ja saamaan mukaan toivomiaan kansainvälistymistä edistäviä omistajia. Lopulta tuloksena ei ollut Nokia-Volvo, mutta keväällä 1987 Kairamo nimitettiin Volvon hallitukseen. Suomessakin asia meni sen verran pitkälle, että se oli esillä liikenneministeriön kansliapäällikön Juhani Korpelan kutsumassa tilaisuudessa, jossa teollisuuden edustajat keskustelivat tieliikenteen viestinnästä. Helkkula oli myös kuultavana eduskunnan liikennevaliokunnassa.
Ei tämän alan yhteistyö Nokialla kuitenkaan noihin vuosiin jäänyt. Tällä hetkellä kiinalaisen BYD Automobilesin ladattavien akkujen suurimmat ostajat ovat Motorola ja Nokia. Nykyisin BYD valmistaa myös autoja Toyotan kanssa perustetun yhteisyrityksen toimesta.
MUKANA MYÖS
POLITIIKASSA
Kairamo oli myös Teollisuuden keskusliiton ja Ulkomaankauppaliiton puheenjohtaja. Energiaa meni, mutta lisäksi hän sotkeutui politiikkaankin. Helkkula kertoo, että Kairamo oli jonkinlaisena taustapiruna siinä kassakaappisopimuksessa, jonka Keskusta, Kokoomus ja Rkp olivat tehneet porvarihallituksen synnyttämiseksi 1987. Pääministeriksi olisi tullut Paavo Väyrynen, joka oli Kairamonkin suosikki tehtävään. Sopimuksessa oli Kairamon johdolla laadittu pykäliä, joita uuden hallituksen oli määrä ajaa. Kassakaappisopimus tuli kuitenkin presidentti Mauno Koiviston tietoon ja hän runnasi pystyyn sinipunahallituksen, johon kokoomuspääministeriksi tuli kassakaapista paljastuneen Ilkka Suomisen sijasta Harri Holkeri. Kairamo oli tyytymätön ja yllättävää oli, että hän Suomen Kuvalehdessä moitti selvin sanoi Holkerin hallitusta, joka Kairamon mielestä oli kokematon ja taitamaton.
Helkkula kuljettaa Nokiaa rinnan yhteiskunnan muutosvaiheiden kanssa, aina SKDL:n hajoamista ja Skopin pääjohtajan Matti Ali-Melkkilän itsemurhaa myöten. ”Ali-Melkkilän itsemurhassa (vuosi Kairamon itsemurhan jälkeen) oli samankaltaisia syitä kuin Kairamon tapauksessa. Nousun huuma oli vienyt johtotiimin mennessään. Onneksi Nokian perusta oli paljon vahvempi kuin Skopin”, kirjoittaa Helkkula.
Puoli vuotta ennen Kairamon itsemurhaa oli Nokia Elektroniikan johtaja ja Nokian sisäisen hallituksen jäsen Timo Koski kuollut aivoverenvuotoon. Koski oli ollut Kairamon lähipiirissä yksi tärkeimpiä ja luotetuimpia työtovereita, jonka kuolema oli kova isku Kairamolle, ja sen jälkeen hän etääntyi entisestään yhtiön operatiivisen tilanteen hallinnasta.
Kun Kairamo vielä koki menettäneensä hallintoneuvoston luottamuksen, hän tunsi jääneensä yksin. Helkkula: ”Kokemus epäonnistumisesta ja voimattomuudesta löytää ratkaisut tässä vaiheessa riittivät syyksi Kairamon päätökseen” (itsemurhaan).
Kairamon visio oli irtaantunut reaalimaailman mahdollisuuksista ja johti epäonnistumisiin. Yksi merkittävä tekijä tässä oli valtataistelu, jopa vallanhimo. Eräät keskeiset johtajat edistivät omia ambitioitaan ja tekivät ratkaisuja, jotka vaaransivat Nokian tulevaisuuden. Kairamon luoma johdon organisointi puolestaan antoi tilaa toimille, joissa yhtiön ja yksittäisen johtajan etu eivät välttämättä kohdanneet. Kirja tuo esille myös sen, miten vajavainen oli hallintoneuvostossa istuneiden jäsenten ja pankinjohtajien ymmärrys Nokian nopeasti kehittyvien ydinalueiden markkinoista. Lopulta Nokia ajautui umpikujaan, josta ei ollut muuta ulospääsyä kuin johtamismallin ja liiketoiminnan täydellinen remontti.
Yksittäisistä johtajista kirjassa ei juurikaan luonnehdintoja ole, mutta Kairamon kakksomiehenä olleesta Simo Vuorilehdosta on maininta, että hänen kommunikointi- ja palautetavastaan johtuen monet alaiset pitivät häntä vittumaisena miehenä.
Helkkulan kirjaa voi täydentää äskettäin televisiosta tulleella erinomaiselle Nokia-aiheiselle sarjaelokuvalla Made in Finland, jonka näkee MTV Katsomo -palvelusta. Sarja jatkuu siitä, mihin Nokia jäi Kairamon kuoleman jälkeen.
KÄNNYKÄN
TULEVAISUUS
Kirjassa on paljon mielenkiintoisia seikkoja ja yksityiskohtia Nokian 80-luvulta. Kun Jorma Ollila oli tullut matkapuhelintoimintojen vetäjäksi 1990, pidettiin keskustelu- ja ennustetilaisuus kännykkämarkkinoiden tulevaisuudesta. Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa oli tuolloin kännykkä noin 5 prosentilla ihmisistä. Useimmat nokialaiset arvioivat tämän osuuden nousevan 10-12 prosenttiin, Nokia Mobile Phonesin toimitusjohtaja Pekka Ala-Pietilän arvio oli 20 prosenttia, mutta Nokian Yhdysvaltain-toimiston liiketoimintojen kehittämisestä vastannut Pekka Kotiranta täräytti rohkeasti, että 100 %. Muut läsnäolijat eivät tainneet ottaa tosissaan Kotirannan kovin oikeaan osunutta ennustetta. Eivätkä varmaan osanneet kuvitella, että vuonna 2003 markkinoille tullutta Nokia 1100:aa myytäisiin 250 miljoonaa kpl ja Nokia 1110:tä 248 miljoonaa kpl.
Nyt 5G-tukiasemaverkkoihin, pilvipalveluihin ja sensellaisiin keskittynyt Nokia on Suomen toiseksi suurin yritys ja Volvon omistaa suurimmaksi osaksi kiinalainen Geely, joka tällä hetkellä panostaa myös alypuhelinten valmistukseen osakasyrityksensä Hubei Xingji Shidain puitteissa.
kari.naskinen@gmail.com
