Kielikysymys, naiskysymys, raittiuskysymys ja kaikenlaisia muitakin

Tämän päivän Helsingin Sanomissa kerrotaan, että ensi viikolla lehti juhlistaa syntymäpäiviään. Piti tarkistaa. Helsingin Sanomia edeltäneen Päivälehden ensimmäinen näytenumero ilmestyi 16.11.1889.

Vihdoin parin viikon päästä ehdin katsomaan Sodan ja rauhan Lahden kaupunginteatteriin. Kun sitä varten on nyt tullut lueskelluksi Leo Tolstoihin liittyvää aineistoa, niin näihin kahteen asiaan liittyy yksi yhteinen henkilö, kirjailija Arvid Järnefelt. Hän oli perustamassa Päivälehteä ja oli aktiivisesti tekemisissä Tolstoin kanssa.

Valokuva on Päivälehden/Helsingin Sanomien historiakirjasta Suomen suurin (Siltala, 2019), siinä on Päivälehden toimikunta 1893: Järnefelt seisoo toisena oikealta, muut seisten olevat vasemmalta Kasimir Leino, Reinhold Roine, Juhani Aho ja Erkki Reijonen, pöydän ääressä Santeri Ivalo, E.O. Sjöberg, Eero Erkko ja Filip Warén. Päivälehden perustajat olivat Keski-Suomi-lehden päätoimittaja Erkko, Savo-lehden toimittaja Aho ja kirjailija Järnefelt, mutta heistä vain Erkko jäi lehteen päätoimiseksi ja päätoimittajaksi. Sjöbergistä tuli toimitussihteeri, jolla oli kokemusta oltuaan tätä ennen toimittajana ruotsinkielisessä Finlandia-lehdessä; Aho ja Järnefelt jäivät vain avustajiksi. Myös Ilmari Kianto kirjoitti juttuja Päivälehteen.

Ne olivat kovia aikoja Suomen suuriruhtinaskunnassa, jossa kielenkäyttö politiikassa oli koventunut. Kun Suomi 1800-luvulla vasta haki itseään, oli meininki värikästä ja vakavammalla tavalla kuin tänä päivänä, koska siihen aikaan ei julkisuutta tavoiteltu pinnallisesti television eikä sosiaalisen median avulla. Venäjän keisarikuntaan kuuluvasta Suomen alueesta haluttiin enemmän suomalainen ja tätä pyrkimystä ajettiin ärhäkällä kielikiihkoilulla. Ruotsin kieli piti syrjäyttää.

Radikaaleimmatkaan fennomaanit eivät kuitenkaan menneet kaduille istumaan, mutta protestoivat muuten voimakkaasti. Vuonna 1880 tunnettu ylioppilasjohtaja Lauri Kivekäs kannattajineen perustivat yhdistyksen K.P.T., lyhennys sanoista koko programmi toimeen. Jotkut sen jäsenistä sanoivat kirjainyhdistelmän tulevan myös "kansan pyhästä tahdosta". Vastustajat puhuivat "Kivekkään parhaista tappelijoista" ja "kaikkien punaisten toverien seurasta". Yhdistyksen julkaisuissa käytettiin Ranskan vallankumoukseen viittavia tekstejä, mutta kysymys oli kuitenkin ensisijaisesti suomen kielen asemasta. Kivinen meni 1887 naimisiin näyttelijä Ida Aalbergin kanssa.

Myös Arvid Järnefelt oli aktiivinen fennomaani. Romaanissaan Isänmaa (WSOY, 1893) hän kuvaa kansallishengen heräämistä, joka tarttuu Vuorelan talon poikaan Heikkiin. Yliopistossa Helsingissä Heikki innostuu isänmaallisuudesta ja K.P.T.:stä. Kaikki eivät kuitenkaan olleet samanlaisia, kämppäkaveri Ollikin pilkkaa intoisänmaallisuutta: ”Ihmiset ovat kaikki samanlaiset; miksi rakastaisi toisia enemmän kuin toisia? Hän sanoi, että se kaikki vie kansalliseen itserakkauteen ja luo ihmisiin inhottavaa bismarckilaista henkeä, semmoisiinkin pikkuherroihin kuin kansakoulunopettajat ovat. Ei mitään hän inhonnut niin kuin virallista isänmaallisuutta. Ei edes oikein voinut sulattaa isänmaallisia lauluja. Sanoi, että ne häneen vaikuttavat niin kuin jonkinlainen urhoollisuuden kerskaus. Suurimmat pelkurit ovat aina urhoollisia vain ajatuksissaan.”

Myöhemmin Järnefelt löysi tolstoilaisen hengellisyyden. Isänmaa-kirjansa jälkeen Järnefelt aloitti kirjeenvaihdon Leo Tolstoin kanssa ja kävi tapaamassakin tätä Venäjällä 1899 ja 1910. Tolstoilaisuuden vaikutuksesta Järnefelt radikalisoitui lisää ja muuttui ajattelultaan anarkistiksi. Tolstoilta Järnefelt suomensi Otavalle romaanit Lapsuus, poikaikä, nuoruus ja Ylösnousemus 1-3.

Päivälehden kustantajaksi perustettuun Helsingin Suomalaiseen Sanomalehti Osakeyhtiöön Erkko sijoitti alkupääomaksi 6000 markkaa sekä Aho, Järnefelt ja Sjöberg kukin 3000 markkaa. Muita sijoittajia ilmaantui hyvin, tuttuja henkilöiltä eri aloilta, mm. Santeri Alkio, Minna Canth, Lucinda Hagman, Robert Kajanus, Oskar Merikanto, Juho Lallukka, Alvar Renqvist, K.H. Renlund, Herman Saastamoinen ja Hufvudstadbladetin perustaja August Schauman. Sen sijaan Lauri Kivekäs ei ollut mukana, vaan hän keskittyi poliittiseen uraan ja tuli valituksikin valtiopäiville porvarissäädyn edustajana. Lisäksi hän oli 1889 perustamassa Kansallis-Osake-Pankkia ja kuului sen ensimmäiseen hallintoneuvostoon.

Viisitoista vuotta meni, kunnes keisarillinen sensuuri lopetti sen. Vaikeuksia sensuurin kanssa oli ollut koko ajan, mutta lopullinen isku tuli, kun Päivälehden pääkirjoituksessa juhannuksena 1904 kirjoitettiin kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murhasta, että juhannuksen aikaan valo aina sittenkin voittaa pimeyden. Selvä tapaus: Painoasiain ylihallitus päätti kokouksessaan lakkauttaa Päivälehden.

Nuorsuomalaisen puolueen äänenkannattajan levikki oli noussut alun 2000:sta 7000:een, ja kun lehden toimituskunta perusti jatkajaksi Helsingin Sanomat, alkoi todellinen kasvu. Vuonna 1910 levikki oli jo 14 300 kpl ja Suomen itsenäistyttyä lähes 50 000. Koko programmi oli saatu toimeen, vaikka Erkko, Aho ja Järnefelt olivat irtautuneet K.P.T.:stä.

Jo ennen Päivälehden perustamista oli Juhani Aho sanonut, että pelkkä kielikysymys ei riitä, kun on hoidettava myös naiskysymystä, raittiuskysymystä ja kaikenlaisia muitakin. Nyt on ilmastokysymys, kansainvaelluskysymys ja kaikenlaisia muitakin.

kari.naskinen@gmail.com