Hämeenlinnan kulttuurilaitokset ovat vaikeuksissa, koska Helsingin, Tampereen ja Lahden monipuolisempi ja laadukkaampi tarjonta on liian lähellä. Hämeenlinnan seudulta saatavilla lipputuloilla ei isompien kaupunkien ohjelmistojen kanssa pysty kilpailemaan tarpeeksi hyvin. Lauantaina ajoin meiltä kotoa Lahden keskustasta teatteriin Hämeenlinnaan, tunti ja viisi minuuttia. Helsinkiin menee vähän enemmän aikaa, kun siellä loppupäässä joutuu liikennejonoissa seisomaan.
Nyt Hämeenlinnassa on tehty päätös, että itsenäinen kaupunginteatteri alistetaan vuodenvaihteessa kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy:n tytäryhtiöksi. Teatterinjohtaja Kari-Pekka Toivonen ilmoitti jo, että hän ei jatka teatterinjohtajana, sillä uudessa yhtiömallissa tultaneen teatterin toimintaa ohjaaman enemmän bisnesvetoisesti Verkatehdas Oy:n kautta. Toivosta ymmärtää – aivan sama, jos Lahden kaupunginorkesteri yhtiöitettäisiin ja tehtäisiin Sibeliustalo Oy:n tytäryhtiöksi. Säästämisestä on tietenkin kysymys, joten Verkatehdas Oy voi karsia teatterin ohjelmistosta sellaiset näytelmät, jotka olisivat liikaa taidetta, eivätkä oletettavasti vetäisi tarpeeksi katsojia.
Hollantilaisen Herman Kochin romaanin pohjalta tehty näytelmä Illallinen olisi ollut vaaravyöhykkeellä, jos Toivonen ei olisi sitä ehtinyt ohjelmistoon ottaa. Se ei ole komedia, ei ole hauska, ei siis naurata. Pasi Lampela dramatisoi ja Toivonen ohjasi näytelmän tilanteesta, jossa 15-vuotiaat serkukset ovat syyllistyneet vakavaan tekoon kaupungilla. Heidän vanhempansa kokoontuvat ilallispöytään pohtimaan, mitä tehdä. Tekoa ei saa tekemättömäksi, mutta miten tästä eteenpäin. Kuinka pitkälle he ovat valmiita menemään suojatakseen lapsiaan kiinnijäämiseltä vai onko yksinkertaisesti vain paljastettava poikien törkeä rötös? Tilanne on toistaiseksi tämä, sillä valvontakameran kuvasta, joka on levitetty jo Youtubeen, ei henkilöitä voi tunnistaa.
Kantaesityksenä Verkatehtaalla esitettävä näytelmä on terävä näkemys vanhempien vastuusta. Kun lapset rikkovat lakia tai moraalisia tai muita normeja, onko perheen tehtävä ensisijaisesti huolehtia omistaan vai riittääkö oikeudentaju viemään omat lapset vastuunkantoon? Toinen pariskunta on suojelemisen kannalla, toinen enemmänkin vitranomaisille ilmoittamisen kannalla. Muitakin elementtejä näytelmä sisältää, mutta oleellista on yksilön suhde yhteiskunnan laillisiin pelisääntöihin. Tilanne on tunnistettava, joskaan aivan näin vaikeita asioita tuskin monessakaan perheessä joudutaan pohtimaan.
Mielenkiintoinen tilanne näytelmässä on sekin, että poikien vanhemmista yksi on poliitikko, joka puoluejohtajana valmistautuu vaaleihin ja jos niissä menee hyvin, myös pääministeriyteen. Harvinaista tämänkaltaisissa näytelmissä tai romaaneissa on, että henkilöistä oikeudentaju on paras tällä poliitikolla. Yleensähän poliitikko kuvataan pahaksi ihmiseksi.
”Mä tiedän mikä on oikein ja sen mä aion tehdä”, sanoo poliitikko oman poliittisen uransakin mahdollisesta tuhoutumisesta huolimatta. Poliitikkoa esittää erinomaisesti tv-töistä pitkästä aikaa teatterin näyttämölle vierailijaksi saatu Janne Virtanen. Näin yksinkertainen ei asia tietenkään ole, koska pöydän ääressä esitetään täysin päinvastaisiakin näkemyksiä. Illallisen edistyessä tarina saa trillerimäisikin piirteitä, ja katsojat seuraavat, voittaako hyvä vai paha. Muut päänäyttelijät ovat Mikko Leskelä, Liisa Peltonen ja Sinikka Salminen.
Ristiriitaa asetelmaan tuo se, että tilannetta pyritään ratkomaan kalliissa ravintolassa. Täytyyhän puitteiden olla hienot, kun asialliset ihmiset sivistyneesti keskustelevat, ainakin alkuun. Tarjoilija (Birgitta Putkonen) esittelee pikkurilli ojossa rinteen aurinkoisella puolella kasvaneita oliiveja ja kertoo lehmistä, jotka ovat eläneet hyvän elämän. Lopuksi espresson ja grapan jälkeen analysoidaan, paljonko tippiä pitää antaa 400 euron laskun päälle. Vaikeita asioita?
Ohjelmalehtisessä sanotaan Herman Kochin saaneen alkusysäyksen romaaniinsa, kun hän 2005 oli asunut Barcelonassa, jossa uutisissa oli kerrottu kolmen teini-ikäisen pojan murhanneen asunnottoman naisen. Kuvissa pojat näyttivät tavallisilta, mukavilta ja moni saattoi ajatella, että mitä jos he olisivat olleet omia lapsia. Kochin romaanista on tehty myös elokuva The Dinner (2017).
Tällaiset keskustelunäytelmät ja -elokuvat ovat hyviä, jos käsitellään jotain isoa asiaa. Ei siinä mitään viihteellistä toimintakohellusta tarvita. Erinomainen elokuva vastaavalla tavalla tehtynä on esimerkiksi Louis Mallen Ilta Andrén kanssa (1981), joka muutama päivä sitten televisiostakin tuli.
Ensi kevätkaudella Hämeenlinnan Teatteri Oy:ssä tulee kantaesitykseen Minna Lindgrenin Kaukorakkaus, ja muita näytelmiä ovat mm. Jane Austenin Järki ja tunteet sekä Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi.
kari.naskinen@gmail.com
