keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Perussuomalaiset

Perussuomalaiset on puolueen nimeksi erinomainen. Se kattaa nimellisesti lähes koko kansan. Se kuvaa ”perussuomalaista” miestä – naisista on harvemmin tällaista nimitystä käytetty –, joka on sellainen tavallinen jässikkä, joka lapion käteen saadessaan saa paljon aikaan, ei turhia jaarittele eikä hienostele, juo ainakin perjantaina pullon kossua, katsoo telkkarista ”koko kansan” viihdeohjelmia, yleisurheilua ja hiihtoa, käy kusella seinänvierustalla ja käy lomalla Kanariansaarilla jne. Hölmöimpinä asioina he pitävät esimerkiksi sinfoniakonsertteja ja bensamoottorien kieltämistä jonkin ilmastonmuutoksen verukkeella. Jo puolueen merkki on poikkeava, se ei tyylilajiltaan ole vähääkään heraldinen tai edes arvokkuutta markeeraava, vaan sellainen äijien tupakka-askin kanteen hahmottelema merkki, jonka ainoa tyylilaji on junttimaisuus.


Puolue on ikään kuin ominut perussuomalaisuuden samalla tavalla kuin homot sateenkaaren ja uusnatsit Suomen vaakunassa olevan leijonan.
Sen verran häpyä kuitenkin oli, että puolueen nimeksi ei tullut Suomalaiset rp.

Kun Kokoomus alkoi puhua kantasuomalaisista, se aiheutti närkästystä, mutta miksi perussuomalaiset-termi ei aiheuta sitä.

Puolueen nimi on siis todella hyvä. Minäkin olen perussuomalainen, koska isäni ja äitinikin olivat suomalaisia, äidinkieleni on suomi ja olen aina asunut Suomessa. Monet voivat myös rimpuilla poliittista perussuomalaisuuttaan vastaan sillä, ettei myönnä olevansa juntti eikä rasisti.

Missään muualla eivät oikeistolaiset populistipuolueet ole vastavalla
tavalla muodostaneet nimiään.

Persupuolue
elle keksittiin nimi, kun konkurssiin menneen SMP:n miehet Kari J. Bärlund, Urpo Leppänen, Timo Soini ja Raimo Vistbacka viettivät saunailtaa Saarijärvellä Kalmarin kylässä 1995. Olivat panemassa alulle uutta puoluetta, jota varten Leppänen oli pannut paperille toistakymmentä nimiehdotusta. Tiettävästi Vistbacka otti ensimmäisenä kantaa Perussuomalaiset-nimen puolesta ja äänin 4-0 se sitten hyväksyttiin, minkä jälkeen päätettiin ryhtyä kannattajakorttien keräämiseen puolueen perustamiseksi. Eikä siinä muutamaa kuukautta pitempään mennyt, kun puolue voitiin perustaa.

Nyt Perussuomalaiset on yksi kärkipuolueista. Se on Kokoomuksesta oikealle, joten äärioikeistolaiseksikin sitä voi luonnehtia. Kasvavaa kannatusta se on saanut sekä oikealta että vasemmalta, ja varsinkin sosiaalidemokraattien siirtymät Ps:n kannattajiksi ihmetyttää. Perussuomalaisten talouslinjaukset perustuvat vahvasti leikkauspolitiikkaan ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteiden purkamiseen, jotka eivät SDP:n politiikkaan kuulu. Kokoomuslaissa loikkareissa taas yllättää se, että joukossa on mm. arvostettuja yritysjohtajia.

Edeltäjänsä SMP:n toitotuksista Perussuomalaiset ovat ottaneet
julistuksen "pienen ihmisen" ja "tavallisen kansan" puolella olemisesta. Sen politiikan tavoitteissa tämä ei kuitenkaan näy. Ps:n tähän poliittiseen sisältöön ei paljon puututa, vaan keskitytään leimaamaan se pelkästään maahanmuuttovastaiseksi. Tätä se tietenkin onkin maksimaalisella tavalla, mutta nimenomaan vasemmiston luulisi ottavan esille Perussuomalaisten politiikasta myös muita osa-alueita.

kari.naskinen@gmail.com