Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettiset ohjeet sen sijaan ovat voimassa edelleen, ja niiden mukaan on lähetettävien ohjelmien perustuttava oikeisiin tietoihin ja tosiasioihin sekä mahdollisimman tarkkoihin havaintoihin perustuvan maailmankuvan rakennusaineiden tarjoamiseen. Tarkkoja havaintoja muuttuvasta maailmasta tarjoavat nykyiset sarjaelokuvat hyvinkin perusteellisesti. Tv- ja populaarikulttuuritohtori Markku Koski kirjoittaa Parnassossa 3/2021, että esimerkiksi pohjoismaiset rikossarjat käsittelevät tehokkaasti yhteiskuntaan nykyisin kohdistuvia uhkia, oikeistopopulismia, fasismia ja kaikkea lisääntyvää pahuutta.
”Nordic noir -tyylilajin sarjaelokuvissa ei Poirot´n ja Marplen itsevarmasta ja ironisesta asenteesta ole enää jälkeäkään”, sanoo Koski, vaan ”poliisihahmot ovat ahdistuneita tosikkoja. Ehkä ainoa varma asia on heillä tieto ihmisen kyvystä pahuuteen.”
Nämä sarjaelokuvat ovat monesti erinomaisia nimenomaan tästä näkökulmasta. Niissä tietenkin liioitellaankin, koska viihteellistä jännitystä ja raakuutta halutaan mukaan, mutta todellisuuden kanssa ollaan ilmeisen selvästi tekemisissä. Poliisin tilanne on nykyisin sekä elokuvissa että todellisuudessa vaikeampi ja vaarallisempi kuin ennen. Kansainvälistynyt, järjestäytynyt rikollisuus on kovaa ja laajaa, eikä sen toimintaan pääse samalla tavalla kiinni kuin pääsivät aikoinaan Maigret ja Susikoski.
Yliampuvuudestaan huolimatta nordic noiria voi kehua realismistaan. Niissä maailma on raaka, rikokset karmeita ja kostot kuuluvat asiaan, eikä satunnaisia sivullisiakaan säästetä. Varsinkin ruotsalaisissa sarjoissa korostuu rikollisuus, jonka päätekijät tulevat Baltian ja Balkanin alueelta, myös maahanmuuttajien rooli nousee esille. Norjalaisissa ja tanskalaisissa sarjoissa liikutaan hieman enemmän tutummissa ympyröissä, Islannissa tarinat ovat jotenkin erikoisempia ja suomalaisissa sarjoissa saavat painoa naispoliisit.
Markku Koski kirjoittaa, että nuoret naispoliisit eivät aluksi tuntuneet kovin todenmukaisilta, vaan toivat mieleen Viisikot ja Neiti Etsivät. Samaa mieltä olen, kun oma tietoisuuteni oikeista rikos- ja elokuvapoliiseista menee enemmän Marlowen, Wallanderin, Beckin ja Harjunpään suuntaan. Eikä Sorjonenkaan psyykkisine ongelmineen helposti sulatettava seurattava ole.
Iso askel naisten poliisirooleihin otettiin varsinaisesti kuitenkin ruotsalais-tanskalaisessa Sillassa, johon liittyy lisäksi se aspekti, että Saga Norén ei ole täysin terve, vaan kärsii persoonallisuushäiriöstä. Tällaiset särmät tekevät henkilöhahmoista tavallista kiinnostavampia ja osoittavat samalla, että ”sankaripoliisitkaan” eivät ole täydellisiä. Vaikka olihan tällaisia erikoistapauksia ennenkin, esimerkiksi Robert Ironside selvitti rikoksia pyörätuolissa istuen. Usein rikosetsivillä on myös perheongelmia, joita sitten vatvotaan liikaakin. Uuden Maria Kallion ongelmista ei vielä ensimmäisessä jaksossa saanut selvää, mutta niitä tietenkin on.
Näitä pohjoismaisia rikossarjoja yhdistää sellainenkin asia, että päähenkilöinä toimivat rikostukijat joutuvat jokseenkin aina hakauksiin esimiestensä kanssa. Pomot eivät kirjoituspöytiensä takana ymmärrä asioita ja poliisit kentällä ovat koko ajan kahden paineen välissä. Lopussa kuitenkin aina kiitos seisoo varsinaisen työn tehneiden poliisien hyväksi. Toinen erikoinen yhdistävyys nordic noirissa on nykyisin alkumusiikki, joka Sillasta alkaen on ollut kummallista vienoa ujellusta ja pihinää.
Ylen ohjelmatoiminnan eettiset ohjeet kieltävät tuotesijoittelun ja piilomainonnan. Ulkomailta ostettavia sarjaelokuvia tätä ei pysty kontrolloimaan. Kun äskein katsoin jonkin englantilaisen sarjan jakson, niin aika erikoiselta vaikutti, että kaikki sen päähenkilöt ajoivat Skoda-autoilla. Tuorein aloittamani sarja on suomalainen Rahti (kuvassa), jossa autot ovat vanhoja rämiä, mutta rämää on myös sen kuvaama asia, pakolaiskriisi ja ihmissalakuljetus. Ensimmäinen jakso vaikutti erinomaisen ajankohtaiselta. Eritreassa asuva nainen auttaa perheenjäsentään ja joutuu hengenvaaralliseen tilanteeseen, josta ei ole muuta ulospääsyä kuin pakeneminen. Sitten leikkaus Suomeen ja toiseen tilanteeseen, jossa suomalaismies löytää varastamastaan pakettiautosta pakomatkalla olevan perheen.
Rahti ilmeisesti jatkaa sitä poliittisen luonteen saanutta linjaa, jossa Markku Koskenkin havainnon mukaan ”monet lajin kirjailijat ovat taustaltaan vasemmistolaisia ja kantavat huolta pohjoismaisen hyvinvointivaltion kääntymisestä kohti uusliberalistista suuntaa”.
kari.naskinen@gmail.com
