Heikkeneminen näkyy tietenkin
vaalituloksissakin, mutta Bergholm tarkoittaa sitä, että taistelu
on tietyllä tavalla tauonnut. Työväenliike on sadan vuoden aikana
saanut aikaan niin paljon olojen paranemista, että nyt voi jo
hengähtää: ”Vapusta on tullut karnevalistinen piknikvappu.
Vappumarssille osallistuvat enää leppoisan tapaamisen merkeissä
aatteeseen erityisen myötämielisesti suhtautuvat ja
järjestöväki.”
Leppoisa
on tilanne koko vasemmiston sisällä. Sosiaalidemokraattien ja
kommunistien vihanpitoa ei enää puoluetasolla tarvita, koska
Vasemmistoliittokaan ei ole kommunistiseen vallankumoukseen pyrkivä
puolue.
Mikään
lopullinen asetelma ei tämä vasemmistokonsensuskaan välttämättä
ole. Bergholm: ”Esimerkiksi jos työnantajat jatkavat sopimisen ja
kompromissien halveksuntaa sekä yrittävät ajaa ay-liikkeen
toimintaa alas työpaikoilla, voisi ristiriitojen kärjistyminen
tuoda kansan kadulle.”
Vapun alla Stora Enso päätti
lopettaa Veitsiluodon paperi- ja sellutehtaansa. Toimitusjohtaja
Annica
Bresky sanoi
syyksi sen yksinkertaisen tosiasian, että paperinkysyntä on pitkään
ollut laskussa ja korona on tilannetta entisestään vaikeuttanut.
Tuotantoa
on maailmassa tällä hetkellä liikaa 15 paperikoneen verran. Sen
sijaan kun UPM viime vuonna lopetti paperitehtaan Kaipolassa, sanoi
toimitusjohtaja Jussi
Pesonen syyksi
Sanna
Marinin johtaman
hallituksen ja ay-liikkeen. Tämän vihapuheensa Pesonen toisti nyt
Veitsiluodon tapauksen yhteydessä, mutta ei maininnut, että Stora
Enso päätti lopettaa myös Kvarnsvedenin vastaavanlaisen tehtaan
Ruotsissa.
Suomen
ay-liike ei varmaankaan ole vaikuttanut Kvarnsvedeniin asti. Vaikka
Annica Bresky puhui rehellisemmin, niin kyllähän Stora Enson
kohdallakin on kysymys vain
voittojen
maksimoinnista. Yli 30 maassa toimivan yhtiön liikevaihto oli viime
vuonna 8,6 miljardia euroa ja liiketulos +650 miljoonaa euroa.
Tehtaiden lopettamisilla siis pyritään vain yhä suurempien
voittojen saalistamiseen.
Samalla tässä kaikessa on
kysymys siitä, että suomalaista sopimusyhteiskuntaa halutaan
elinkeinoelämän toimesta romuttaa. Isoille yrityksille pyritään
antamaan entistä enemmän valtaa päättää näistä asioista
keskenään. Tarkoitus
on sivuuttaa työntekijöiden järjestöt
kokonaan ja pysyvästi. Näin yksittäinen työntekijä sopisi itse
työehdoistaan ja vahtisi itse sitä, että työnantaja vahvempana
osapuolena noudattaisi tuota työsopimusta.
Eero
Heinäluoma sanoo,
että ”jos sopimusyhteiskuntaa puolustavat eivät löydä toisiaan,
voi edessä olla myös politiikan balkanilaistuminen. Lisää entistä
repivämpiä
taisteluja ja paluu lyhytaikaisten hallitusten aikakauteen.”
(Demokraatti 29.4.) Tämä kehitys ehkä vaikuttaa
vappumarsseihinkin, jos niitä taas vuoden kuluttua pystytään
järjestämään.
PUNALIPUT
KIELLETTIIN,
SAK
HANKALUUKSISSA
Ensimmäisen
työväen vappujuhlan Suomessa järjesti Helsingin
kirjatyöntekijöiden
yhdistys 1890 ja
ensimmäinen työväestön yhteinen vappukulkue organisoitiin
Helsingissä
1895.
Särö
näin alkaneeseen vappujuhlintaan tuli
1918, kun
kansalaissodan
voittanut valkoinen
osapuoli
suhtautui työväen juhlintaan varauksella. Vappujuhlia häirittiin
1920-30-luvuilla säännöllisesti ja esimerkiksi Etsivän
keskuspoliisin tarkkailijat pitivät vappujuhlia silmällä ainakin
1930-luvun
alkupuoliskolle saakka. Yksityistä
silmälläpitoa oli paljon myöhemminkin, ja ainakin SKDL:n
vappumarssille osallistuneet joutuivat joskus vaikeuksiin
yksityisillä työpaikoillaan.
Vuonna
1933 sisäasiainministeriö
asetti työväen vapputapahtumille rajoituksia: punaisten lippujen
käyttö ja uhittelevien
työväenlaulujen laulaminen julkisilla paikoilla kiellettiin.
Jatkosodan
jälkeen työväenliikkeessä syntyi taas yhteishenkeä, ja mm.
Tampereella 1945 sosiaalidemokraatit
ja maan alta julkisuuteen päässeet kommunistit järjestivät
yhteisen
vappujuhlan.
Sen
järjestivät SDP:n
Pohjois-Hämeen piirijärjestö,
SKDL:n Pohjois-Hämeen piirijärjestö,
SKP:n Tampereen piirijärjestö,
Tampereen ammatillinen
paikallisjärjestö
ja
TUL:n
Tampereen piiri.
Jyväskylässä demarien työväenyhdistys järjesti yhteiset
vappujuhlat kommunistien kanssa 1945-48.
Näin
tapahtui Helsingissäkin.
Vuonna 1946 siellä syntyi kuitenkin kärhämä sosiaalidemokraattien
suuttuessa
siitä,
että kommunistit olivat kantaneet yhteisessä vappukulkueessa omien
johtomiestensä, esimerkiksi Terijoen hallituksen pääministerin
Otto-Wille
Kuusisen,
isoja
kuvia.
SDP:n Helsingin kunnallisjärjestö esittikin,
ettei SDP enää osallistuisi samoihin vappujuhliin kommunistien
kanssa, mutta
SDP:n
puoluejohto päätti, että yhteisiin vappujuhliin oli mentävä. SDP
ei kuitenkaan enää
suostunut yhteisiin julisteisiin, kuten kahtena aiempana
vuonna.
Todellisuudessa
nämä vappuasiat olivat paljon vakavampia johtuen SAK:sta. Se
nimittäin
halusi 1940-luvun lopusta alkaen pitää ammattiosastot ja
ammatilliset paikallisjärjestöt erossa vappujuhlien järjestelyistä.
Kovin kiista käytiin
1950 kommunistien johtamien ammatillisten paikallisjärjestöjen
oikeudesta järjestää vappujuhlia, jolloin SAK ajautui hajaannuksen
partaalle. Rajun arvostelun ja yhtenäisyyspyrkimysten välinen
jännite teki SKP:n ay-politiikasta
tuolloin tempoilevaa. Ay-liikkeen
kommunistien ristiriitaiset pyrkimykset ja toimet johtuivat siitä,
että he joutuivat vappukriisin kärjistyessä palvelemaan kahta
herraa: kommunististen puolueiden tiedotustoimistoa (Kominform)
ja Maailman ammattiyhdistysten liittoa (MAL).
SAK:n
kommunistit seurasivat
tiukan antisosialidemokraattisen Kominformin linjanvetoja, joiden
mukaisesti tuli paljastaa oikeistososialidemokratian antautuminen
kotimaisten kapitalistien ja USA:n
sodanlietsojien juoksupojaksi. Arabian posliinitehtaan lakko 1948 ja
syksyn 1949 lakkoliikkeen katkerat kokemukset tukivat näitä
näkemyksiä. Toisaalta juuri noiden kelvottomiksi
moneen kertaan paljastettujen sosiaalidemokraattien
kanssa oli pyrittävä yhteistyöhön, jotta ay-liike
olisi Suomessa vahva ja SAK pysyisi jäsenenä kommunistien
johtamassa MAL:ssa.
Tämä
SAK:ta
koskeva sisältö
on sivujuonne SAK:n historiahankkeesta, jonka tutkimustulokset ovat
esillä teoksessa Tapio
Bergholmin
kirjassa
Sopimusyhteiskunnan
synty I, Työehtosopimusten läpimurrosta yleislakkoon, SAK 1944-56
(Otava,
2005).
Nyt Bergholm tekee kirjaa Mauno
Koiviston muistelmista
1955-66, jolloin Koivisto oli Helsingin Työväen Säästöpankin
tomitusjohtajana.
kari.naskinen@gmail.com