Odessan 192 porrasta

Ukrainalainen elokuvaohjaaja Vasili Levin tapasi joskus vuosikymmeniä sitten Yhdysvalloista Moskovaan käymään tulleen miehen, joka oli ollut mukana Panssarilaiva Potemkinin (1925) kuvauksissa. Mies oli kuulunut siihen sotilaiden ryhmään, joka Odessan portailla ampui kapinallisia matruuseja ja myös ulkopuolisia siinä sekasortoisessa tilanteessa. Amerikkalaiselle esitettiin elokuva, jonka hän näki nyt ensimmäisen kerran. Mies oli järkyttynyt ja sanoi: ”Pidättäkää minut.” Miksi? Mies vastasi: ”Olin siinä sotilaiden ryhmässä, ja silloin meille sanottiin, että ne ammuttavat ovat roistoja ja huligaaneja, mutta nyt kun olen katsonut tämän elokuvan, käsitän että ammuimme vallankumouksellisia, ammuin ihmisiä.”

Tämä tarina on Kaarle Stewenin kirjassa Odessan portaat, jonka Suomen elokuvasäätiö julkaisi 1979 Stewenin radio-ohjelmasarjan pohjalta. Myöhemmin Stewenistä tuli Suomen elokuva-arkiston johtaja. Vasili Levin oli Sergei Eisensteinin oppilaana Valtion elokuvainsituutissa VGIK:ssa 1940-luvulla.

Kohtaus Odessan portailla on yksi elokuvahistorian hurjimmista. Eisensteinin elokuva on tehnyt portaista maailmankuulut. Niissä on 192 askelmaa ja välissä kymmenen tasannetta. Porraskokonaisuuden suunnittelijoista 1920-luvulla on erilaisia tietoja: Pietarissa työskennelleet Francesco Boffo, Avraam Melnikov ja Charles Pottier tai ranskalainen Beaufort. Ehkä kaikkikin ehtivät niitä suunnitella, sillä ne rakennettiin vasta 1937-41. Elokuvassa tuo kohtaus oli niin voimakas, että sensuurilla on sen kanssa vaikeuksia. Kun elokuva ensimmäisen kerran esitettiin Neuvostoliiton ulkopuolella Berliinissä maaliskuussa 1926, se oli joutunut leikattavaksi, koska alkuperäisessä muodossaan elokuvan katsottiin vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Senkin jälkeen elokuvasta on tehty monta versiota, joissa on toteutettu hienosäätöä ja välillä suurempaakin. Nyt katsoin Saksassa 1926 tehdyn dvd-version, joka restauroitiin digitaalisesti 2007 (Deutsche Kinemathek Museum für Film und Fernsehen). Dvd:n lisämateriaalina olevassa haastattelussa elokuvahistorioitsija Naum Kleiman sanoo, että tämä versio on 99-prosenttisesti alkuperäinen, siinä on 1378 otosta, kun alkuperäisessä oli 1393. Kleiman on entinen Moskovan valtion elokuvateatterimuseon johtaja ja Eisenstein-keskuksen johtaja.

Tämä saksalainen dvd on merkittävä siinäkin mielessä, että siinä on se musiikki, jonka alkuperäiseen mykkäelokuvaan sävelsi itävaltalainen Edmund Meisel. Tämän musiikin suhteen Neuvostoliitossa tehtiin 1976 selvä huononnus, kun Meiselin musiikin tilalle pantiin Dmitri Shostakovitshin sinfonista musiikkia. Ilmeisesti haluttiin poistaa ukomaalaisen säveltäjän musiikki. Koska Shostakovitsh oli jo kuollut, piti ottaa valmiita sävellyksiä. Tämä aiheutti sen, että elokuvan rytmiä piti muutella esimerkiksi välitekstien kestoa pidentämällä. Vuonna 2006 Panssarilaiva Potemkin esitettiin Sibeliustalossa, jossa Shostakovitshin ”elokuvamusiikin” soitti Lahden kaupunginorkesteri. Onhan sekin soveltuvaa musiikkia, mutta siitä puuttuvat ne Meiselin alkuperäiset viittaukset Marseljeesiin ja vanhoihin tuttuihin bolshevikkimelodioihin.

Sisällöllisiäkin muutoksia on elokuvaan Venäjällä tehty, esimerkiksi vuonna 2005 poistettiin väliteksteistä Odessan portaiden kohtauksesta valkoista lierihattua pitävän miehen huuto: ”Lyökää juutalaiset.”

ENSIMMÄINEN YRITYS
VALLANKUMOUKSEKSI

Elokuvan alun toisessa välitekstissä sanotaan: ”Yksilö sulautuu massaan, massa sulautuu kapinaan.”

Tästä on kysymys. Kapinaa syntyy Mustanmeren laivastoon kuuluvalla sotalaivalla, jonka koko nimi oli Ruhtinas Potemkin Taurialainen. Miehistö saa lihasoppaa, joka tehdään matoja kihisevästä lihasta. Laivalääkäri Smirnov kuitenkin toteaa, että hyvää lihaa se on sillä siisti. Matruusit eivät tätä niele, vaan ryhtyvät voimakkaasti protestoimaan. Kun laivastokapteeni Giljonovski saa tuekseen komentaja Golikovin, tämä uhkaa hirtättää ne, jotka kapinoivat. Siitä se alkaa ja lopulta laiva ajetaan lähelle rantaa, jossa Amiraalieskadroonan armeijan esikunta toimii Odessan portaiden vieressä olevassa teatteritalossa.

Kapina laivalla liittyy siihen vallankumoukselliseen liikehdintään, joka oli alkanut lakkoilulla tammikuussa 1905 Putilovin tehtaalla Pietarissa. Suuri osa työläisistä luotti kuitenkin vielä tsaari Nikolai II:een ja 9.1.1905 Pietarin työläiset marssivat pappi Georgi Gaponin johdolla viemään anomusta tsaarille lakiasäätävän kokouksen koollekutsumiseksi. Talvipalatsin lähelle päästyään heitä kohti avattiin tuli ja yli tuhat ihmistä sai surmansa, lähes 5000 haavoittui. Tästä tapahtumasta nimi Verisunnuntai.

Lenin oli tuolloin Genevessä, jonne tiedon tästä saatuaan hän kirjoitti: ”Työväenluokka sai suurenmoista kansalaissotaopetusta; proletariaatin vallankumouksellinen kasvatus edistyi päivässä pitemmälle kuin mitä se olisi voinut edistyä harmaan, arkisen, tylsän elämän kuukausina ja vuosina.”

Potemkinin matruusit osallistuivat tähän ensimmäiseen vallankumoukseen. Laivan mastosta vedettiin alas Venäjän merivoimien sinivalkoinen lippu ja vedettiin tilalle punalippu. Se on myös elokuvassa ensimmäisen kerran nostettaessa punainen, ja vaikka se kahdella jälkimmäisellä kerralla nähtäessä ei ole värjätty punaiseksi, katsoja tietenkin mieltää sen punaiseksi. Punaiseksi värjääminen oli työläs homma, sillä väritys oli tehtävä valmiiseen filmiin ruutu ruudulta, minkä takia tätä operaatiota ei tehty kuin ensimmäiseen lipunnostokohtaukseen.

Vaikka vuoden 1905 kumous ei vielä johtanut vallanvaihtoon, sen seurauksena Venäjä muuttui täydellisestä monarkiasta jonkinlaiseksi perustuslaillisesti rajoitetuksi monarkiaksi. Perustettiin kansanedustuslaitos valtioduuma, jonka asema ei kuitenkaan muodostunut vakaaksi. Lenin matkusti Nadežda Krupskajan kanssa Genevestä Saksan kautta Tukholmaan, sieltä laivalla Helsinkiin ja edelleen junalla Pietariin 8.11.1905. Joulukuussa 1905 sosialidemokraattinen työväenpuolue järjesti Tampereella puoluekonferenssin, jossa Lenin ja Stalin tapasivat ensimmäisen kerran.

Lenin piti Potemkinin matruusien ja muiden kapinaa ”kenraaliharjoituksena, jota ilman vuoden 1917 vallankumoukset eivät olisi olleet mahdollisia”. Eisenstein sisäistä tämän täydellisesti. Panssarilaiva Potemkinista tuli vallankumouksen suuri symboli. Sen ensiesitys järjestettiin kutsuvieraille Bolshoi-teatterissa 24.12.1925 ja yleinen ensi-ilta oli Moskovassa 19.1.1926. Kun elokuva lähti maailmalle, sen menestys oli valtava siellä, missä sitä ei kielletty kommunistisena propagandana.

Suomessa elokuvan toimitti Valtion filmitarkastamoon Biografinomistajien Filmivuokraamo 1930, kun elokuva maailmalla nautti jo ”maailman parhaan elokuvan” mainetta. Filmitarkastamo löi hakemukseen Kielletään-leiman jo samana päivänä. Esittäminen sentään sallittiin joissakin elokuvakerhoissa. Julkinen ensi-ilta Suomessa oli vasta 1952.

Olihan elokuva 1900-luvulla tietenkin bolshevistista propagandaakin, mutta on se samalla loistava taideteos. Vuonna 1939 Eisenstein kirjoitti, että panssarilaivan organismissa elää vallankumouksellisen veljeyden tunne. Yli panssarilaivan komentajien päiden, yli tsaarin laivaston amiraalien päiden sinkoaa elokuva veljellisen hurraahuutonsa. Myös elokuvan esitys Bolshoissa oli Eisensteinin mielestä tietyllä tavalla kumouksellinen tapahtuma, sillä ensimmäisenä elokuvana se ”murtautui Neuvostoliiton suuren akateemisen teatterin valloittamattomaan linnoitukseen”.

kari.naskinen@gmail.com