Venäjän uusi oppirakennelma

Ystävät ja kylänmiehet tekivät Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtajalle Markku Kangaspurolle juhlakirjan 60-vuotislahjaksi. Siinä 19 Venäjä-eksperttiä käy läpi Venäjän historiaa ja nykypäivää. Kirjan nimi Sandarmohista Skolkovoon (Into, 2020) viittaa Stalinin uhrien joukkohautaan Neuvosto-Karjalassa ja Venäjän ”Piilaaksoon”. Alaotsikko on Historiapolitiikan pitkä varjo.

Yksi kirjoittajista on instituutin edellinen johtaja Markku Kivinen, joka myös johti Suomen Akatemian Venäjän-tutkimuksen huippuyksikköä "Venäjän modernisaation valinnat". Tässä akatemian yksikössä toimi yli 50 tutkijaa. Nyt tässä juhlakirjassa Kivinen käy läpi Venäjän uutta paradigmaa (oppirakennelma, ajattelutapa, suuntaus), johon oleellisesti vaikuttavia asioita ovat yksipuolinen hiilivetyvetoinen talouden rakenne, autoritaarisuuteen kallistuva poliittinen järjestelmä, sosiaalipolitiikan uusi malli, ulkopolitiikan suunta sekä uusi identiteetti valtiona ja kansakuntana. Tässä tiivistettynä:

I

Venäjän vienti ja verotulot riippuvat yhä ratkaisevasti hiilivedyistä. Samalla eliitin aseman säilyminen on yhteydessä nimenomaan öljystä ja kaasusta saataviin korkotuloihin. Lännen sanktioiden takia on kuitenkin käynnistetty tähän asti laajin muiden teollisuudenalojen kehittämisohjelma tuonnin korvaamisen nimissä.

II

Venäläiset ajatushautomot etsivät sekataloutta ja Itä-Aasian mallin tapaista valtion roolia. Todellinen talouspolitiikka on edelleen varsin uusliberaalista, vaikka valtiojohtoisia ohjelmia on käynnistetty monilla aloilla vuodesta 2007 lähtien.

III

Venäjä on demokratian ja autoritaarisuuden hybridi. Vaaleja järjestetään, mutta ollaan kallellaan autoritaarisuuteen. Johtajuuden vaihtuminen näyttää suurelta riskiltä, mikä johtaa yhä autoritaarisempiin käytäntöihin.

IV

Venäjän modernisaation suurimmat rajoitteet johtuvat autoritaarisuuden ja epävirallisten hallintomekanismien yhdistelmästä. Poliittinen järjestelmä käsittää myös kilpailullisen demokraattisen järjestelmän elementtejä, ja oikeusvaltion kehittäminen edistyy oikeudellisissa instituutioissa silloin, kun kysymys on eliitin intresseistä.

V

Venäjän hyvinvointimalli on ristiriitainen. Valtio vetäytyy monista tehtävistä uusliberaalissa hengessä, mutta sosiaalipolitiikassa on myös konservatiivisia ja sosiaalidemokraattisenkin mallin aineksia.

VI

Sosiaalipolitiikan haavoittuvuus on yhteydessä energiapolitiikkaan. Venäjä ei pysty hallitsemaan energiamarkkinoita eikä voi luottaa maailmanlaajuisen areenan haihtuviin tasapainoihin, mikä tekee sosiaalipolitiikan voimavaroista erittäin arvaamattomia.

VII

Eliitin intressiristiriita keskiluokan ja työväenluokan kanssa. Ay-liikkeen resurssit ovat sidoksissa sekä työnantajiin että valtioon. Sekä keskiluokka että työväenluokka kokevat oikeutetuiksi vaatimukset sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kollektiivisesta vastuusta. Huom! lakot ovat loppuneet.

VIII

Globaalit prosessit törmäävät nationalistiseen sulkeutumiseen. Tämä luo uusia jännitteitä ja voi pidemmässä perspektiivissä johtaa Venäjän globaalin roolin heikkenemiseen. Venäjän ja Euroopan politiikan professori Richard Sakwa Kentin yliopistosta toteaa kirjassa, että Venäjä on kääntynyt yhä enemmän itään ja vahvistaa yhteistyötään Kiinan kanssa, mutta tämä ei tarkoita, että Venäjä etsisi eroa lännestä. Siksi Venäjä hyväksyi paluunsa Euroopan neuvoston täysivaltaiseksi jäseneksi 2019 ja odottaa suhteidensa Euroopan unioniin ja Yhdysvaltoihin paranevan.

IX

Venäjä on riippuvainen hyvien suhteiden ylläpitämisestä Euroopan markkinoilla yhtä paljon kuin EU on riippuvainen Gazpromista. Venäjän kyky käyttää energiaa vallan välineenä on erilainen eri maiden kohdalla, ja sitä rajoittaa talouden keskinäisriippuvuus. Kylmän sodan jälkeen ei ole ollut sopimuksia suurvaltojen etupiireistä. Ne joudutaan kuitenkin tunnustamaan julkilausumattomasti tilanteissa, joissa sotilaallisetkin resurssit on otettava huomioon.

X

Venäjällä on käynnissä konservatiivisen hegemonian projekti, mutta liikkeellä ovat myös vastavoimat. Ideologinen kirjo on suuri kommunisteista valkoisen emigraation perinteeseen, panslavismista euraasialaisuuteen, länsieurooppalaisesta liberaalikonservatismista monenlaiseen lännenvastaiseen nationalismiin ja neuvostonostalgiaan. Venäjällä on vahva populismin traditio, joka ilmenee myös nykyisissä oppositioliikkeissä.

”Uudesta paradigmasta huolimatta ei Venäjää edelleenkään voi selittää eikä tulkita kovin yksinkertaisesti”, kirjoittaa Kivinen.

Koko ajan on kuitenkin yritettävä, kuten Kangaspuro sanoo: "Venäjä on meille niin tärkeä, että luotan Suomesta löytyvän viisautta panostaa riittävästi alan tutkimukseen. Tutkijayhteisön ja kysymyksen ymmärtävien päättäjien pitäisi nostaa asia keskusteluun. Itsestään se ei tapahdu."

kari.naskinen@gmail.com