keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Ilman nuotteja voittoon Jyväskylässä

Kolmetoista Suomen mestaruutta saavuttanut ja kerran Jyväskylän Suurajotkin voittanut Kyösti Hämäläinen muistetaan parhaiten siitä, kun hän 1979 ajoi Jyväskylän rallin vanhalla taksi-Mersulla sijalle 31 (startanneita oli 134). Tänään Kyösti Hämäläinen täyttää 75 vuotta, luultavasti jossain päin maailmaa golfaamassa – on siinä lajissa veteraanien kolminkertainen Suomen mestari.


Vuoden 1977 voitto Fordin tehdastallin Escort RS 1800 Mk II:lla oli silti Hämäläisen kovin temppu.
Toiseksi kilpailussa tuli Timo Salonen, kolmanneksi Björn Waldegård ja keskeyttäneitä olivat mm. Markku Alen, Stig Blomqvist, Hannu Mikkola ja Timo Mäkinen. Noihin aikoihin Suurajot olikin rankka kisa, kun reitin koko pituus oli 1500 km, joista 46 pikataipaleen osuus oli 450 km, ja ajettiin yötäpäivää.

Kyösti Hämäläinen oli tietenkin tuttu nimi lajia seuranneille, mutta suurelle yleisölle oli yllätys, kun Fordin tallin yhdeksi ajajaksi ilmoitettiin Hämäläinen. Tuolloin ei vielä ajettu henkilökohtaisesta maailmanmestaruudesta, mutta merkkimestaruudesta kylläkin, ja tiukka pistetilanne Fiatin kanssa pani Fordin satsaamaan Jyväskylään täysillä. Waldegårdin lisäksi Fordin kuski oli
Ari Vatanen, joka nimenomaan sai Fordin palkkaamaan tälle Jyväskylän-keikalle Hämäläisen.
Autoksi Hämäläinen sai Vatasen edellisvuoden auton.


Heti perjantai-iltana Laajavuoressa Hämäläinen ajoi pohja-ajan yhdessä Vatasen ja
Pentti Airikkalan kanssa. Siitä yötä kohti ja Alen alkoi tehdä pohja-aikoja, kunnes Hämäläinen voitti ek:t 11-18. Lauantaiaamupäivä taukoa ja sen jälkeen Hämäläinen jatkoi voittojaan. Sunnuntaiaamuna kilpailu päättyi, Hämäläinen voitti seitsemän viimeistä pikataivalta.

Omasta ajostaan Hämäläinen sanoi kilpailun jälkeen: ”Ilman nuotteja ajaminen nelosryhmäläisellä näin pitkässä rallissa oli niin kovaa hommaa, etten aio kokeilla samaa ensi vuonna.”

Entä nuottien kanssa tämän jälkeen MM-sarjassa, kysyttiin. Hyvästä huumoristaan aina tunnettu Hämäläinen vastasi: ”Mulla on korkeanpaikan kammo, joten en millään pystyisi vetämään täysillä jossain rotkon reunalla. Nyt täytyy kuitenkin iltajuhlien varalta lähteä puvunostoon.”

Vaikka ”
Köpi” on sytyisin Ylistarosta, niin sukujuuret ovat Karjalassa ja sen huomaa vilkkaasta puhumisesta ja velmuilusta, josta yksi esimerkki oli se diesel-Mersulla Suurajoihin osallistuminen. Vehossa toimineen Antti Mörön taksimersu Mäntästä haluttiin maahantuojan mainosautoksi edistämään uutta viisisylinteristä tekniikkaa. Siitä valmistetulla ralliautolla ajoi ensin Marketta Oksala 1978 Suurajot. Sen jälkeen oli Köpin vuoro ja hän latasi ylivoimaiseen 20 minuutin luokkavoittoon ennen VW Golf D:tä.

Tämä ei kuitenkaan ollut Hämäläisen ensimmäinen Mersu-keikka Jyväskylässä. Tapahtumasta vuodelta 1970 kerrotaan Neste-rallin nettisivulla: ”Diesel-luokan tuleminen Jyväskylän ralliin sai Hämäläisen ajamaan ensin omalla vanhalla kaksilitraisella Mersulla. Harjulla Hämäläinen käytti aina vilkkua kääntyessään. Reitti kulki eteläisessä Suomessa, ja Keimolan mutkilla kartanlukija Veijo Aho sanoi, että nafta on loppu. - Niin on loppu rahat ja kisakin, päätteli Kyösti. Kuitenkin huoltoasemalta he saivat lisää tukirahaa ja ralli jatkui maaliin sijalle 41.”

JÄÄRATA-AJOIHIN
VUOKRAAMON MINILLÄ


Kilpailu-uransa Hämäläinen aloitti melko pian ajokortin saatuaan: ”Autovuokraamosta hain Morris Minin ja lähdin sillä jääratakilpailuihin. Suvikumiluokassa sijoituin heti toiseksi. Auto ei kärsinyt minkäänlaisia vaurioita, mutta jostakin se vuokraamonomistaja sai tietää ja jouduin makselemaan kaikennäköisiä korvauksia pitkään jälkeenpäin. Eikä se minulle sitten enää autoa vuokrannut, vaan piti aina lähteä toisesta pitäjästä hakemaan.” (VM 12/1973)

Jäärataa Hämäläinen ajoi erilaisilla autoilla, joista parhaaksi hän sanoo Volvon pakettiautoa: ”Lyömätön jäällä. Panin vähän lisäpainoa vararenkaan paikalle ja kun siinä oli tiuha perä, pääsin aina äkkiä viivalta liikkeelle.”

Rallit tulivat mukaan 1969, kun hän osallistui Riihimäki-rallin junioriluokkaan VW 1600:lla, sijoitus kolmas. - ”Pahuksen kartturi (Raimo Palvola), kun oli pilata koko kilpailun. Varoitteli vauhdista jatkuvasti, aina tauolle saakka. Ja minä pöhlö kuuntelin. Lopulta huomasin, että ajamaanhan tänne on tultu, ja sen jälkeen olen uskonut vain itseäni”, sanoi Hämäläinen Suomen Urheilulehdessä 2.3.1977.

Volkswagenin, Escortien ja Mersujen lisäksi olivat ajokkeina vuosien saatossa mm. BMW 2002, Volvo 122, Opel RK, Alfa Romeo 2000 GTV, Sunbeam Avenger, Simca Rally, Lada 21011, Mitsubishi Lancer 2000 turbo ja Ford Sierra Cosworth.

Maailmanmestaruuden 1977 voitti Fiat neljän pisteen erolla Fordiin, kun neljästä jäljellä olleesta osakilpailusta vain RAC:ssä tuli voitto Fordille (Waldegård; Hämäläinen kuudes).

kari.naskinen@gmail.com