Täydellisyyteen pyrkiminen, epäonnistumisen ja
alemmuudentunteen välttäminen ovat vaativia asioita nykyisessä
kilpailuyhteiskunnassa, jos siihen täysillä mukaan menee.
Saksalaisessa elokuvassa Koesoitto näihin
tilanteisiin ajautuu
lukiossa musiikkia opettava Anna, joka on omalla taiteilijanurallaan
epäonnistunut esiintymispelon takia. Traumat ovat kovat, mutta nyt
hän kompensoi omia pettymyksiään opettajana ja yrittää viedä
yhtä
lahjakasta
viulunsoitto-oppilastaan eteenpäin.
Ina Weissen ohjaama elokuva kertoo Annan henkilökohtaisesta tragediasta, mutta samalla se on kannanotto yhteiskunnan koventuneita asetelmia kohtaan. Koko ajan ja pienestä pitäen on käynnissä kilpailu. On pärjättävä koulussa, on ulkonäköpaineita, on saatava tykkäyksiä Instagramissa jne. Taiteessakaan ei enää riitä taide itsessään, vaan on saatava nimeä kilpailuissa. Aikoinaan Toivo Kärki järjesti iskelmäkilpailuja etsiäkseen uusia kykyjä, mutta nykyisin kilpailuihin joutuvat osallistumaan valmiit taiteilijat, jotta esiintymismarkkinat paremmin avautuisivat.
Elokuvassa Anna valmistaa noin 15-vuotiasta poikaa sisäänpääsykokeeseen, josta parhaat pääsevät opiskelemaan konservatorioon tai johonkin vastaavaan oppilaitokseen. Sopii hyvin, että poikaa esittävä Ilja Nicola Monti itse sijoittui viime kesänä toiseksi Hallen viulukilpailussa, johon osallistui yli 600 nuorta viulistia.
Annan roolissa on Nina Hoss, josta on tullut saksalaisen elokuvan johtava naisnäyttelijä. Hän on nyt samassa asemassa kuin oli 1900-luvun lopulla 30 vuotta nuorempi Hanna Schygulla. He molemmat ovat olleet pääasiassa vain vakavasti otettavien ohjaajien vakavissa elokuvissa. Koesoitossa Nina Hoss esittää ahdistavan ankarasti Annaa, joka ei hallitse neuroottisuuttaan, jolloin siitä kärsii myös hänen oppilaansa Alexander.
Kaiken keskipisteenä Annalla on Alexanderin onnistuminen ja sen avulla kollegoille erinomaisuutensa todistaminen. Erityisenä syynä tähän on se, että nimenomaan Anna on tunnistanut Alexanderin lahjakkuuden, joten epäonnistumiseen ei ole varaa. Tässä paineessa jää perhekin sivuseikaksi. Alexanderia muutaman vuoden nuorempi oma poika näyttää tämän käymällä mieluummin jääkiekkoharjoituksissa, vaikka viulukin kuuluu ohjelmaan. Annan puoliso on viulunrakentaja ja -korjaaja, mutta tämäkin yhteys pätkii ja Anna käy ”hakemassa ymmärrystä” opettajakollegaltaan, joskin nekin käynnit vaikuttavat mitättömiltä onnistumisilta, ehkä siksi, että Anna ei pysty kunnolla seksiinkään muiden ongelmiensa vuoksi.
Vielä kerran Anna houkutellaan mukaan kamariorkesteriin, mutta konsertti sen kanssa tietenkin epäonnistuu. Rainer Werner Fassbinderin elokuvassa Petra von Kantin kyyneleet (1972) on Hanna Schygulla yksi naisista, jotka ovat katkerien harhojensa vallassa - Koesoiton Anna on vastaavassa tilanteessa. Mikään ei suju, koska Anna ei pysty elämään elämäänsä realiteettien antamien mahdollisuuksien rajoissa.
Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia tragedioita oikeassa elämässä on, kun opettajat ja oppilaat tavoittelevat suuria. Eikä tämä koske vain konservatorioita ja vastaavia, vaan muitakin aloja. Kun 15-vuotias kiekkojunnu puhuu NHL-haaveista, niin kyllä varmaan monta kertaa on niin, että kovimmin asian ottavat ajaakseen isät ja äidit, jotka sitten harjoituskaukalon laidalla huutavat ja haistattelevat mielestään epäpäteville valmentajille.
Ina Weissen ohjaama elokuva kertoo Annan henkilökohtaisesta tragediasta, mutta samalla se on kannanotto yhteiskunnan koventuneita asetelmia kohtaan. Koko ajan ja pienestä pitäen on käynnissä kilpailu. On pärjättävä koulussa, on ulkonäköpaineita, on saatava tykkäyksiä Instagramissa jne. Taiteessakaan ei enää riitä taide itsessään, vaan on saatava nimeä kilpailuissa. Aikoinaan Toivo Kärki järjesti iskelmäkilpailuja etsiäkseen uusia kykyjä, mutta nykyisin kilpailuihin joutuvat osallistumaan valmiit taiteilijat, jotta esiintymismarkkinat paremmin avautuisivat.
Elokuvassa Anna valmistaa noin 15-vuotiasta poikaa sisäänpääsykokeeseen, josta parhaat pääsevät opiskelemaan konservatorioon tai johonkin vastaavaan oppilaitokseen. Sopii hyvin, että poikaa esittävä Ilja Nicola Monti itse sijoittui viime kesänä toiseksi Hallen viulukilpailussa, johon osallistui yli 600 nuorta viulistia.
Annan roolissa on Nina Hoss, josta on tullut saksalaisen elokuvan johtava naisnäyttelijä. Hän on nyt samassa asemassa kuin oli 1900-luvun lopulla 30 vuotta nuorempi Hanna Schygulla. He molemmat ovat olleet pääasiassa vain vakavasti otettavien ohjaajien vakavissa elokuvissa. Koesoitossa Nina Hoss esittää ahdistavan ankarasti Annaa, joka ei hallitse neuroottisuuttaan, jolloin siitä kärsii myös hänen oppilaansa Alexander.
Kaiken keskipisteenä Annalla on Alexanderin onnistuminen ja sen avulla kollegoille erinomaisuutensa todistaminen. Erityisenä syynä tähän on se, että nimenomaan Anna on tunnistanut Alexanderin lahjakkuuden, joten epäonnistumiseen ei ole varaa. Tässä paineessa jää perhekin sivuseikaksi. Alexanderia muutaman vuoden nuorempi oma poika näyttää tämän käymällä mieluummin jääkiekkoharjoituksissa, vaikka viulukin kuuluu ohjelmaan. Annan puoliso on viulunrakentaja ja -korjaaja, mutta tämäkin yhteys pätkii ja Anna käy ”hakemassa ymmärrystä” opettajakollegaltaan, joskin nekin käynnit vaikuttavat mitättömiltä onnistumisilta, ehkä siksi, että Anna ei pysty kunnolla seksiinkään muiden ongelmiensa vuoksi.
Vielä kerran Anna houkutellaan mukaan kamariorkesteriin, mutta konsertti sen kanssa tietenkin epäonnistuu. Rainer Werner Fassbinderin elokuvassa Petra von Kantin kyyneleet (1972) on Hanna Schygulla yksi naisista, jotka ovat katkerien harhojensa vallassa - Koesoiton Anna on vastaavassa tilanteessa. Mikään ei suju, koska Anna ei pysty elämään elämäänsä realiteettien antamien mahdollisuuksien rajoissa.
Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia tragedioita oikeassa elämässä on, kun opettajat ja oppilaat tavoittelevat suuria. Eikä tämä koske vain konservatorioita ja vastaavia, vaan muitakin aloja. Kun 15-vuotias kiekkojunnu puhuu NHL-haaveista, niin kyllä varmaan monta kertaa on niin, että kovimmin asian ottavat ajaakseen isät ja äidit, jotka sitten harjoituskaukalon laidalla huutavat ja haistattelevat mielestään epäpäteville valmentajille.
kari.naskinen@gmail.com
