Nikita Mihalkov, venäläisen elokuvan Tauno Palo

Kuvassa on liikemies, jokilaivankin omistava Sergei Paratov elokuvassa Julma romanssi (1984). Häntä esittää Venäjän tunnetuimpiin näyttelijöihin vuosikymmeniä kuulunut Nikita Mihalkov (s. 1945). Jo tästä kuvasta näkee, että siinä on menestyvä mies. Komealla olemuksellaan hän saa naiset kehräämään. Mihalkov on kuin Tauno Palo, hurmuri ja toisentyyppisissä elokuvissa myös toisenlainen suuri sankari. Mihalkov on näytellyt yli 50 elokuvassa, mutta on myös ohjannut 27 elokuvaa, joista muutamat ovat aivan uuden Venäjän parhaimmistoa. Niistä hienoin on kolmiosainen Auringon polttama (1994 - 2011), suuri kertomus sodasta ja rauhasta ja rakkaudesta. Päähenkilö on kenraali Sergei Kotov, joka joutuu Stalinin epäsuosioon ja menehtyy kuolemanleirillä jossain kaukana 1936.

Julman romanssin on ohjannut Eldar Ryazanov, jonka laajasta tuotannosta ei Suomessa ole monta nähty, niin kuin ei Mihalkovinkaan. Nyt katsoin sen ensimmäisen kerran. Paratovilla on jokilaiva Volgalla ja rannalla tuntee kaipuuta kaunis Larissa (Larissa Guzejeva). Elokuva on tarina ilosta ja surusta, suuresta kaipauksesta ja suloisesta haikeudesta. Rakkaus tuo toivoa, vaikka Paratovin ja Larissan suhde muistuttaa lopulta enemmän saalistajan ja saaliin välistä suhdetta. Hetken näyttää, että rakkaus voittaa, mutta onhan se tietenkin selvää elokuvan nimestäkin päätellen, että näin ei käy, ja laukaukseen elokuva päättyykin. Elokuva perustuu Aleksandr Ostrovskin näytelmään Ilman myötäjäisiä (1852).

Tapahtumat sijoittuvat 1870-luvulle kuvitteelliseen Bryakhimovin kaupunkiin Volgan rannalle. Kuvaukset on tehty Jaroslavlin itäpuolella sijaitsevassa Kostroman kaupungissa, joka on jonkin verran tuttu myös David Leanin suurelokuvasta Tohtori Zivago (1965). Larissa asuu leskeksi jääneen äitinsä ja kahden siskonsa kanssa talossa, joka on parhaat päivänsä nähnyt. Äiti kyllä on aatelisnainen, mutta myötäjäisiin ei enää olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia, jos sellainen toivottava tilanne eteen tulisi. Köyhempiä kosijoita kyllä on, mutta Paratov on rikas ja komea.

Nikita Mihalkov tekee omasta roolistaan näennäisesti täydellisen sulhaskandidaatin mallin. Jos häät isolla jokilaivalla olisivat toteutuneet, ei niissä kuitenkaan olisi soitettu kulkurin valssia, vaan jotain taivaallisen komeaa. Musiikkia elokuvassa onkin paljon, muutamia oikein kauniita romansseja, joista sittemmin on tullut suosikkisävelmiä, sekä mustalaisyhtyeen rytmikkäämpiä kappaleita.

Nikita Mihalkov on moninkertaisesti palkittu sekä ohjaajana että näyttelijänä. Auringon polttaman ensimmäinen osa sai ei-englanninkielisten elokuvien Oscarin ja palkittiin myös Cannesissa. Mihalkovin henkilökohtainen ansioluettelo on pitkä ja luultavasti hänen rintamuksensa on Venäjän juhlapäivien iltakutsuilla täynnä mitaleita.

Nikita Segejevitshin isä oli tunnettu runoilija Sergei Mihalkov (1913 - 2009), joka teki sanat Neuvostoliiton kansallishymniin ja oli Neuvostoliiton kirjailijaliiton puheenjohtaja. Hymnin sanoittajaksi hänet valitsi itse Stalin, jolle uusi kansallislaulu esitettiin kesällä 1943 ja otettiin virallisesti käyttöön 1.1.1944. Säveltäjä oli Alexander Alexandrov. Kun Neuvostoliitto oli loppunut, kirjoitti Mihalkov sanat myös uuteen Venäjän kansallislauluun vuonna 2000. Onhan tässä sellaista perhetaustaa, että ymmärtää hyvin Nikita Mihalkovin perivenäläisen isänmaallisuuden, joka hänen elokuvissaan näkyy.

Nikitan velipuoli on Andrei Mihalkov-Kontshalovski (s. 1937), jonka elokuvissa Nikita on niin ikään esiintynyt näyttelijänä.

Nikita Mihalkov pantiin 11-vuotiaana musiikkikouluun ja ensimmäisen kerran hän esiintyi jo 14-vuotiaana Konstantin Voinovin elokuvassa Solntse svetit vsem (1959), joka tartutti poikaan sellaisen ”tähtikuumeen”, että vanhempien piti auttaa toipumisessa. Myöhemmin Nikita pääsi Stanislavski-teatterikoluun ja sitten vielä Shshukin-kouluun. Elokuva-alalle hän valmistui lopullisesti 1971 Yleisliittolaisesta elokuvainstituutista (VGIK), jossa oppimestarina oli neuvostoelokuvan yksi tärkeimmistä vaikuttajista Mihail Romm. Hänen koulimiaan olivat myös Elem Klimov, Gleb Panfilov, Vasili Shukshin, Andrei Tarkovski ja monet muut.

Kuukausipalkkaiseen työhön Mihalkov pääsi Mosfilmiin. Hänen elokuvalistansa on pitkä. Auringonpolttaman ohella voi tässä mainita vaikkapa velipojan ohjaaman Siperiadan (1979), joka myös palkittiin Cannesissa. Siinä ollaan Siperian alkavilla öljykentillä, jotka kuvaavat Neuvostoliiton jättiläismäistä maan valloitusta. Kolme sukupolvea on elänyt, mutta Siperiadassa Mihalkovin esittämä Aleksei Ustjužanin kuvaa uuden ajan ihmistä, joka on jättänyt vallankumousromantiikan taakseen ja katsoo vain tulevaisuuteen (ja tietenkin taas kauniisiin naisiin).

kari.naskinen@gmail.com