keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Tuokiokuvia kapellimestarikoulusta

Dokumenttielokuva Orkesterin edessä on mukavaa katsottavaa kolmen Sibelius-akatemiasta valmistuneen kapellimestarin opiskelusta, mutta sisältö on kuitenkin aika kapea. Elokuva keskittyy siihen, miten opiskelijoita neuvotaan tahtipuikon heiluttamisessa orkesterin edessä. Eiköhän kolme vuotta kestävä koulutus sisällä muutakin. Elokuvaa tehtäessä kapellimestari- ja orkesterikoulutuksen professorina Sibelius-akatemiassa toiminut Atso Almila kylläkin on sanonut, että elävän orkesterin kanssa tehtävä opetustyö korostuu, ja se on todettu vuosikymmenien kuluessa tehokkaimmaksi tavaksi opettaa kapellimestareita.

Leppoisat tuokiokuvat on elokuvaksi ohjannut Anna-Karin Grönroos, joka aikaisemmin on tehnyt ruotsinkielisiä dokumenttiohjelmia Yle Teemalle.

Almilan lisäksi käyvät opiskelijoita neuvomassa Hannu Lintu ja Susanna Mälkki. Opiskelijoista ovat seurannassa taiwanilainen I-Han Fu, ranskalainen James Kahane ja suomalainen Emilia Hoving (kuvassa), joka nykyisin toimii jo Ranskan radion orkesterin kapellimestarin Mikko Franckin avustajana.

Hyvin ovat uraansa päässeet aloittamaan nämä kaksi muutakin.
James Kahane sanoo, että jo opiskelemista Sibelius-akatemiassa voi sanoa uran alkamiseksi. I-Han Fu puolestaan kertoo, että Aasiasta tullaan Eurooppaan, koska halutaan oppia paremmin tuntemaan Beethovenin, Sibeliuksen ja muiden mestareiden musiikki: ”Ei siihen riitä partituurien lukeminen, on syvennyttävä täällä kulttuuriin, ihmisiin, elämään.”

Se elokuvassa ei kuitenkaan tule esille, mikä nykyisin kuuluu oleellisena osana alalla hyvin pärjäävien työhön, mutta Anna-Karin Grönroos puhuu siitä elokuvayhtiön esittelytekstissä: ”Menestyvä kapellimestari on mediapersoona ja opiskelija joutuu jo valmistautumaan siihen, että työ on hyvin julkista.”

Näin se on, Esa-Pekka Salonen, Jukka-Pekka Saraste, Sakari Oramo ja muut huiput ovat maailmalla samanlaisia julkisuuden tähtiä kuin Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas.

kari.naskinen@gmail.com