Haavikko kirjoitti päiväkirjaansa, että demokratian diktatuurista on siirrytty vielä pahempaan, yksilökulttuurin diktatuuriin. Minä minä minä, minulle kaikki. Juuri nyt lähestymme yksilökulttuurin suurta juhlapäivää. Vain Joulupukilla on merkitystä.
Demokratiallakin on heikkoutensa. Sen Haavikko näki esimerkiksi televisiotoiminnassa: ”Jos kanavia olisi yksi, sen voisi sulkea. Kun niitä on kolme tai enemmän, on yritettävä vaihtaa ja valita. Se on demokratian kirous.”
Paavo Haavikko (1931 - 2008) kirjoitti runoja ja paljon muutakin. Hän kirjoitti ja puhui rahasta ja metsästä. Päiväkirjassa:
”IMF:n rahat ovat lopussa. Suomi lainaa sille kolme miljardia lisää. Se on suuri lahjoitus hyvän asian hyväksi ja menee perille niin kuin korruptiota tukeva raha aina.”
Venäjästä ja Natosta loppuvuonna 1998: ”Nyt vaaditaan, että Venäjä ei saa vakoilla Suomea, vaikka Suomi saa vakoilla Venäjää Naton laskuun.”
”Venäjä on nyt tarkoitus kahlita kuin Piru peruskallioon seuraaviksi sadaksi vuodeksi ja pitää vahtia sen äärellä niin kuin roomalainen sotaväki piti vahtia pitkäperjantain vastaisena yönä. Suomella on komea tila olla Naton etulinjan pohjoisen linnakkeen etuvartioasemana. Vartioasemaan voi kyllä aikanansa joutua, mutta onko syytä mennä siihen vapaaehtoisena?”
”Venäjä markkina-alueena tuhottiin Harri Holkerin ja Suomen Pankin toimin. Se oli suuri taistelu, joka menetettiin sitä julistamatta. Paasikivi kantoi aikansa huolta, ettei uuden rauhan aikana pitäisi vain päästää Itä-Suomen talonpoikia Wenäjän tai Neuvosto-Wenäjän markkinoille. Mutta Venäjän markkinat on koko se kasvuvara, joka meillä on ja jota meillä ei siis ole, koska sekä poliittisesti, sotilaallisesti että taloudellisesti maa valmistautuu liittymään länteen saumattomasti. Puolueettomuus oli valetta, nyt se on jo petos.”
”Onko Nato-hinku toive päästä mukaan johonkin itseään suurempaan seikkailuun? Jotain alkeellista sen täytyy olla. Jos eurooppalainen vastakohtaisuus on kerran kadonnut ja poissa ikiajoiksi, miksi Suomen pitäisi kirjata se nyt, liian myöhään, ulkopolitiikakseen?”
Kekkosesta Haavikko kirjoitti aina: ”Kekkonen oli vasta 17-vuotias, kun aika löi häneen leimansa. Siinä leimassa luki, että lähtee jääkäriksi, on siihen sopiva. Se oli hänen ensimmäinen roolinsa Suomen historiassa, vaikka hän sitten olikin liian nuori jääkäriksi. Toinen leima tuli silloin, kun hän tutki kaatuneiden papereita, ilmeisesti toimeksi saaneena tiedustelijana, ja kolmas, kuten hän itse kertoi, kun hänet kadulta määrättiin johtamaan teloitusta. Neljäs leima tuli, kun hän keväällä 1918 teki yhdessä jonkun kaverinsa kanssa tiedustelumatkan Venäjän puolelle.”
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pirkko K. Koskisen Haavikko muisti siitä, että tämä vaati äänioikeutta pois eläkeläisiltä. Koska eläkeläiset ovat työnsä jo tehneet ja elävät vain muistoissaan, niin miksi heidän enää annetaan äänestää tulevaisuudesta. Mutta oli siinä ehdotuksessa yksi juju: äänioikeuden menettämistä vastaan eläkeläisille annettaisiin verovapaus eläketuloista. Miltä nyt tuntuisi?
Paavo Haavikko ei suostunut eläkeläiseksi, mutta myönsi 20 vuotta sitten, 10 vuotta ennen kuolemaansa: ”Olen saapunut uuteen vaiheeseen elämässä. Nimittäin viimeiseen.”
Kun tässä ajattelee itseään, niin tulee mieleen, että olemmeko tuossa edessäni ikkunalaudalla olevan bonsaipuun kanssa myös tulleet viimeiseen vaiheeseen. Ostin sen kahdeksan vuotta sitten Lidlistä 25 eurolla, mutta nyt on ensimmäinen syksy, että se voi huonosti. Lehdet ovat melkein kokonaan tippuneet, vaikka hoito on ollut samanlaista koko tämän ajan.
Mutta kolmen yön jälkeen, jos Joulupukki suo, tulee uusia kirjoja luettaviksi.
kari.naskinen@gmail.com
