Lahden yliopistokampuksen päärakennuksen ala-aulassa on muotokuvateos luultavasti Albert Einsteinista, jonka käsivarressa on teksti ”You don't know what is god please feel free to ask”. Tänään torstaina ei Lahden Tiedepäivässä kyselty Jumalan perään, mutta avauspuheenvuoron pitäneen maatalousekologian entisen professorin Juha Heleniuksen olisi kannattanut ennen Lahteen tuloaan kysyä, mihin maakuntaan Lahti kuuluu. Yhdessä kohtaa luentoaan hän nimittäin sanoi, että ”...Kanta-Hämeessä tai täällä Lahdessa...” Vaikka eihän tämä mitenkään uutta ole. Valtaosa suomalaisista ei osaa selittää, mitä Päijät-Häme tarkoittaa. Pitäisi tämän vuotuisen tapahtuman nimikin muuttaa Päijät-Hämeen Tiedepäiväksi, niin tietous yliopistomaailmassakin vähän leviäisi.
Einstein joka tapauksessa sopii Lahteen hyvin, voisi kaupungille tehdä kokovartalopatsaankin. Onhan täällä kaksi Einstein-nimistä ravintolaakin, ja tuttua on, että lahtelaisissa pubeissa istuskelee päivittäin paljon varsinaisia einsteineja, joskin vähenemään päin, kun Metsäkankaan Wanha Mestari ja Liipolan Villiruusukin lopetettiin.
Ranskassa 1800-luvulla eläneen akateemikon Claude Bernardin otsikossa oleva sanonta sopii Tiedepäivän hyvin, sillä yhtenä sen aiheena oli julkinen taide. Siitä luennoi erikoistutkija Satu Parjanen, joka työskentelee LUT-yliopiston Lahden kampuksella tuotantotalouden osastolla. Perssuomalainen väittämä tietenkin on, ettei taide mitenkään tuotantotalouteen liity, ei julkisesti kaduilla eikä museoissakaan oleva, koska museot toimivat verorahoituksen varassa.
Elämä ilman taidetta olisi kuitenkin vajaata. Ilman taidetta – ns. korkeakulttuuria tai kevyttä viihdettä – elämä olisi pääasiassa vain työntekoa ja syömistä, kuten eläimillä, joille ruuanhankinta on työntekoa. Joku sanoo, että tuleehan televisiosta urheilua, ja jäähallillekin voi mennä kerran viikossa. Omakohtainen liikunta kylläkin on välttämätöntä terveyden ylläpitämiseksi, mutta minkäänlainen urheilutouhu ei riitä korkeampien tavoitteiden ja kehittyneemmän yhteiskunnan perustaksi.
Aikoinaan Lahdesta sanottiin, että se on julkisten taideteostan määrällään Suomen ykköskaupunki, ainakin asukaslukuun suhteutettuna. Joskus 90-luvulla Lahden taidemuseo julkaisi vihkosen kaupungin julkisista veistoksista, joita siinä esiteltiin 46. Ensimmäisellä aukeamalla on neljä kuvaa:
1) muistomerkki vanhalla hautausmaalla saksalaisten sotilaiden haudalla, kun olivat kuolleet auttaessaan Suomen valkoisia Lahden valtaamisessa 1918 (Urho Heinänen, Vila Martin 1920).
2) suojeluskuntalaispatsas kaupungintalon puistossa (Viktor Jansson 1921).
3) hiihtäjäpatsas urheilukeskuksessa (Viktor Jansson 1938).
4) kaksi koululaista lumisotasilla LYK:n ja Lyseon välissä olevassa Koulupuistossa (Viktor Jansson 1939).
Viimeinen kuva on Matti Koskelan metallisesta teoksesta, joka paljastettiin kirjastotalon aukiolla 1993. Myöhemmin se siirrettiin Kariniemenpuiston liikenneympyrään Jalkarannantielle, mutta kun katualuetta alettiin raivata uudenlaiseen järjestykseen, urakoitsijat kuskasivat maahan kaadetun taideteoksen osat Kolavan kaatopaikalle.
Uusia veistoksia on tullut. Sekä hyviä että huonoja. Kun jo oli puhetta urheilusta, niin kaupungin omassa lehdessä edesmennyt taidekriitikko Otso Kantokorpi kirjoitti 2018, että Lahti oli epäonnistunut uusimmissa urhelijapatsaissaan (Jari Litmanen, Erkki Laine) ja toivoi, että ”seuraavan urheilijapatsaan on syytä olla kohteensa mukaisesti aito mestariteos – oli se sitten esittävä tai abstrakti”.
RANTA-KARTANON
HAAVEILIJAT
Satu Parjanen sanoi, että kaupunkitaide on viime vuosina saanut uutta puhtia. Hyvistä toteutuksista hän mainitsi Kalasataman Helsingissä, Kankaan entisen tehdasalueen Jyväskylässä ja Penttilän rannan Joensuussa. Lahdessakin on pyrkimyksiä tähän suuntaan. Ranta-Kartanon pysäköintitalon tuhannen neliömetrin seinään kuvataiteilijat Heidi Katajamäki ja Veera Inkeri maalasivat Rantavesien haaveilijat, ja Malskin kortteliin on Malvan lisäksi ilmestynyt hienoja muraaleja. Ranta-Kartanon taideohjelma sisältää jotain muutakin, ans kattoo. Lisäksi Rautatienkadulle on tullut pienimuotoisia teoksia, Viiskulmaan Akseli Leinosen Kylän portti ja ohjelmassa on myös UPM:n entiselle teollisuusalueelle jotakin.
Julkisen taiteen osaamistarpeita kartoittanut Yhdyskuntataidetta-hanke järjestettiin yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston kanssa. Sitä rahoittivat Euroopan sosiaalirahasto ja Hämeen ELY-keskus. Tarpeiden pohjalta kehitetään monialainen täydennyskoulutus, jossa syvennetään yhdyskuntasuunnittelijoiden ja taiteen ammattilaisten osaamista taiteen integroinnissa osaksi yhdyskuntasuunnittelua. Satu Parjasen kanssa hanketta veti toinen erikoistutkija Anne Pässilä.
Lahti 120 -aiheisia asioita oli Tiedepäivässä muitakin. Sini Ojala luennoi Vesijärvestä, Ilkka Haapola ystävyyskaupunkitoiminnasta, Elisa Tiilikainen ikääntyvien päijäthämäläisten yksinäisyydestä ja Päivi Ruuttalainen Lahdesta kultaseppäkaupunkina.
Tiede on me. Päivän aikana klo 9 - 16 kuullaan kaikkiaan yli 50 luentoa.
kari.naskinen@gmail.com
