Lahden kaupungin viestintäpäällikön tehtävästä eläkkeelle siirtynyt Heini Moisio siteerasi Facebook-sivullaan berliiniläistä toimittajaa Leena Beckeriä, joka uusimmassa Taide-lehdessä kirjoittaa surrealismista: mikään toinen taidesuunta ei ole tällä hetkellä niin suosittu ja niin laajalle levinnyt kuin surrealismi. Leena Becker lainaa saksalaisesta taidekeskustelusta ajatuksen, että vain surrealismi pystyy parhaiten kuvaamaan maailmamme mielettömyyttä.
Kuvassa on ranskalainen Francis Picabia, joka 1920 kirjoitti Dadaismin manifestin. Juuri suomeksi ilmestyneessä pienessä kirjassa Levotonta valoa, epätaiteilijan sanoja (Bokeh, 2025) tämä manifesti on nimellä ”Kannibaalidadamanifesti” ja alaviitteessä selitetään, että sen luki ensiesityksenä pianon säestyksellä André Breton kolmansissa Dada-iltamissa Pariisissa. Breton kantoi kylttiä, johon Picabia oli maalannut tekstin: ”Vain sellaista voi rakastaa mitä on katsellut ja kuunnellut hyvän tovin senkin idiootit.”
Neljä vuotta myöhemmin kirjoitti Breton Surrealismin manifestin. Leena Becker ja Heini Moisio tarkoittivat luultavasti kuvataiteen surrealismia, mutta koska olen tänä vuonna keskittynyt erityisesti surrealistiseen runouteen André Bretonin, Charles Baudelairen ja Arthur Rimbaudin avulla sekä katsomalla Herra Ylpön elokuvan Kronos Kairos (2025), pitää nyt täydentää suru-uutista Pentti Nikulan poismenosta sillä tavalla, että lokakuussa toinenkin viiden metrin mies Kari Tuominen, Espoon Tapiot, (525) poistui korkeuksiin.
Janne Salo on suomentanut tekstejä Picabia-kirjaan, josta on otettu 150 kappaleen langalla käsin sidottu painos, ja siitä onnistuin hankkimaan numeron 041 ja sain mukaan julisteen, jossa enemmän maalarina tunnettu Picabia on ateljeessaan Pariisissa.
”Taide on yhtä helppo nähdä kuin Jumala”, tokaisi Picabia. Surrealismi vielä helpompi, koska sitä ei tarvitse heti ruveta ”ymmärtämään”. Vaikka Sibeliuksen musiikki ei ole surrealistista, siis yli hilseen menevää, yksi tunnettu tapaus kuvaa hyvin, mitä taiteen ns. ymmärtäminen tarkoittaa: Kerran Sibelius soitti levyn omasta sävellyksestään jollekin vieraalleen, joka levyn loputtua kysyi: ”Mutta mitä se merkitsee?” Sibelius ei sanonut mitään, vaan pani levyn pyörimään uudelleen.
Luin tämän Leena Krohnin esseekirjasta, jossa hän sanoo, että ”taiteen antama tieto maailmasta on kokemuksellista laatua, sitä ei voi kääntää vain informaatioksi. Kyllä se merkitsee, mutta ei sitä merkitystä voi kokonaan ilmaista kuin taideteoksella itsellään.” (3 sokeaa miestä ja 1 näkevä, 2003)
Tämän jutun otsikko on Picabian tekstiä. Mutta ei väliä, sillä sielu ja lehmät haisevat samalle, eikä rakastaa kannata kuin tyhjyyttä, koska se on pian edessä, vaikka Picabia ei sitä ehkä 50-luvulla vielä tiennyt, mutta oli jo nähnyt sen, että ihminen on valjastanut kaiken mielikuvituksensa toisten tappamiseen. Jo manifestissaan Picabia kylläkin sen tiesi, että kuolemaa Te rakastatte, toistenne kuolemaa. Ainut kuolematon on raha, Jumalaa suurempi. Rahalla ostetaan ja myydään kuin persettä, ja te kaikki vakavamieliset haisette pahemmalle kuin lehmän paska.
Oman surrealaismini aloitin jo pienenä. Vielä pienemmän veljeni kanssa maistoimme kerran, miltä heinäksi takaisin kuivunut lehmänläjä maistui – heinälle pelkästään, oli varmaan ollut siinä meidän kesämökin pesispaikalla siepparin tontin vieressä vuosia. Tuttua juttua Picabiallekin: Taitavin ja täydellisin maalaus pureskelee heinää takapihallani.
Eilen katsoin televisiosta sahtielokuvan, joka voi Hollywoodin gaalassa voittaa surrealismi-Oscarin, vaikka se sysmäläisille ja lammilaisille on täyttä realismia, perseet olalle, vie!
kari.naskinen@gmail.com
