Ranskalainen Putoamisen anatomia (2023) voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Oscar- ja Golden Globe -palkinnot parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta, ja muitakin hienoja palkintoja on tullut. Ohjaaja on Justine Triet ja toinen käsikirjoittaja hänen kanssaan oli puoliso Arthur Hiller. Heidän oikeussalielokuvansa on siitä poikkeuksellinen, että se ei sisällä ollenkaan sellaisia yllätyksellisiä viihde-elementtejä, jotka ovat niin tuttuja vastaavanlaisissa amerikkalaisissa elokuvissa. Tästä huolimatta jännite pysyy hyvin kasassa.
Kirjailijapariskunta, saksalainen Sandra Voyter ja ranskalainen Samuel Maleski asuvat kolmikerroksisessa talossa Ranskan alpeilla lähellä Grenoblea. Elokuva alkaa tilanteesta, jossa nuori toimittajanainen on haastattelemassa Sandraa. Heidän yläpuolellaan ullakolla Samuel kuuntelee räpärimusiikkia niin kovalla, että se ärsyttää sekä naisia että meitä katsojia. Myöhemmin oikeuskäsittelyssä ilmenee, että Samuel aiheuttaa häiriötä ehkä tahallaan, koska on mustasukkainen.
Heidän 11-vuotias poikansa Daniel lähtee koiran kanssa ulos ja kun palaa, hän näkee isänsä kuolleena ullakkoikkunan alapuolella. Vertakin on. Alkaa selvittäminen siitä, onko kysymyksessä tapaturma vai tahallinen teko. Katsojille ei juurikaan vihjeitä anneta, mutta johtopäätösten tekoon tulee aineksia myöhemmin oikeussalissa. Ainoa alkuvaiheiden huomiota herättävä asia on, että Sandra suhtautuu asiaan hyvin rauhallisesti ja ilmeettömästi. Murhaajako?
Yli vuoden kestävässä oikeusprosessissa selviää, että Sandran ja Samuelin välit eivät ole olleet kovin hyvät. Lisäksi paljastuu Samuelin aikaisempi itsemurhayritys; hän on traumatisoitunut siitä, että kokee olleensa osasyyllinen Danielin vaikean näkövamman syntymiseen liikenneonnettomuudessa vuosia sitten. Koti- ja ammattiriitojakin on ollut, niin myös äidinkielestä aiheutunut, jollainen ilmenee myös oikeudenkäynnissä.
Kaksi ja puoli tuntia kestävä elokuva pysyy erinomaisesti asiassa, tyhjiä kohtia ei ole. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten oikeudenistunto Ranskassa poikkeaa paljonkin siitä, mitä aina näemme amerikkalaisista elokuvista. Käsikirjoitus ei perustu mihinkään todelliseen tapaukseen, mutta sellainenkin erikoisuus tulee, että kun Sandra saa syytteen murhasta, niin hänet kuitenkin lasketaan takuita vastaan vapaaksi. Amerikassa tätä ei sallita, ettei peräti murhasta syytetty pääse vaikuttamaan todistajien sanomisiin seuraavassa oikeudenistunnossa. Tässä elokuvassa asia hoidetaan niin, että Sandran ja Danielin luo pannaan asumaan vahti estämään syytetyn vaikutusyritykset, sillä Daniel on tärkeä aihetodistaja.
Sellainenkin tosiasia tulee esille Sandran oikeusavustajan sanomana, ettei oikeudessa tärkeintä ole totuus, vaan se, miltä asiat näyttävät. Samuelin kuolemantuottamukseen ei mitään faktisia syitä löydy, joten oikeusavustajan kommentti on oleellinen. Tilanne on koko pitkän ajan ahdistava ja myös outo, mistä tulee mieleen Ruben Östlundin niin ikään Ranskan Alpeilla tehty synkkä ja ahdistava perhekertomus Turismi (2014). Tämän aihepiirin klassikko puolestaan on Otto Premingerin Murhan anatomia (1959).
Putoamisen anatomia ei rajoitu vain tähän tapaukseen, vaan syyttäjä kaivaa esille yhteiskunnallisia asetelmia muutenkin. Miesten ja naisten välinen työnjako sekä perheestä huolehtimisen vastuunjako nousevat näkyville. Entä kuinka huono on ihminen, jolla on heteroavioliitosta huolimatta myös bi-suhde? Näitä ja muita asioita käydään läpi Sandran kautta; Sandra on vahva ja kestää, mutta koko ajan on pienestä kiinni, tuleeko julki jokin pieni tiedonmuru, joka ratkaisee tapauksen.
kari.naskinen@gmail.com
