Jos Mikael Agricola eläisi, en kirjoittaisi blogia, enkä siihen tällaista otsikkoa. Agricola olisi päntännyt suomalaisten päähän korvaavat suomalaiset sanat. Minulla ehkä olisi verkkoloki, ja suomalaiset termit olisivat myös brändin, datan, leasingin, shown, smoothien ja monen muun englanninkielisen lainasanan tilalla.
Podcasteja tulee radiosta jatkuvasti. Ne eivät kuunneltuina mitenkään eroa tavallisista radio-ohjelmista, mutta ero tulee siitä, että podcasteja voi kuunnella digitaalisen verkon kautta milloin tahansa. Vaikka näinhän on nykyisin normaalien radio-ohjelmienkin kanssa. Kun avaa Yleisradion ohjelmaopas-sivun, sieltä voi klikata auki minkä tahansa radio-ohjelman ja kuunnella sen oman pöytätietokoneensa, puhelimensa tai tabletin kautta milloin haluaa.
Mutta se nimi, podcast. ”Netin” sanakirjoista yritin löytää sille suomalaista vastinetta, mutta ei ollut. Podcast-yhdyssanan pilkkomalla pääsin kuitenkin sellaiseen tulokseen, että se voisi olla ”heittolaatikko”.
Vanhana kuunnelmienystävänä etsin yhtenä päivänä Yle Areenan tuoreinta tarjontaa. Panin hakusanoiksi ”Yle Areena podcastit” ja sieltähän löytyi uutena Juha Siltasen Luutnantin tytär vuodelta 2018, jolloin podcasteista ei vielä ollut puhettakaan. Tavallinen kuunnelma siis. Sitä ennen kuuntelin kuitenkin Leo Tolstoin novellin mukaan tehdyn kuunnelman Paljonko ihminen tarvitsee maata vuodelta 1958, näyttelijöinä mm. Kauko Käyhkö, Aimo Hiltunen, Kauko Kokkonen ja Tarmo Manni.
Tolstoi käsitteli ihmisen rajatonta ahneutta. Talonpoika Pahom Mihailovits Bodrov saapui Volgan takana asuvan baskiirikansan maille, sillä sieltä saattoi ostaa viljelysmaata uskomattoman halvalla. Tuhannella ruplalla mies sai niin paljon maata kuin ennätti kiertää yhden päivän aikana. Kaupan ehtona oli, että ostajan piti palata lähtöpaikkaan ennen auringonlaskua tai menetti muuten etukäteen maksamansa tonnin.
Eräs musikka kertoi Bodroville, että joku oli saanut tuhannella ruplalla tuhansia hehtaareja hyvää maata – nauroi päälle, mutta Bodrov lähti yrittämään. Huonosti siinä tietysti kävi, sillä ahneus voitti, ja vaikka Bodrov ehtikin perille täpärästi ennen auringonlaskua, niin samalla hänen sydämensä petti kovasta rasituksesta.
Vanha sanonta olikin, että ahneella on paskanen loppu, mutta enää tämä ei pida paikkaansa. Kaikkein ahneimpia verotuskin suosii, koska sanotaan, että ilman rikkaimpien investointeja ja heidän muita verovähennyskeplottelujaan ei Suomen talous kasvaisi.
Luutnantin sydämessä ollaan Hämeenlinnassa 1894. Suomen 7. Hämeenlinnan tark´ampujapataljoonan adjutantti Edvard Nylund saa ansaitsemattoman onnenpotkun, jota hän ei kuitenkaan ota vastaan. Luutnantti Nylund esittää kysymyksen, jommoista kukaan ei nykyisin esitä: ”Mitä minun etuni minulle kuuluu?” Näyttelijöinä ovat Juha Hurme, Aarre Karén, Viktor Klimenko, Lasse Pöysti ja Eila Roine.
Siltasen kuunnelmassa ainoa todellisuudessa elänyt henkilö on kenraaliluutnantti Georg Edward Ramsay. Vuonna 1880 hänet nimitettiin päälliköksi niille asevelvollisten joukoille (Suomen sotaväen päällikkö), joita Suomen suuriruhtinaskuntaan parhaillaan muodostettiin. I Jalkaväkirykmenttiin kuuluivat Turun ja Vaasan pataljoonat sekä II Jalkaväkirykmenttiin Hämeenlinnan ja Heinolan pataljoonat. Jalkaväenkenraaliksi Ramsay ylennettiin 1902, jolloin hän samalla sai eron sotapalveluksesta. Näin Ramsay oli Suomen alueen sotaväen päällikkö asevelvollisten joukkojen muodostamisesta niiden lakkauttamiseen asti. Lakkauttaminen oli osa Venäjän yhtenäistämispolitiikkaa, kun keisari Nikolai II antoi uuden asevelvollisuuslain 1901. Tämä laki määräsi suomalaiset palvelemaan suoraan Venäjän armeijassa missä päin imperiumia tahansa, mikä johti passiiviseen vastarintaan Suomessa.
Näiden digitaalisten heittolaatikoiden ja koko digiohjelmiston iso etu on, että niitä voi kuunnella oman aikataulunsa mukaan, keskeyttää kahvinkeiton ajaksi, kuunnella monijaksoisesta sarjasta kaikki jaksot vaikka kerralla jne.
Se on kuitenkin ihmisten perusoikeuksien vastaista, ettei korona- ja influenssarokotukseen voi varata aikaa muuten kuin näillä digivehkeillä. Jos ei sellaista omista, eikä osaa kirjastossa moista vekotinta käyttää, joutuu jonottamaan rokotukseen sadan muun ihmisen kanssa, kuten tänään näytti sairaalanmäellä Lahdessa olevan. Eikä marketeissa saa edes jäsenetukortilla jäsenalennusta, jos ei ole ns. älypuhelimella pystynyt jotenkin ilmoittautumaan alennuksen arvoiseksi.
Tuore mielipidekysely kertoo senkin, että 45 prosenttia suomalaisista ei missään nimessä halua vaihtaa autoaan digitaaliseen Teslaan tai kiinalaiseen elektroniikka-autoon. Ehkä se kuitenkin on kohta pakko, jos asemilta loppuu bensa, eikä Viipuriin enää pääse sujuvasti tankkaamaan.
