Salpausselkä on jakaja säätilassa. Etelän sadevyöhyke vaimenee usein Salpauselän harjuun ja Salpausselän pohjoispuolella on enemmän helteitä kuin eteläpuolella. Päijät-Hämeen kohdalla on toinenkin jakolinja, sillä suomen kielen syvimmät murrerajat kulkevat tällä seudulla. Muinaisen Suomen kielihistoriaa käsittelevässä kirjassa Kieli ennen meitä (SKS, 2025) kerrotaan Savitaipaleelta kotoisin olevan kielitieteilijä Timo Rantakaulion armeijakokemuksesta: tupakaveriksi tuli alokkaita Lahden itäosasta Nastolasta 50 kilometrin päästä, mutta Rantakaulio ei ymmärtänyt paljon mitään niiden puheesta. Tämä osoittaa, että murreraja on tosi jyrkkä. Toinen kielitieteilijä Janne Saarikivi sanoo murteiden erilaisuudesta esimerkkinä, että kunnon savon murre eroaa suomen kielestä vähintään saman verran kuin venäjä, ukraina ja puola toisistaan tai tanskan kieli ruotsin kielestä.
Kirjan on tehnyt tiedetoimittaja Topias Haikala, joka on haastatellut siihen lukuisia kielieksperttejä. Tärkein osa kirjasta käsittelee sitä, milllaisia kieliä Suomen maantieteellisellä alueella on puhuttu ennen meitä. Kirjassa on Suomen alueen muinaisen kielihistorian lisäksi tarinaa esihistoriallisten ihmisten liikkeistä, kulttuurien kohtaamisista ja vuosituhansien vuorovaikutuksesta.
Kun aloitin oman seutuni asioista, niin jatketaan vielä sen verran, että tästäkään kirjasta ei saa vastausta siihen, millä kielellä puhuivat ne ihmiset, jotka 7000 - 9000 vuotta sitten asustivat, metsästivät ja kalastivat Renkomäen Ristolassa. Sieltä löydetyt esineet eivät paljasta puhuttua kieltä, sillä varsinkaan kirjoituskieltä ei vielä ollut. Ainakaan suomea ei tuolloin Renkomäessä puhuttu, koska varsinaisen suomen kielen erilliskehitys alkoi vasta vuoden 700 paikkeilla, jolloin varhaisempi pohjoiskantasuomi jakautui vähitellen länsisuomeen, muinaiskarjalaan ja muinaisvepsään. Suomen kieleksi sanottu puhe koostui kahdesta kantasuomen murteesta, Karjalankannakselta tulleesta yhdentyyppisestä kielestä ja Turusta pitkin Kokemäenjokilaaksoa tulleesta toisenlaisesta kielestä.
Esimerkki vanhasta länsisuomalaisesta lauseesta: ”He olevat tullehet kaunihin kotihin takaisihin.”
Sitten muinaiskarjalaisesti: ”Höö oltah tullutna somah kotih järelleh.”
Nämäkin ihmiset kyllä ymmärsivät toisiaan tuolloin vuoden 1000 tienoilla paremmin kuin nykysuomalaiset ja -virolaiset toisiaan. Eivätkä he ainakaan sanoneet itseään suomalaisiksi muualla kuin Turun seudulla, itäisimmät Pöytyällä, jonka koillispuolella asui hämäläisiä, savolaisia, karjalaisia, pohjalaisia ja saamelaisia. Turun naapurissa Liedossa on historiallinen kulkuväylä, jonka nimi on Suomen silta ja se ylittää Savijoen. Siinä oli Suomen vanhin itäraja.
Saarikivellä on selvä näkemys siitä, missä on alkuperäinen Suomi: ”Aurajoen suulla on varhaiskeskiaikainen asutuskeskittymä, jossa sijaitsevat Ravattulan vanha kirkko, Liedon vanhalinna ja Koroisten kauppapaikka. Ne ovat noin kuuden kilometrin säteellä toisistaan.”
Mutta vielä se Renkomäki, vaikka Ristolan aluetta mieluummin sanoo Jokimaaksi, koska kivikautinen löydösalue sijaitsee vanhan Helsingintien (140) ja Ala-Okeroistentien risteyksen itäpuolella raviradan ja Porvoonjoen lähellä. Turvauduin jo Lahden historiallisen museon aineistoihinkin, joiden mukaan tehtyjen löytöjen perusteella on päätelty, että ensimmäiset asukkaat tulivat nykyisen Viron alueelta. Ristolassa tehdyissä esihistoriallisissa kaivauksissa on löydetty yli 20 000 kiviesinettä, niiden katkelmaa ja teelmää. Siellä käytetystä kielestä ei kuitenkaan ole tietoa. Arvailla voi, että näilläkin seuduilla puhuttiin todennäköisesti ei-indoeurooppalaisia kieliä, kuten varhaiset suomalais-ugrilaiset ja saamelaiset kielet tai niiden balttilaiset sukulaiset.
RUOTSI OLI
NUORI TULOKAS
Toiseksi yleisin kotimainen kieli meillä on ruotsi. Kielitieteen näkökulmasta se on kuitenkin nuori tulokas, joka saapui Suomen alueelle joskus keskiajan alkupuolella, viikinkiajan jälkeen. Suomen nykyisen ruotsinkielisen vähemmistön historia ei luultavasti palaa kauemmas kuin 1100-luvulle.
Vielä uudempi tulokas on tietenkin englanti. Vaikka sitä puhuu Suomen asukkaista nyt vain 0,6 %, niin kaupoissa myydään pulloja, joiden etiketissä lukee ”extra strong hiuskiinne” tai ”With Natural Cocoa and Shea Butter”.
Eurobarometrin mukaan EU-alueella asuvista ihmisistä puhuu kuitenkin suurempi osa saksaa kuin englantia. Sen jälkeen tulevat seuraavina italia, ranska, puola ja espanja. Suomen kielen osuus on 1,1 %.
Suomen asukkaista 85 % puhuu äidinkielenään suomea, 5 % ruotsia ja 2000 ihmistä saamelaiskieliä. Vieraista kielistä kärjessä ovat venäjä 1,8 % ja viro 0,9 %. Täyteen 100 prosenttiin päästään, kun ynnätään mukaan kurdi, farsi, ukraina, arabia, somalia, kiina, vietnam, hindi jne.
Kaikkiaan maailmassa on tällä hetkellä 6000 - 9000 eri kieltä. Paljon enemmän oli ennen, sillä ennen maanviljelyksen kehittymistä kieliä oli jopa 100 000.
Nykysuomen yleiskielessä on 200 000 sanaa ja eri murteissa yhteensä 400 000. Yhden ihmisen sanavarasto on keskimäärin 20 000 sanaa. Näissä luvuissa ovat kuitenkin mukana yhdyssanat ja johdokset, esimerkiksi käsi-sanasta käsikirjoitus, käsipallo, käsite, käsitellä, kätellä, käsine jne. Kun yhdyssanat ja johdokset karsitaan pois, jää Nykysuomen sanakirjan 18 000 sanaa. Vielä jos ei lasketa mukaan tuoreita vierasperäisiä lainoja, yleiskieleen jää 6000 johtamatonta perussanaa, kaikkiin murteisiin yhteensä 10 000.
TUNTEMATON PÄIJÄNNE
Tavalliset sanat ovat helpompia. Hevonen on ollut hekwos, pyörän taustalla on kreikan kyklos, josta tuli ruotsin cykel, kirjailijan Kannelmäessä polkupyörästä käytetty stadilainen tsygä jne. Perkele on tullut ukkosenjumalasta perkunos, jonka muunnos latviassa oli perkunas ja meillä se muuntui vielä vähän kovemmaksi. Ruotsin yksi lähtösana on roocci, karjalaksi ruottsi, vepsäksi roc, viroksi roots jne.
Zarathustralaisuuden pyhässä avesta-kielessä luojajumalan nimi on Ahura Mazda. Indoeurooppalainen kulkuria tarkoittava sana oli muinaisjapanissa mitsu, joten vanhoista kielistä näitä autojen nimiäkin haetaan. Suomessakin on yritetty, esimerkiksi 1907 esitettiin automobiilin suomenkieliseksi nimeksi hyrysysyä.
Tässä piirroksessa on hyvä havainnollistus siitä, millaisista juurista kielet ovat peräisin. Tosin täysin yksiselitteisiä sukupuumalleja ei pysty perustetelemaan, eikä tämä piirros Haikalan kirjasta olekaan. Suomi kuuluu uralilaiseen eli suomalais-ugrilaiseen kielikuntaan, jonka syvät juuret ovat indoeurooppalaisissa kielissä. Suomen kielihistoria on kuitenkin ongelmallinen, koska Suomi omana alueenaan on kovin nuori kielellis-kulttuuriselta näkökannalta. Merenrannikko, sisämaa ja pohjoinen ovat olleet kielellisesti erilaisia alueita ja jokainen niistä on jatkunut yli maantieteellisten rajojen.
Aina ei tarvitse lähteä omien rajojensa yli. Tämäkin kirja löytyi Suomalaisilta historiapäiviltä Sibeliustalosta Suomalaisen kirjallisuuden seuran myyntipöydältä.
”Miän Taivahaini Tuatto! Pisykkäh pyhänä Shiun nimi. Tulkah Shiun Valtakunta. Käykäh Shiun tahtuo myöte muan piällä, niinkuin käyt taivahashsha.”
kari.naskinen@gmail.com
