keskiviikko 30. elokuuta 2023

Muidenkin kuin Putinin naamioita on riisuttu


Jos Vladimir Putin olisi jättänyt tehtävänsä 2008, hän olisi jäänyt historiaan laajalti kunnioitettuna hallitsijana, joka onnistui turvaamaan kansalaisilleen ennennäkemättömän vaurauden ja vapaan liikkuvuuden. Vastaavaa ei keskivertovenäläinen ollut koskaan aiemmin kokenut. Putin jäi kuitenkin vallankahvaan, menetti todellisuudentajunsa ja tullaan muistamaan historian suurimpiin lukeutuvan sotilaallisen virheen tekijänä. Putinille ei pystytetä patsaita, hänet on haastettu sotarikoksista Haagiin kansainväliseen rikostuomioistuimeen.

Tähän tapaan ytimekkäästi aloittaa Venäjä-ekspertti Arvo Tuominen juuri ilmestyneen kirjansa Riisutut naamiot – särkyneet unelmat. Jo neljä vuotta sitten Tuominen ennusti Putin-kirjassaan oikein, että ”Putin jää historiankirjoihin hallitsijana, jonka valtakaudella Venäjän ja Ukrainan tuhatvuotinen suhde päättyi lusikoiden jakoon”. Yllätys koko maailmalle oli silti, että tämä tapahtuu nyt aseiden voimin, kun Putin päätti hyökätä 40-miljoonaisen Ukrainan kimppuun alle 200 000 sotilaan voimin.

Putin ei käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta tuoda Venäjää mukaan eurooppalaiseen sivilisaatioon. Ensimmäisen tällaisen tilaisuuden tyri
Aleksandr Kerenski ja toisen Mihail Gorbatshov, Boris Jeltsin ja Vladimir Putin, eikä kolmatta mahdollisuutta ihan heti tule, kuten Tuominen ennustaa. Putin ei kuitenkaan ole ikuinen, ja jos hyvin kävisi, Venäjän federaation johtoon saataisiin joskus parempi ihminen. Tähän mahdollisuuteen uskoo myös Tuominen, joka päättää kirjansa Sonjan optimistiseen loppurepliikkiin Anton Tshehovin Vanja-enossa: ”...kaikki maallinen paha ja koetut kärsimykset tulevat jäämään taakse.”

Tuomisen kirjan nimi tulee Sauli Niinistön toteamuksesta Venäjän aloitettua hyökkäyksensä: ”Nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät.” Kirja on sisällöltään kuitenkin laajempi kuin sen nimi antaa olettaa. Käsiteltävänä on myös muiden naamioiden riisumisia, ja Venäjän päätymistä nykyiseen tilanteeseen Tuominen taustoittaa Kerenskiäkin vanhemmilla asioilla.

Suomikin riisui naamionsa heti Venäjän hyökkäyksen alettua. Nato-hanke sai siunauksensa ja kenraalit pääsivät kehumaan, että Natoon tähdättiin jo Hornet-hankinnoilla 30 vuotta sitten. Niiden avulla päästiin USA:n kanssa samoihin sotaharjoituksiin, vaikka samanaikaisesti virnuiltiin selän takana Venäjälle, että Suomi on puolueeton.

Aikaisemin naamiot olivat todellisuuden edessä myös lännen isoilla johtajilla. Naton laajeneminen yhä lähemmäs ja lähemmäs Venäjää oli
perusidea, vaikka toisin Venäjälle luvattiin, ja nämä lupaukset on hyvin dokumentoitukin.

SODAN SYYT

Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan on löydetty monia syitä. Niistä jokainen löytää mieleisensä, Tuominen on laatinut kolmen kohdan listan:

1. Ukrainan mukaan Venäjä käynnisti provosoimattoman hyökkäyksen lopettaakseen Ukrainan olemassaolon valtiona. Koemielessä Venäjä liitti itseensä Krimin ja sytytti sodan Itä-Ukrainaan. Näin ollen Venäjä on yksiselitteisesti syyllinen, ja hyökkäys Ukrainaan on osa Putinin suurempaa suunnitelmaa Neuvostoliiton alueen uudelleenmuodostamiseksi.

2.
Virallinen venäläinen totuus on, että purkamalla Varsovan liiton Venäjä luuli luoneensa Naton kanssa perustan keskinäiselle turvallisuusjärjestelylle, joka perustui siihen, ettei Nato laajene itään. Lupaustensa vastaisesti Nato ryhtyi kuitenkin maa kerrallaan lähestymään Venäjän rajoja. Ukrainan hamuaminen Naton jäseneksi oli viimeisen punaisen viivan ylitys.

3. Lisäksi Putinin mukaan sodan perussyy on bolshevikkien vallankaappaus Venäjällä 1917 ja valtaan nousseen
Vladimir Leninin päätös 1922 siirtää Donbass ja Mustanmeren rannikko Odessaa myöten Venäjän alueesta vastaperustetun Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan hallittaviksi. Nikita Hrushtshov pahensi ongelmaa liittämällä Krimin Ukrainaan 1954. Tosin Krimin niemimaa on maantieteellisesti katsoen luonnollinen osa Ukrainaa, joten siirto oli aikoinaan perusteltu, eikä Hrushtshov pystynyt tuolloin edes kuvittelemaan ikuisen Neuvostoliiton koskaan romahtavan.

Tuominen muistuttaa myös, että nykyinen sota on vain uusin näytös pitkässä konfliktien sarjassa, joka on kestänyt yli vuosisadan ajan.
Eikä asia ole mitenkään yksiselitteinen, sillä sotaa käydään Ukrainan sisällä, toinen sota on Venäjän ja Ukrainan välillä, kolmas on Venäjän ja Naton välinen sijaissota ja neljäs on Venäjän ja Yhdysvaltojen sota.

PUTIN TUHOSI KAIKKI
DEMOKRATIAN PIIRTEET


Putinin ensimmäiisen kauden pääministeri
Mihail Kasjanov sanoi entisestä pomostaan sodan sytyttyä, että Putin on täysin muuttunut hänen tuntemastaan ihmisestä: ”Putin tuhosi kaikki demokraattisen valtion piirteet, ja nyt meillä on täysin autoritaarinen hallinto, joka siirtyy vähitellen totalitarismiin”. (Täytyy taas heti tarkistaa, onko Kasjanov edelleen elossa vai onko pudonnut jostakin korkealta.)

Putinin valitsi seuraajakseen Jeltsin, joka katsoi tämän parhaiten pystyvän takaamaan itsensä ja klaaninsa vapauden ja varallisuuden, joka oli kertynyt Neuvostoliiton hajotessa. Jeltsinin ja hänen perheensä talousrikosten lista oli niin pitkä, että joku toinen olisi heittänyt heidät kaikki häkkiin.

”Pidä huolta Venäjästä”,
olivat Jeltsinin erosanat Putinille vuonna 2000, ”olen väsynyt, lähden.”

Putin alkoi pitää huolta. Ukraina oli koko ajan hänen ”sydäntään lähellä”. Eikä länsi uskonut alkuunkaan, mitä on tulossa. Ei vielä kesälläkään 2021 voitu kuvitella, että Putin panisi puolen vuoden kuluttua täyden rähinän päälle, vaikka hän kirjoituksessaan 12.7. jo suoraan ilmoitti Ukrainalle, että siitä tulee Venäjän vasallivaltio tai se valloitetaan, koska Ukraina kuuluu Venäjän etupiiriin. Tuominen kirjoittaa, että hänkin luuli Putinin tällaista uhoamista bluffiksi, mutta eipä ollutkaan.


Entä tästä eteenpäin? Koska Putin ei vahingossa tipahda ikkunasta, jotain muuta toivotaan tapahtuvaksi. Vallankaappausterminkin Tuominen ottaa esille: ”Sinänsä vallankumoukset eivät suuria massoja tarvitse. Harvardin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan yksikään vallankumous maailmanhistoriassa ei ole epäonnistunut, jos siihen on onnistuttu mobilisoimaan yli 3,5 prosenttia väestöstä.”

Kun
Jevgeni Prigozin Wagner-sotilaineen marssi kohti Moskovaa, Mihail Hodorkovski tviittasi, että ”kaikkien sodanvastaisten venäläisten pitäisi tukea Prigozinia tällä hetkellä. Hänen marssinsa on valtava isku Putinin legitimiteetille, ja kaikki, mikä murtaa hallintoa, on hyvä.” Mutta loppu tuli Prigozinillekin, jolta ei pudonnut naamio, vaan lentokone.

kari.naskinen@gmail.com